

LEHTIKUVA
Hamina on nyt perussuomalainen kaupunki ja vaihtoehto metropolien menoon kyllästyneille
Kunnallisvaaleissa perussuomalaisista tuli Haminan suurin puolue. Arjen konkreettisia ongelmia ratkotaan nyt raikkain eväin ja asukkaan etu edellä. Hamina on turvallinen vaihtoehto monikulttuurisille metropoleille.
Perussuomalaiset sai kunnallisvaaleissa Haminassa 25,7 prosenttia kaikista äänistä ja on nyt yksi Suomen kuudesta kansallismielisten johtamasta kunnasta. Puolueella on valtuustossa 10 paikkaa ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan pesti.
Hamina jakaa muiden Suomen taantuvien kuntien haasteet: väki vähenee ja etenkin sosiaalikulut kasvavat. Toisaalta mahdollisuuksiakin on ja paljon: tiedon valtatie Google on sijoittanut kuntaan miljardeja ja moottoritie vie runsaassa tunnissa Helsinkiin ja lentokentälle. Satamassakin on vielä tilaa yrittää ja onnistua.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajuus puoliksi
Perussuomalaisten kunnallisvaalien ääniharava Ari Rinne johtaa kaupunginhallitusta valtuuston kokoukseen 28.9. asti. Hän jää työkiireidensä takia valtuuston rivijäseneksi ja kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi siirtyy Peter Muurman. Muurman hoitaa puheenjohtajan pestiä 31.5.2023 asti.
Perussuomalaisten paikallisjärjestön puheenjohtaja ja kunnallisvaalien toinen ääniharava Antti Pakkanen siirtyy puolestaan kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi kesäkuun alusta 2023 ja hoitaa tointa vaalikauden loppuun. Kaupunginhallituksen jäseneksi Pakkanen siirtyy välittömästi Rinteen tilalle.
– Meitä on kohdeltu oppositiopuolueena myös kunnallispolitiikassa ja se varmaan on näkynyt toiminnassa puolin ja toisin. Nyt tilanne on toinen siten, että olemme Haminan suurin puolue ja kaupunginhallituksen puheenjohtajuus on meillä. Emme silti pysty yksin viemään kaikkia asioita läpi eli yhteistyötä muiden ryhmien kanssa tarvitaan, Pakkanen kertoo.
– Keskitymme asioihin ja totta kai maahanmuuttopolitiikasta on täälläkin keskusteltu ja olemme asettaneet todella kriittisiä ja tiukkoja kantoja siihen. Ääriaineksia meillä ei ole ja sellaisista hankkiudutaan eroon. Haluamme pitää omat rivit suorina ja linjan kirkkaana, puolueen paikallisjohtaja ja tuleva kaupunginhallituksen puheenjohtaja linjaa.
”Joko tai -tilanteessa työpaikat voittavat”
– Paikallisella tasolla asukkaita yhdistää sote-kuntayhtymä. Liittyessämme Kymsoteen käytettiin korulauseita kuten ”mikään ei muutu – korkeintaan paranee”. Kun lähdetään tekemään isoja asioita ja suuret kaupungit Kotka ja Kouvola määräävät, niin se on Haminan kannalta äärimmäisen hankalaa. Kuntalaiset ovat kokeneet aiemmin Haminan järjestämät perusterveydenhuollon palvelut erittäin onnistuneiksi ja niistä halutaan pitää kiinni.
Puolueen vaaliohjelma keskittyi Haminassa sote-palveluiden lisäksi kouluverkon ylläpitoon, satamaan ja tietysti Googlen sekä laajemminkin elinkeinotoiminnan toimintaedellytysten turvaamiseen. Perussuomalaiset haluaisivat kaupungilta lisää aktiivisuutta kaikenkokoisten yritysten suuntaan työpaikkojen saamiseksi kuntaan: ”Perussuomalaiset on pystynyt ainoana puolueena yhdistämään työntekijän ja työnantajan etuja”. Myös ympäristökysymyksissä suunta on selvä:
– Riskitekijöitä pitää vähentää ympäristöasioissakin. Jos on joko tai -tilanne tämmöisellä vähän rakennemuutosalueella, niin työpaikat menevät kuitenkin edelle.
Hamina on varuskuntakaupunki ja se on tärkeätä Haminan julkisen kuvan kannalta. ”Kaupungin ja puolustusvoimien yhteistyö on ollut hyvää ja sitä tietysti vaalitaan jatkossakin”, Pakkanen sanoo. Kuva Haminasta leviää varusmiesten mukana kaikkialle Suomeen.
”Palveluita on puolustettava”
Haminan asukasluku putosi viime syksynä 20 000 kuntalaisen alle ja se kannustaa päättäjiä miettimään, miten perhe- tai koulupolitiikkaa tehdään, jotta väkeä saadaan muuttamaan alueelle. Moottoritie vie Helsinkiin ja lentokentälle runsaassa tunnissa ja se pitäisi Pakkasen mukaan hyödyntää kaupungin markkinoinnissa.
– Palveluita noin laajemminkin ottaen on puolustettava. Meidän on turha ajatellakaan, että ihmiset kiinnostuisivat muuttamaan tänne, jos annamme nyt sote-palveluissa periksi. Perustason palvelut on kyettävä säilyttämään täällä, vaikka yhteistyö ympäristön usein vahvasti perussuomalaisten kuntien kanssa on sekin tärkeätä.
Toisaalta taas asumiskustannukset ovat Haminassa murto-osa siitä, mitä ne ovat pääkaupunkiseudulla: ”Oman taloni hinnalla on hyvä, jos saa edes yksiön joltakin kulmalta Helsingissä”, Pakkanen kuvailee.
”Kaupungin organisaatio perattava”
Perussuomalaiset ovat kiinnittäneet huomiota myös siihen, että Haminan kaupungin organisaation syövereistä olisi selvitettävä se, tekevätkö kaupungin työntekijät asukkaiden kannalta katsoen tarkoituksenmukaisia töitä.
– Tämä on eräs asia, jota lähdemme ihan tosissaan perkaamaan. Varmasti on sellaisia työn- ja toimenkuvia, joissa olisi kehitettävää ja myös tiivistämisen varaa. Onko ihan jokaiselle päällikölle niin sanotusti tarvetta?
– En osaa sanoa, onko lopputulema sitten vähemmän virkapaikkoja mutta ainakin se, että oikeat ihmiset tekevät oikeita asioita.
”Kansainvälisyys ei ole monikulttuurisuutta”
Haminaan muuttaa enemmän ihmisiä kuin sieltä muuttaa pois. Ihmisiä kuitenkin syntyy vähemmän kuin kuolee, joten asukasluku vähenee sitä kautta. Siksi lapsiperhepalvelut ja päiväkotiverkko ovat kaupungin vetovoiman kannalta keskeisiä asioita. Kaupungin lapsimyönteisyyttä pitää pystyä viemään eteenpäin.
Huomisen Haminassa keskitytään oikeiden asioiden tekemiseen ja jätetään turha loiskiehunta pois. Kunnan tehtävä on keskittyä ydintehtäviin, kuten palveluiden tuottamiseen ja ihmisistä huolehtimiseen. Maahanmuuttokriittisyys on puoluetta koossa pitävä liima ja se voisi olla Haminankin voimavara:
– Jos en ole aivan väärässä, niin Helsingin kaupungin maahanmuuttovisio ottaa aika paljon mallia Tukholman vastaavasta. Jos teemme samanlaista politiikkaa kuin Ruotsissa, saamme samanlaiset ongelmatkin.
– Tässä on myös pienten kaupunkien mahdollisuus suurten liepeillä. Pystymme tarjoamaan sellaisen ympäristön, jossa monikulttuurisuuden vaikutusta ei ole niin paljon. Hamina on ollut aina kansainvälinen satama- ja varuskuntakaupunki. Kansainvälisyys on pääsääntöisesti positiivista, mutta vaikuttaa siltä, että tänä päivänä kaupunkien vaikuttajilla kansainvälisyyden ja monikulttuurisuuden käsitteet menevät sekaisin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Peter Muurman pikkukauounki kansainvälisyys satamakaupunki varuskuntakaupunki Ari Rinne Antti Pakkanen perhemyönteisyys kouluverkko valtuuston enemmistö perussuomalainen kaupunki Hamina kunnanvaltuusto työpaikat Terveyspalvelut Monikulttuurisuus metropoli sote kunnallisvaalit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Järvenpään äänikuningas Jorma ”Remontti-Reiska” Piisinen: ”Ihmiset haluavat muutosta”

Helsingin valtuustoon perussuomalaisille 2 lisäpaikkaa – Halla-ahosta tulossa yksi eniten ääniä keränneistä ehdokkaista koko maassa

Vantaan Perussuomalaiset vaativat kalliin raitiovaunuhankkeen suunnittelun lopettamista välittömästi: ”Marinin elvytysmiljardien ohella härskeimpiä hankkeita tämän päivän Suomessa”

Vieraskielisten virta pääkaupunkiseudulle jatkuu – kanta-asukkaat muuttavat muualle
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









