

MATTI MATIKAINEN
Vantaan Perussuomalaiset vaativat kalliin raitiovaunuhankkeen suunnittelun lopettamista välittömästi: ”Marinin elvytysmiljardien ohella härskeimpiä hankkeita tämän päivän Suomessa”
Vantaan perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Tuukka Saimen vaatii kaupunkia lopettamaan kalliin raitiovaunuhankkeensa suunnittelun välittömästi. Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen väitti Vantaan Sanomissa, että hankkeen suunnittelun keskeyttäminen tässä vaiheessa tulisi maksamaan kaupungille miljoonia euroja. Valtion kanssa solmittuun MAL-sopimukseen tutustunut Saimen pitää kaupunginjohdon väitteitä perättöminä.
Perussuomalaisvaltuutettu Tuukka Saimen pitää Vantaan raitiovaunuhanketta järjettömänä tilanteessa, jossa koronapandemian aiheuttama elinkeinoelämän pysähtyminen, poikkeuksellisen korkea työttömyysaste sekä sote-hyvinvointialuiden aiheuttama verokertymän pienentyminen kurittaa jo ennestään pahasti velkaantunutta kaupunkia.
Hankkeen pysäyttäminen olisi taloudellisesti järkevintä juuri nyt, kun kustannukset eivät vielä ole karanneet käsistä.
– Kaivoin vähän kaupungin kirjanpitoa ja tarkistin alkuperäisestä MAL-sopimuksesta ehdot. Väitteet ovat joko tietoista valhetta tai johtamisen taso on heikkoa. Sopimuksessa ei ole mitään kohtaa sanktioista, ja tukea valtio on tähän mennessä antanut vaivaiset 330 tuhatta, eli ei juuri mitään. Ratikan konsultointikustannukset ovat tähän mennessä 2,1 miljoonaa euroa hankkeeseen varatuista 20 miljoonasta, eli nyt hanke on taloudellisesti ajatellen järkevä pysäyttää, varsinkin kun talouden realiteetit ovat raskaasti muuttuneet, Saimen sanoo.
Suuruudenhullu hanke
Pelkästään raitiovaunuhankkeen suunnitteluun varatuilla 20 miljoonalla eurolla olisi Saimenin mukaan mahdollistettu Vantaalle 44 modernin uuden sähköbussin hankinnat. Lisäksi Saimen pitää Vantaan edellisen valtuuston alullepanemaa toimenpidettä erittäin huolimattomasti tehtynä.
– Tilanne on sillä tavalla koominen, että raitiovaunuhankkeesta ovat innoissaan yhtä lailla vasemmisto, vihreät kuin tietty porukka kokoomuksestakin. Minulle hankkeesta tulee mieleen vanhojen diktaattorien suuruudenhullut rakennelmat, kun miettii sen kustannuksia ja vertaa niitä Vantaan tämänhetkiseen taloudelliseen tilanteeseen ja siihen, että meillä on samaan aikaan päällä toisen maailmansodan jälkeen suurin globaali kriisi, koronapandemia, Saimen kertoo.
Investointilaskelmat aivan pielessä
Ensimmäisen kauden valtuutettu pitää Vantaan raitiovaunuhanketta yhtenä suurimmista syistä siihen, miksi hän itse lähti ehdolle kaupunginvaltuustoon.
Vaalikonevastausten perusteella enemmistö valtuutetuista (35 henkilöä) vastustaa raitiovaunuhankkeen toteutusta. Lisäksi Saimen teki itse kuntavaalien alla katugallupin, jonka perusteella vain viisi ihmistä 70:stä hyväksyy hankkeen.
– Ensinnäkin hankkeen investointilaskelmat on tehty aivan metsään, vaikka niihinkin on käytetty jo miljoonia euroja. Niissä ei ole otettu huomioon esimerkiksi kolarikustannuksia, vakuutusmaksuja eikä pelastushenkilökunnan koulutuksia. Lisäksi raitiovaunukustannukset on saatu niin poskettoman alhaisiksi, että en ymmärrä, mistä ne laskelmat on saatu. Arvio siitä, että kyseessä olisi noin 400 miljoonan investointi, on aivan metsässä, Saimen toteaa.
Taloudellista kurjistumista vuosikymmeniksi eteenpäin
Radan rakentamisen alkuinvestointia Saimen pitää pelkkänä alkusoittona. Jos hanke toteutuu ja 19 kilometriä sata vuotta vanhaa teknologiaa betonoidaan maahan, tarkoittaa se Vantaalle taloudellista kurjistumista vuosikymmeniksi eteenpäin.
– Vantaan raitiovaunuhanke on Sanna Marinin elvytysmiljardien ohella härskeimpiä, mitä tällä hetkellä Suomessa ajetaan. Tällaiset hankkeet kertovat paljon koko yhteiskunnan tilasta, missä tällä hetkellä mennään.
Kokoomus ratkaisijan roolissa
Raitiovaunuhankkeen rakentamispäätös on suunniteltu tehtäväksi vuonna 2023, jolloin suunnitelmat voitaisiin periaatteessa vielä hylätä. Siinä vaiheessa on kuitenkin helppo sanoa, että hankkeeseen on upotettu jo toistakymmentä miljoonaa ja siten painostaa asian suhteen epävarmoja valtuutettuja, kuten osa virkamiehistä yrittää tehdä jo nyt.
– Minulla on huoli siitä, miten Vantaan tulee käymään ja mihin tämä tulee johtamaan. Tein heti ensimmäisessä valtuuston kokouksessa valtuustoaloitteen raitiovaunuhankkeen välittömäksi pysäyttämiseksi. Oli taktisesti järkevää ottaa valtuustoaloitteeseen mukaan myös kokoomuslainen edustaja, sillä kokoomus on tässä kysymyksessä ratkaisijan roolissa. Kaikki muut ns. oikeistopuolueet laittoivat heti nimensä alle – KD, keskusta, Liike Nyt, RKP, kaikki perussuomalaiset ja kuusi kokoomuslaista. Siellä on erilaisia intressejä kokoomuksenkin puolella. Saa nähdä, miten käy, Saimen pohtii.
Hallituksen häikäilemätön sote-tempaus
Saimen pitää myös hallituksen taholta todella häikäilemättömänä temppuna tuoda sote-hyvinvointialueita koronakurimuksen keskelle. Esimerkiksi Vantaalta lähtee soten myötä suurin piirtein 730 miljoonaa euroa verotuloja uuteen hyvinvointialueeseen.
Vantaan kuntaveroprosentti putoaa 19 prosentista 6,6 prosenttiin, mutta velat eivät siirry. Vantaan pitää siis niillä 6,6 prosentilla maksaa pois miljardivelkojaan samaan aikaan kun yritysverot ovat koronan takia romahtaneet. Vantaalla on myös koko maahan suhteutettuna poikkeuksellisen kova työttömyysprosentti, elokuussa 14,9 %.
– Ennen koronaa työttömyysprosentti oli muistaakseni puolet tuosta, alle kymmenen joka tapauksessa. Taloudellisilla syillä ei voi perustella raitiovaunuhanketta järkeväksi investoinniksi, Saimen toteaa.
Vantaa on kriisikunta
Vantaalla on terveydenhuolto rempallaan, nuoret oireilevat, vanhustenhuolto on huonolla tolalla ja maahanmuuton aiheuttamat kustannukset valtavia. Ensin olisi laitettava talouden pohja kuntoon ja vähentää velkaa huomattavasti, koska huonojakin aikoja on vielä tulossa. Vantaa ei kestä enää yhtään talouden notkahdusta, tai kaupunki saattaa joutua pakkoliitokseen.
– Vantaa on varsinainen kriisikunta. Vetovoimaa meillä on ihan riittävästi ilman raitiovaunuakin, koska olemme Helsingin kyljessä. Tänne tulee koko ajan lisää ihmisiä, ja siihenkin pitää panostaa, että uusilla asukkailla on palveluja ja kaikki toimii. Rahalle olisi parempaakin käyttöä, Saimen uskoo.
Yli puolet valtuutetuista vastustaa raitiovaunuhanketta
Saimenin valtuustoaloite on nyt lähtenyt valmisteluun virkamiehille, jotka tietenkin tulevat vitkuttelemaan sen kanssa. Sillä aikaa asiasta tiedottaminen ja kuntalaisten pitäminen ajan tasalla on tärkeää, jotta aloite saa taakseen myös ulkopuolista painetta. Aikanaan Saimenin aloite viedään kaupunginhallitukseen ja takaisin kaupunginvaltuustoon, jossa siitä äänestetään.
– Toinen mahdollisuus hankkeen kaatamiseksi on vuonna 2023, joka on asetettu suunnitteluvaiheen takarajaksi. Siellä siitä äänestetään uudelleen. Meidän isoin työmme on pystyä vakuuttamaan kokoomuksen konservatiivinen siipi niin vahvasti, etteivät he lipeä rintamasta. Vaaleissa todettiin, että yli puolet valtuutetuista vastusti raitiovaunua, joten tässä katsotaan, miten sanoista pidetään kiinni. Se nähdään sitten, sanoo Saimen.
Mika Männistö
Artikkeliin liittyvät aiheet
- investointilaskelmat sote-hyvinvointialueet Vantaan Sanomat raitiovaunuhanke Tuukka Saimen EU:n elvytysrahasto verokertymä MAL-sopimukset nuorten pahoinvointi koronapandemia työttömyysaste Kristillisdemokraatit Liike Nyt valtuustoaloite Ritva Viljanen Sanna Marin Maahanmuuton kustannukset vanhustenhoito Vantaa Terveydenhuolto Vasemmisto vihreät perussuomalaiset RKP talous Helsinki Keskusta Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vantaalla jopa 62 prosenttia pakolaistaustaisista saa toimeentulotukea – harvempi kuin joka kolmas käy töissä

Kuudesluokkalaisen vanhemmat säikähtivät: Tuntematon ulkomaalaistaustainen mies ilmestyi lasten joukkoon koulun oppitunneille Vantaalla – rehtori kutsuu harjoittelijaksi

Miten tämä voi olla mahdollista? Videoreportaasi Vantaalta, jossa kaupunki on häätämässä leipäjonon ruoka-avun toimittajat

Espoossa pelätään Vantaaksi muuttumista – vieraskielisten osuus väestönkasvusta on yli 90 prosenttia

Hamina on nyt perussuomalainen kaupunki ja vaihtoehto metropolien menoon kyllästyneille
Viikon suosituimmat

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

OPH tiesi islamin oppikirjojen lainvastaisuudesta vuosia – Antikainen: Vasemmistoliiton Kelhän on lähdettävä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhää vastuuseen siitä, että OPH on kustantanut yli kymmenen vuoden ajan lainvastaista islamin oppimateriaalia suomalaisiin peruskouluihin.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Päivän pointti: Antti Lindtmanilla on neljä vaihtoehtoa
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












