Heikki Koskenkylän analyysi EU:n ja IMF:n väittelystä – kumpi on oikeassa?

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n salainen selvitys, jonka mukaan arviot Kreikan talouden kehityksestä ovat olleet aivan liian optimistisia, tuli julki pari viikkoa sitten. Tuotannon Kreikassa arvioitiin alun perin laskevan vain noin kolme prosenttia vuosina 2009-2013, mutta todellisuudessa tuotanto on supistunut yli 20 prosenttia. Kreikassa on syvä lama. Tuotanto Kreikassa on supistunut enemmän kuin 1990-luvun alun suuressa lamassa Suomessa.

Kreikan valtion velkoja olisi pitänyt alentaa jo keväällä 2010, jolloin maata EU:n ja IMF:n toimesta alun perin lähdettiin tukemaan. Euromaat mukaan lukien Suomi antoivat tuolloin kahdenkeskistä lainaa Kreikalle. EU-mailla oli keskeinen rooli taivuteltaessa IMF mukaan tukemaan Kreikkaa. Der Spiegel-lehdessä oli äskettäin (no. 23 / 3.6.2013) laaja kirjoitus IMF:n roolista Euroopan kriisimaiden tukemisessa. On ilmeistä, että IMF:n rivit ovat olleet hajallaan asiassa. Vuonna 2010 IMF:n johdossa oli vielä Dominique Strauss-Kahn, joka joutui myöhemmin eroamaan. Hänen tilalleen tuli toinen ranskalainen Christine Lagarde. Erityisesti kehittyvien talouksien edustajat kritisoivat IMF:n osallistumista euromaiden tukemiseen. He epäilevät lisäksi tehtyjä velanhoidon ja julkisen talouden kestävyysarvioita. IMF on onnistunut niiden laadinnassa yleensä erinomaisesti. Kreikan osalta epäonnistuttiin pahasti. IMF:ssä on ilmeisesti käynnissä sisäinen pyykinpesu asian suhteen.

Erityisesti EU:n ja EKP:n suunnalta on vastattu tiukasti IMF:lle. Talouskomissaari Olli Rehn totesi tylysti, että IMF pesee jälkipyykkiä ja heittää likavedet Euroopan päälle.

Jo aiemmin kritiikkiä aiheutti IMF:n ekonomistien tutkimus, jonka mukaan EU eli komissio aliarvioi julkisen talouden säästöjen negatiivista vaikutusta kriisimaiden talouksille. EU on oikeassa, että julkiset taloudet on pakko tasapainottaa valtavan ylivelkaantumisen jäljiltä, mikä osin johtuu pankkisektorin ongelmista, näin erityisesti Espanjassa ja Irlannissa. Kriisimaissa julkinen sektori on tehoton ja osin korruptoitunut. Säästötoimilla pyritään myös tehostamaan sitä. Kriisimaiden ongelma on se, että ne kuuluvat euroon eivätkä voi tästä syystä devalvoida. Suomi pelastui 1990-luvun alun lamasta devalvaation, reaalipalkkojen pienen laskun ja julkisen sektorin saneerauksen avulla. Kriisimaat ovat joutuneet laskemaan rajusti palkkoja ja eläkkeitä devalvaation puuttuessa, mikä on puolestaan romahduttanut kotimaisen kysynnän. Kreikan velkasaneeraustarve on ilmeinen. IMF on siltä osin oikeassa. Yksityisten hallussa olevia velkakirjoja alennettiin jo viime vuonna huomattavasti. Lisäksi Suomi ja muut euromaat ovat myöntäneet Kreikalle tukiluottojen huojennuksia eli pidentäneet maksuaikaa 15 vuotta sekä myöntäneet vapautusta korkojen maksusta ja pääoman lyhennyksistä. Myönnetyt huojennukset heikentävät Kreikan velkojien asemaa tuntuvasti. Käytännössä Kreikalle myönnetyt huojennukset vastaavat osittaisia velkasaneerauksia.

Kreikan velka-aste mitattuna velan suhteena bruttokansantuotteeseen lähestyy jo 180 prosenttia, luku on hurjan korkea. Kreikan budjetti on edelleen pahasti alijäämäinen ja BKT supistuu, jolloin velka-aste kasvaa edelleen. Taloussanomien toimittaja Jan Hurri on tehnyt erinomaisia analyysejä näistä kysymyksistä.

Jo keväällä 2010, kun Kreikkaa alun perin lähdettiin tukemaan, monet asiantuntijat Suomessa olivat Kreikan velkasaneerauksen kannalla. Heitä olivat mm. Björn Wahlroos ja Erkki Tuomioja sekä monet ekonomistit. Oli suuri virhe lähteä lainoittamaan Kreikkaa. Dominoefektillä pelottelu oli täysin turhaa, kuten Kreikalle viime vuonna toteutettu velkasaneeraus osoitti. Tulevasta Kreikan velkasaneerauksesta koituu Suomellekin tuntuvia tappioita eikä niin kutsuttu vakuus anna paljoa suojaa mikäli ylipäänsä antaa mitään. Suomi ei saa mitään, jos Kreikka ei tee omin päin konkurssia. Järjestelty velkojen leikkaaminen, ehkä jopa 80 % veloista kuten Argentiinassa 2000 alussa, on ainoa mahdollisuus. Se tultaneen tekemään IMF:n, EU:n, ERVV:n ja EKP:n johdolla. Velkasaneeraus on välttämätön monien ekonomistien mielestä. Suomi on varmasti mukana kyseisessä velkajärjestelyssä. Ulkopuolelle jättäytymisen seurauksena olisi täydellinen maineen menetys. Siihen ei Suomen poliitikoilla ole uskallusta eikä varaa. IMF on ollut koko ajan oikeassa Kreikan velkasaneerauksen tarpeesta ja EU sekä EKP väärässä. Voi vain ihmetellä EU:n eli komission, ja EKP:n analyysejä ja päättelykyvyn tasoa Kreikan osalta.

Heikki Koskenkylä
VTT