

HELI-MARIA WIIK
Helsingin katutöiden kuolleet kulmat vaanivat jalankulkijaa: Onko tässä keskustan vaarallisin risteys?
Helsingin katutyöt aiheuttavat jatkuvasti tilanteita, joissa autot, jalankulkijat ja pyöräilijät ovat törmäyskurssilla.
Hyvä esimerkki löytyy Lapinlahdenkadun ylikulkusillan työmaalta.
Käytössä on kaista autoille ja jalkakäytävä. Suomen Uutiset on käynyt paikalla risteyksessä useana arki-iltana. Tyypillinen tilanne on se, että jalkakäytävää pitkin ajaa auto, jolloin reitti on kaksisuuntainen autoilijan näkökulmasta. Jalankulkijat joutuvat väistämään.
Pressu peittää näkyvyyden
Kyseinen työmaa on jalankulkijalle erityisen vaarallinen, sillä Eteläiseltä Rautatienkadulta oikealle kääntyvä jalankulkija joutuu keskelle pressun peittämää risteystä. Näköesteen takana on ajokaista, jonka takaa autoa ei voi havaita.
Risteys on vilkas, sillä se sijaitsee kevyen liikenteen solmukohdassa. Sitä käyttävät niin Hietaniemen suuntaan kuin Mechelininkadulle suuntaavat jalankulkijat sekä kevyen liikenteen ajoneuvot. Alueella sijaitsee monta koulua ja useita päiväkoteja.
Helsingin kaupungin työmaakartan mukaan korjauksen on arvioitu valmistuvan marraskuun lopussa.

HELI-MARIA WIIK
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rakennetaanko pääkaupunkiseutua maahanmuuttajille?

Pääkaupungin liikenne kaaoksessa – vihreiden kuntapoliitikko sanoi sen suoraan: ”Vihreät on alusta saakka ollut yksityisautoilun vastainen liike”

Helsingin Kaivokadun sulkeminen suututtaa – Marimekon Ihamuotila: “Aivan mielipuolista”, “aivan sairaan tyhmää”
Viikon suosituimmat

Ay-liikkeelle rahaa tahkoava Kojamo hehkuttaa: Maahanmuutto mahdollistaa vuokrien korotukset
Maahanmuuton aiheuttamasta asuntojen kysynnän kasvusta hyötyvät ay-liikkeen rahantekokoneena tunnettu asuntoyhtiö Kojamo sekä vasemmistopuolueet, jotka saavat Kojamolta vaalirahaa. Tavallinen veronmaksaja kuittaa laskun.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Tutkimus paljastaa maahanmuuton äärimmäisen karun vaikutuksen kantaväestölle: palkat laskevat ja asumisen hinta nousee

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Trump palautti laittomasti maassa oleskelevia Yhdysvalloista Kolumbiaan – Yle uutisoi kostoksi ja puhui siirtolaisista
Vanha valtamedia Yleisradiosta Ilta-Sanomiin on jatkanut kipuiluaan heti Yhdysvaltojen uuden presidentin Donald Trumpin virkakauden alusta asti, mikä näkyy mediasisältöjen oudoissa sanavalinnoissa.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Antikainen: Kuolema on hinta sananvapaudelle – Koraanin polttajan murha on varoitus koko Euroopalle
Koraanin polttamisesta tunnetuksi tullut Salwan Momika on ammuttu hengiltä Södertäljessä Ruotsissa. Momikalla oli ollut edellisenä päivänä käynnissä livestriimi Tiktokissa, kun hänet ammuttiin kesken lähetyksen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa ääri-islamilaisen ajattelun ja haitallisen maahanmuuton tuhoisista seurauksista Euroopalle.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Väkivalta kiihtyy Ruotsissa – Koraanin polttaja ammuttiin suorassa lähetyksessä
Koraanin polttamisista julkisuutta saanut Salwan Momika ammuttiin myöhään keskiviikkoiltana Södertäljessä. Poliisi ei ole vahvistanut uhrin henkilöllisyyttä. Turvallisuuspoliisi Säpo osallistuu SVT:n mukaan murhan tutkintaan.