

Mäntylä vastaa syytöksiin: Kiistän ehdottomasti syyllistyneeni rikokseen
Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) kiistää häntä kohtaan esitetyt syytökset. Mäntylä kertoo tiedotteessaan, että häntä on kuultu esitutkinnassa epäiltynä petoksesta liittyen vuonna 2009-2010 tehtyihin oikeusapuhakemuksiin, joiden perusteella hän on saanut oikeusapua. Syytökset kumppanin tulojen ilmoittamatta jättämisestä ovat perusteettomia.
– Epäilyn mukaan minun olisi tullut ilmoittaa silloisen seurustelukumppanini tulot oikeusapuhakemuksessa, mikä olisi vaikuttanut oikeusavun määrään. Asiallisesti kyse on siitä, olisiko minun tullut ilmoittaa seurustelukumppanini tulot oikeusapuhakemuksessa vai ei. Silloinen seurustelukumppanini asui yli puolet vuodesta ulkomailla eikä maksanut verojaan Suomeen. Olen nämä seikat kertonut oikeusapuviranomaisille. Olen tapahtuma-aikana toiminut viranomaisilta ja avustajaltani saamieni ohjeitten mukaisesti. Kiistän ehdottomasti syyllistyneeni asiassa mihinkään rikokseen, Mäntylä kertoo tiedotteessaan.
Mäntylää on kuultu samantyyppisestä teemasta myös vuonna 2012. Tällöin Mäntylästä tehtiin ilmianto, jonka mukaan hän olisi antanut väärää tietoa velkajärjestelyn yhteydessä salaamalla seurustelukumppanini tulot.
– Olen vuosia sitten päättyneen seurustelusuhteen päättymisen jälkeen joutunut hyvin intensiivisen kiusaamisen kohteeksi, mikä on pitänyt sisällään erilaisia ilmiantoja milloin minnekin. Olen voittanut kaikki nämä erilaiset oikeudelliset ja muut menettelyt, joita näistä ilmiannoista ja muista toimista on seurannut.
Mäntylän mukaan Seiskan tänään julkaisemassa jutussa on runsaasti asiavirheitä. Hän ei lähde julkisuudessa keskustelemaan lehden kanssa.
– Selvitän asiani viranomaisille, joiden toimintaan luotan täydellisesti, Mäntylä summaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Vigelius SDP:n Nurmisen yt-aikeista: Tätäkö tarkoitti, että kaiken voi tehdä reilummin?
Tampereen kaupunginhallitukselle esitetään yt-neuvottelujen aloittamista vähintään 10 miljoonan euron säästöjen saavuttamiseksi. Säästöjä tehdään kaikilla palvelualueilla. Perussuomalaisten kansanedustajan, Tampereen kaupunginvaltuutettu Joakim Vigeliuksen mielestä päätökset osoittavat, mitä SDP:n vaalilupaus "kaiken voi tehdä reilummin" todella tarkoittaa.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Arabitaustaiset perheklaanit hallitsevat suurta osaa saksalaisesta rikollisuudesta
Aikoinaan Libanonista Saksaan turvapaikanhakijoina saapuneet arabitaustaiset klaanit tekevät huomattavan osan Saksan rikoksista. Saalista kerätään etenkin huumekaupalla, ryöstöillä, suojelurahalla ja kiristyksellä. Klaanin jäseniä yhdistävät ehdoton lojaalisuus omia perheenjäseniä ja sukulaisia kohtaan, perinteiset arvokoodit ja oma oikeuskäsitys. Tutkijat muistuttavat, että kaikki perheklaanien jäsenet eivät ole rikollisia.

Jussi Halla-aho: Kehitysavun tehtävä on ollut ostaa itsellemme hyvää omaatuntoa
Länsimainen ja suomalainen ihminen kantaa ilmeisen ikuista syyllisyyden taakkaa. Ainakin wokeväen mielestä. Olemme syyllisiä siihen, mitä samanväriset ihmiset ovat tehneet missä päin maailmaa hyvänsä aikakauteen katsomatta. Jussi Halla-ahon mielestä tämä on ”vähän kummallista ajattelua”.

Nato tunnusti laittoman maahantulon merkittäväksi uhaksi kansalliselle turvallisuudelle
Nato teki Haagin huippukokouksessaan päätöksen, että rajaturvallisuuteen liittyvät kulut voidaan jatkossa laskea mukaan jäsenmaiden viiden prosentin puolustusmenotavoitteeseen. Tämä on suuri helpotus niille Nato-maille, joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa tai joihin muuten kohdistuu paljon laitonta maahantuloa. Myös kumivenepakolaisten kanssa ongelmissa oleva Britannia iloitsee uudesta linjauksesta.

SU-Show #16: Suomessa on sananvapaus, mutta islamin arvostelija joutuu usein yhä vaientamisyritysten kohteeksi – onko suomalaisista tullut kulttuurisesti alistettu kansa?
Suomen Uutiset Show'n studiossa on tarjolla tällä kertaa suoraa puhetta sananvapauden todellisesta tilasta, kulttuurisesta alistamisesta sekä syistä ilmiön taustalla. Ajankohtaista aihetta pöyhivät Yhdysvaltojen historian ja kirkkohistorian dosentti, professori ja tutkija Markku Ruotsila sekä kansanedustaja Kaisa Garedew.

Suomen Akatemia teki sen taas! 750 000 euron jättipotin kuittasi tällä kertaa kynsisalonkitutkimus: feminismin ja rodullistamisen manikyyritutkimusta
Suomen Akatemian myöntämä yli 750 000 euron rahoitus Helsingin yliopiston tutkimukselle "Intiimi manikyyri: femininisoitu työ, (itse-)hoiva ja rodullistetut kohtaamiset kynsistudioissa" on hämmentänyt sosiaalisessa mediassa. Keskustelijat ovat ilmaisseet epäuskoaan julkista rahankäyttöä ja tiedepolitiikkaa kohtaan. Päivystävät kriitikoiden kriitikot kuten ekonomisti Heikki Pursiainen puolestaan piikittelivät muita keskustelijoita kuten Wille Rydmania jopa henkilökohtaisuuksiin asti. Pursiainen puhui kohututkimuksesta ylistävämpään sävyyn. Suomen Akatemian erikoiset rahoituspäätökset hämmentävät ihmisiä vuodesta toiseen. Ilmiö liittyy laajempaan keskusteluun tieteen politisoitumisesta ja tiederahoituksen kanavoitumisesta ideologisesti värittyneisiin hankkeisiin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää