Turvetuotanto oli sotien jälkeisinä vuosikymmeninä alueellisesti merkittävä talouden selkäranka monissa maakunnissa ja voisi olla sitä tulevaisuudessakin. Energiantuotannon sijaan alan tulevaisuuden mahdollisuudet ovat puutarha-alan kasvualustoissa, joiden kysyntä kasvaa globaalisti. Energiaturpeen tuotannon ja siihen liittyvän osaamisen alasajo vahingoittaisi paitsi energiaturvallisuutta myös muiden turvetuotteiden kannattavuutta. Luonnonvarakysymyksiin erikoistunut vapaa toimittaja Matti Hukari analysoi.
Vihreiden talousosaaminen ja hallituskriisi
Viron entiseltä Presidentiltä Toomas Ilvekseltä kysyttiin kerran, miksi Virossa ei ole merkittävää vihreätä puoluetta. Vastaus kuului ”Meillä ei ole varaa niihin”. Ilveksen realismi tuli mieleen, kun luki YLEn uutista 1.8.2020, jonka mukaan Vihreät olisi lähdössä hallituksesta, jos turpeen energiakäyttöä ei lopeteta heti ”ilmaston pelastamiseksi”. YLEn tulkinnan mukaan Sanna Marinin (sdp.) johtaman hallituksen kokouspöydässä istuu mörkö, jonka nimi on turvetuotanto. Ajatus siitä, että Suomen turvetuotannon lopettaminen pelastaa maapallon ilmaston, kertoo jotain vihreiden suhteellisuudentajusta.
Kun turvetuotanto on lopetettu Suomessa, kiittävätköhän vihreiden kansanedustajat turvealan yrittäjiä ja työntekijöitä ilmaston pelastamisesta? Veikkaanpa että saamme jälleen kuulla saman virren kuin viimeiset 20 vuotta eli ei riitä ja tarvitaan lisää ”kunnianhimoa”. Siinä vaiheessa kunnianhimo lienee laiha lohtu valtiontaloudelle eli veronmaksajalle.
Turveteknologialla on kysyntää vientimarkkinoilla
Huolimatta kotimaisen turvetuotannon vaikeuksista monilla turvetuotannon teknologian kehittäjillä ja valmistajilla työt ovat viime vuosina pysyneet kohtalaisen hyvällä tasolla. Suurimpia alan toimijoita ovat Suokone Oy, Peat Max Oy, Raussin Metalli ja Raiselift Oy. Teknologian ja laitteiden vientiä on etupäässä Baltian maihin ja Venäjälle. Siellä turvetuotteiden kysynnän kasvu johtuu puutarhakasvien viljelyalustoihin, karjatilojen ja hevostallien kuivikkeiksi ja maanrakennuksen maisemointiin – moottoriteistä golfkenttiin – käytettävistä turvetuotteista.
Kuiviketurve parantaa karjatiloilla ja hevostalleilla eläinten ja niiden hoitajien hyvinvointia
Karjatilojen ja hevostallien kuivikkeina turve on ominaisuuksiltaan tutkitusti paras mahdollinen (Sveriges lantbruksuniversitet, 2006). Ensinnäkin sen nesteensitomiskyky pitää eläimet kuivina ja ammoniakinsitomiskyky ehkäisee hajuhaittoja sekä parantaa ilmanlaatua. Toiseksi turve säilyttää lannan ravinnepitoisuuden. Siipikarjatiloilla kuiviketurpeen antiseptiset ominaisuudet edesauttavat siipikarjan jalkojen terveyttä ja vähentävät siten lääkintäkuluja. Turpeesta luopuminen heikentäisi niin eläinten kuin niiden hoitajienkin olosuhteita.
Turpeen käyttö on mahdollistanut kotimaisen puutarhatuotannon
SITRA puolestaan haluaa lopettaa heti koko turpeen energiakäytön (YLE 23.6.2020). Unohtivatkohan Sitran ”asiantuntijat”, että turpeen energiakäytön lisäksi menisi samalla mahdollisuudet myös kotimaiselta kasvihuoneviljelyltä (YLE 3.7.2020). Suomalaista puutarhatuotantoa ei nimittäin ole ilman turvetta. Puutarha-ala työllistää reilut 3000 henkilötyövuotta ja tuottaa liikevaihtoa pyöreästi 150 miljoonaa. Olisiko Suomella varaa menettää sekin?
Kasvuturve voitaisiin teoriassa tuoda Venäjältä ja Baltiasta, mutta logistiikan kulut ja päästöt nostaisivat kustannuksia niin että kohta kysyttäisiin, kannattaako samalla vaivalla tuoda tuotantopanosten sijasta valmiit kasvikset ja kukat.
Maapallon elintarviketuotanto ja ruokaturva on tulevaisuudessa riippuvainen turpeesta
Kotimaan elintarviketuotannon lisäksi turvetuotannolla olisi merkittäviä vientinäkymiä, sillä turve on puutarhaviljelyn kasvualustojen välttämätön komponentti (substraatti). Maailmalla kasvintuotannon kasvualustaksi käytettävän turpeen kysyntä nousee ja sen globaali volyymi on tällä hetkellä noin 50 miljoonaa kuutiota. Suurimpia tuottajia ovat Venäjä, Baltian maat ja Kanada. Suomen osuus maailman kasvualustamarkkinoista on nykyisin alle prosentin. Suomen suopinta-alan kannalta tuotannollista potentiaalia olisi kohota maailman markkinoilla merkittäväksi toimijaksi.
Maapallon laajuisen ruokaturvahaasteen kannalta ollaan elintärkeän asian äärellä. Kiinan kaltaisissa maissa pohjavesivarannot hupenevat ja niissä on kasvavassa määrin siirryttävä rajattuihin kasvualustoihin, joilla satotulokset ovat moninkertaisia perinteiseen, paikalliseen maaperään perustuvaan viljelyyn verrattuna. Väestönkasvun ja viljelykelpoisen peltoalan vähenemisen aiheuttaman haasteen ratkaisemiseksi maapallon suobiomassan resurssitehokas hyödyntäminen on avainasemassa. Suomella voisi olla siinä kokoaan suurempi tehtävä.
MATTI IHUKARI