

LEHTIKUVA
Elomaa: Hallituksella ei ole uskottavia vaihtoehtoja korvata turpeen käyttöä
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa laati kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyi hallituksen suunnitelmista rajoittaa turpeen käyttöä sekä arviota turpeen käytön merkityksestä myös energiakäyttöä laajemmin.
Hallitusohjelmassa tavoitellaan turpeen energiakäytön puolittamista vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa käytännössä tuntuvia turpeen käytön alasajoa edistäviä toimia jo lähivuosina.
Maaseudun ihmiset ahtaalla
Turvetta voidaan hyödyntää monipuolisesti myös varsinaisen energiakäytön lisäksi. Turvetta käytetään muun muassa maataloudessa kuivikkeena sekä imeytysaineena ja kompostoinnissa.
– Hallitus mainostaa kovasti vihreää politiikkaansa, jonka yksi tavoite on nuijia turpeenkäyttö maanrakoon. Turpeella on myös energiakäytön lisäksi lukuisia muita käyttötarkoituksia, jotka usein jäävät keskustelussa taka-alalle. Kannan suurta huolta siitä, miten turpeen käytön alasajo tullaan korvaamaan yhtä toimivilla ja taloudellisilla ratkaisuilla.
– Turpeen käyttötarkoitukset ovat moninaiset ja se on keskeinen osa lukuisten suomalaisten elinkeinotoiminnan harjoittamista. Kovin isku osuu juuri maaseudulle missä monet tilat ovat jo entuudestaan vaikeuksissa ja elinvoima uhkaa hiipua. Ei tätä kehityskulkua pidä väkisin jouduttaa. Ihmettelen suuresti hallituksen intohimoa ajaa maaseudun ihmiset ahtaalle, Elomaa sanoo.
Epäselvää, millä korvataan
Hallitus esitti vastauksessaan kirjalliseen kysymykseen, että turpeella tuotettu sähkö tulee mitä todennäköisimmin korvattua muilla tuotantotavoilla kuten tuulivoimalla. Vastauksesta käy ilmi, että hallitus on tietoinen myös turpeen lukuisista käyttötarkoituksista.
Maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö ovat vastauksen mukaan rahoittaneet tutkimuksia esimerkiksi rahkasammaleen mahdollisuuksista korvata kasvuturvetuotteita.
– Orastavan rahkasammaltutkimuksen lisäksi vastauksessa ei tarjottu konkreettisia ratkaisuja avainkysymykseen eli siihen, miten turve korvataan. Rahkasammaltutkimus kuulostaa tässä tilanteessa lähinnä huonolta vitsiltä. Pitäisi olla oikeasti jotain vaihtoehtoista tilalle.
Hälyttävä esimerkki kampittamisesta
Elomaa pitää taloudelle ja työllisyydelle haitallisia hallituksen toimia suurena virheenä. Asiaa ei helpota yhtään koronan seurauksena tuntuvasti heikentyneet talousnäkymät.
– On täysin käsittämätöntä, miten ajattelemattomasti ja vastuuttomasti hallitus toimii turpeen tuotannosta riippuvaisia elinkeinonharjoittajia kohtaan näinä vaikeina aikoina. Luulisi, että edes tämä pandemia olisi saanut hallituksen laittamaan jäitä hattuun turvetuhonsa kanssa, mutta ei.
– Tässä on hälyttävä esimerkki siitä, miten punavihreää ympäristöpolitiikkaa harjoittava hallitus kampittaa talouttamme ja aiheuttaa koronakriisin kanssa kamppailevalle Suomelle suurta vahinkoa, Elomaa sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- energiatuotanto koronaepimedia kustannukset Ritva ”Kike” Elomaa Maaseutu Turve perussuomalaiset talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hakkarainen maatalouspolitiikan äänestyksistä: Järjetöntä ja nöyryyttävää

Reijonen: Nostaako turpeen käytön alasajo kotitalouksien ja yritysten energian hintaa?

Putkonen: Kellahtaako Marinin hallitus turvemättääseen?

Hukari: “Ajatus siitä, että Suomen turvetuotannon lopettaminen pelastaa maapallon ilmaston, kertoo jotain vihreiden suhteellisuudentajusta”

Perussuomalaiset maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenet: Emme hyväksy maa- ja metsätaloutta harjoittavien ihmisten syyllistämistä ilmastopolitiikan varjolla

Immonen: Hallitus ajaa turvealan yritykset alas myrkynvihreällä politiikallaan

Perussuomalaiset: Hallituksen vihamielinen suhtautuminen turpeeseen aiheuttaa laajaa työttömyyttä, energiahintojen nousua ja huoltovarmuuden rapautumista

Perussuomalaiset kyselytunnilla turpeenkäytön alasajosta: ”Edes keskustalla ei ole kanttia nousta vihreitä vastaan”
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat

Latvia irtautumassa Ottawan miinakieltosopimuksesta

Itäraja pysyy kiinni
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää