
Hanna Mäntylälle puhtaat paperit – Käräjäoikeus: ”Kyseessä oli yksinkertainen asia”
Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) sai Lapin käräjäoikeudelta puhtaat paperit häntä vastaan esitettyihin syytöksiin. Mäntylä sai valtiolta korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.
Mäntylää epäiltiin hakeneen oikeusapua vuonna 2010 väärin perustein. Hän kiisti ehdottomasti syyllistyneensä asiassa mihinkään rikokseen.
– Olen vuosia sitten päättyneen seurustelusuhteen päättymisen jälkeen joutunut hyvin intensiivisen kiusaamisen kohteeksi, mikä on pitänyt sisällään erilaisia ilmiantoja milloin minnekin. Olen voittanut kaikki nämä erilaiset oikeudelliset ja muut menettelyt, joita näistä ilmiannoista ja muista toimista on seurannut, Mäntylä taustoitti asiaa aiemmin.
Nimettömästä tutkintapyynnöstä alkunsa saanut petosepäily vanhentui. Syyttäjä haki vanhentumisajan jatkamista, mutta käräjäoikeus päätti asian tutkittuaan, ettei jatkoaikaa myönnetä.
– Epäilty rikos oli tullut esitutkintaan noin neljä kuukautta ennen vanhenemistaan. Kyseessä oli yksinkertainen asia. Asian selvittäminen ei edellyttänyt aikaavieviä tai poikkeuksellisia tutkintatoimia, Lapin käräjäoikeus totesi ja jatkoi:
– Tutkittavana oleva epäilty rikos ei ole tapahtumainkulultaan erityisen monimutkainen eikä sen tutkiminen ole edellyttänyt erityisiä ja aikaa vieviä toimenpiteitä.
Käräjäoikeuden mukaan asian laajuutta kuvaa hyvin se, että loppulausunnolle lähetetty esitutkintapöytäkirja on sisältänyt asiakirjaselvityksen ohella vain neljän henkilön kuulemiset.
Käräjäoikeus totesi myös, että asian lopputulos huomioon ottaen Mäntylällä on oikeus saada kohtuullinen korvaus oikeudenkäyntikuluistaan. Käräjäoikeus katsoi kohtuulliseksi korvaukseksi 1 860 euroa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













