Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Hoitajaliiton selvitys: Puutteellinen kielitaito vaarantaa potilasturvallisuuden – yli puolet hoitajista havainnut riskitilanteita

20.03.2026 |09:27

Puutteellinen kielitaito näkyy hoitotyössä lääkevirheinä, väärinymmärryksinä ja kasvavana työkuormana, kertoo Superin vuoden 2024 seurantatutkimus. Liiton asiantuntijan Elina Kiurun mukaan ongelma vaarantaa potilasturvallisuuden ja kertoo puutteista rekrytoinnissa sekä työnantajien vastuunkannossa.

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin asiantuntijan Elina Kiurun mukaan hoitajien kielitaitoon liittyvä tilanne suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa on vakava ja kertoo laajemmista rakenteellisista ongelmista.

Hänen mukaansa kansainvälisessä rekrytoinnissa on epäonnistuttu eikä selkeitä pelisääntöjä ole luotu.

Kiuru arvioi, että erityisesti EU:n ulkopuolelta rekrytoidut työntekijät jäävät liian usein ilman riittävää tukea.

– Työnantaja ei ole kantanut vastuutaan kielitaidon varmistamisesta rekrytointivaiheessa eikä seurannut sen kehittymistä tai tarjonnut riittävää tukea työntekijälle.

Ammatillisen kielitaidon puutteet näkyvät hänen mukaansa suoraan potilasturvallisuudessa.

– Riittämätön ammatillinen kielitaito aiheuttaa vaaratilanteita erityisesti lääkehoidossa, kirjaamisessa ja hoito-ohjeiden ymmärtämisessä sekä akuuteissa tilanteissa.

Hoitajien kokemuksia kartoitettiin laajassa kyselyssä

Super selvitti vuoden 2024 seurantatutkimuksessaan hoitajien kokemuksia kielitaidon puutteista ja niihin liittyvistä vaaratilanteista. Kiuru teki tutkimuksen selvityksen yhdessä Heta Sirangon kanssa.

Kyselyyn saatiin 3 255 vastausta Superin työssä olevilta jäseniltä. Yli puolet vastaajista kertoi havainneensa heikosta kielitaidosta johtuvia vaaratilanteita, kun taas noin viidesosa ei ollut havainnut niitä lainkaan.

Arjen vaaratilanteet hoitajien kuvauksissa

Seuraavat esimerkit ovat suoria otteita hoitajien vastauksista:

– Asukas kertoi, että tulee liian kuumaa vettä, hoitaja ei ymmärtänyt. Asukas sanoi, että ei jaksa enää kävellä, hoitaja ei ymmärtänyt.

– Kerrottiin, että aina jarrusukat asukkaalle, hoitaja ei ymmärtänyt, joten asukas kaatui.

– Kirjaaminen oli niin virheellistä, että kukaan ei tiennyt mitä pitäisi lukea. Asukkaiden ahdistuneisuus ja aggressiivisuus lisääntyivät, kun he eivät ymmärtäneet hoitajaa eikä hoitaja heitä.

Lääketurvallisuus suurimpana huolena

Hoitajien vastausten perusteella vakavimmat riskit liittyvät lääkehoitoon.

– Lääkemääräyksiä tulkittiin väärin, vääriä lääkkeitä ja annoksia annettiin väärille ihmisille, haavoja hoidettiin väärin, lääkärin määräyksiä jäi toteuttamatta, koska ei ymmärretty eikä aina edes kysytty.

Vastaajat kuvasivat myös konkreettisia virheitä: silmätippoja oli laitettu juoman sekaan ja astmasuihkeita silmiin. Lääkelistoja ei osattu lukea oikein, eikä lääkemääräysten muutoksia myöskään aina tehty.

Vaaratilanteita siirroissa, ravitsemuksessa ja vuorovaikutuksessa

Kielitaidon puutteet näkyivät laajasti hoitotyön arjessa.

Potilassiirtoja saatettiin tehdä yksin, vaikka ohje edellytti useampaa hoitajaa, mikä johti kaatumisiin. Apuvälineiden käyttö epäonnistui, kun ohjeita ei ymmärretty.

Ravitsemukseen liittyvistä tilanteista kuvattiin esimerkiksi seuraavaa:

– Puutteellisen kielitaidon vuoksi asiakkaat saivat vääränlaista ravintoa, keliaakikot vehnäleipää, ravinnotta oleville annettiin ruokaa ja soseutettua ruokaa tarvitseville annettiin kiinteää ruokaa.

Myös potilaiden voinnin arviointi ja tiedonkulku kärsivät:

– Ohjeiden ymmärrys oli puutteellista, joten vaaratilanteita saattoi syntyä helposti ja asukkaat eivät tulleet ymmärretyiksi. Lisäksi tieto potilaan vaivasta ei aina kulkeutunut ajoissa muulle henkilöstölle.

Vastaajat nostivat esiin myös itsemääräämisoikeuden toteutumisen:

– Ohjeita ymmärrettiin väärin, eikä ikääntyneen itsemääräämisoikeutta kunnioitettu, kun ei ymmärretty mitä hän tarkoitti.

Äkillisissä tilanteissa kielitaidon puute nähtiin erityisen riskialttiina, koska esimerkiksi lääkärin konsultointi ei onnistu ilman yhteistä kieltä.

Kaikista vaaratilanteista ei tehty ilmoitusta

Selvityksessä tarkasteltiin myös vaaratilanteiden ilmoittamista. Sosiaali- ja terveydenhuollossa käytetään tähän HaiPro-järjestelmää, joka on potilas- ja asiakasturvallisuuden vaaratapahtumien raportointiin tarkoitettu järjestelmä.

Tulosten perusteella vastaajista 42 prosenttia kertoi tehneensä vaaratilanteista poikkeamailmoituksen, mutta 41 prosenttia ei ollut tehnyt ilmoitusta lainkaan. Lisäksi 17 prosenttia ei osannut sanoa, oliko ilmoitus tehty.

Työkuorma kasvaa ja tehtäviä siirtyy muille

Kielitaidon puutteet vaikuttavat myös työnjakoon. Monissa työyhteisöissä vieraskielisten hoitajien tehtäviä joudutaan rajaamaan, jolloin esimerkiksi puhelut, kirjaaminen, hoitosuunnitelmat, hoidon arvioinnit ja yhteistyö lääkärin kanssa siirtyvät muille työntekijöille.

Yli 40 prosenttia vastaajista kertoi, että lääkehoitoa, viranomaisyhteistyötä ja tarviketilausten tekemistä oli rajattu pois puutteellisen kielitaidon vuoksi.

Peräti 83 prosenttia vastaajista oli osittain tai täysin samaa mieltä siitä, että työkaverin puutteellinen kielitaito lisäsi heidän työkuormaansa.

Uskonto ja tasa-arvo aiheuttavat jännitteitä työpaikoilla

Selvityksessä nousi esiin myös jännitteitä, jotka liittyvät kulttuuriin, uskontoon ja työyhteisön pelisääntöihin.

Vastaajat kuvasivat tilanteita, joissa uskonnon harjoittaminen työajalla, esimerkiksi rukoilu, koettiin epäreiluksi, jos yhteisiä käytäntöjä ei ollut sovittu. Työpaikoille toivottiin selkeitä linjauksia siitä, miten tällaiset tilanteet järjestetään niin, että sekä potilaat että työyhteisö huomioidaan.

Haasteita syntyi myös tilanteissa, joissa työntekijä kieltäytyi työtehtävistä uskontoon tai sukupuoleen vedoten. Tällöin tehtävät siirtyivät muille työntekijöille, mikä koettiin kuormittavaksi ja epätasa-arvoiseksi.

Vastaajat toivoivat yhteisesti sovittuja ja tasa-arvoisia pelisääntöjä, jotta kaikilla työntekijöillä olisi samat oikeudet ja velvollisuudet. Samalla korostui esihenkilöiden vastuu puuttua tilanteisiin johdonmukaisesti.

Selvityksen perusteella monilla työpaikoilla oli myös vaikeuksia käsitellä kulttuurieroihin liittyviä kysymyksiä avoimesti. Keskustelua vaikeutti pelko leimautumisesta rasistiksi.

Super esittää valtakunnallista ja valvottua kielikoulutusmallia

Superin asiantuntija Kiurun mukaan ongelma ei ratkea ilman laajempia muutoksia.

– Koko yhteiskunnan tulee kantaa vastuuta kansainvälisesti rekrytoiduista työntekijöistä ja heidän integroitumisestaan sosiaali- ja terveysalalle.

Hän korostaa myös työntekijöiden asemaa.

– Heidän oikeusturvansa on todellisessa vaarassa. Heikko kielitaito altistaa myös työperäiselle hyväksikäytölle.

Ratkaisuksi Kiuru esittää valtakunnallista ja valvottua kielikoulutusmallia sekä selkeitä kielitaitovaatimuksia.

– Jokaisella sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilöllä on oltava toimiva itsenäinen suomen tai ruotsin kielitaito vähintään tasolla B2.2 (B2.2 viittaa Opetushallituksen kielitaidon tasojen kuvausasteikossa toimivaan itsenäiseen kielitaitoon).

Rekrytointiyrityksiä valvottava

Lisäksi hän peräänkuuluttaa rekrytointiyritysten valvontaa.

– Kuka tahansa voi perustaa rekrytointipalveluyrityksen ja aloittaa toiminnan.

Kiuru painottaa, ettei vastuuta tule vierittää yksittäisille työntekijöille.

– Suomeen tulevia hoitajia ei tule syyllistää puutteellisesta ammatillisesta kielitaidosta.

Hänen mukaansa ratkaisut on rakennettava niin, että Suomeen tulevilla hoitajilla on todelliset edellytykset oppia kieli, onnistua työssään ja jäädä maahan.

Heli-Maria Wiik


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Sillanpää laadukkaasta vanhustenhoivasta: Resurssit kuntoon, soveltuvuustestit takaisin alalle opiskeleville ja riittävä kielitaito varmistettava kielitesteillä

20.02.2026 |11:19
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Hoivahenkilöstön kielitaito kuntoon – puutteet vaarantavat potilasturvallisuuden

19.02.2026 |12:19

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
4.
Suomen uutiset logo

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä

19.03.2026 |18:29
6.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää