Tänään taitetaan peistä metsistä ja niiden hiilinieluista tai nielujen puuttumisesta, mutta ei mitään uutta auringon alla. Jo 1600-luvulla käytiin kiivasta keskustelua luonnon ja ilmaston muuttumisesta.
Euroopassa elettiin tuolloin “Pientä jääkautta” (n. 1350–1850). Sen vaikutuksesta talvet kylmenivät ja satojen heikentyessä yhteiskunnat kokivat rajuja mullistuksia, kertoo Fokus-media.
Erityisesti vuodet 1695-1697 olivat Pohjois-Euroopassa harvinaisen kylmiä. Suomessakin viljasadot jäivät epätavallisen niukoiksi tai menetettiin jopa kokonaan. Joidenkin arvioiden mukaan Suomessa jopa kolmannes väestöstä kuoli tuolloin nälkään ja tauteihin.
Ilmasto muuttaa yhteiskuntia
1600-luvulla käytiin ideologinen kiista luonnon tilasta: piispa Godfrey Goodman näki luonnon rappeutumisen Jumalan rangaistuksena ihmisen synneistä, kun taas George Hakewill puolusti luonnon jatkuvaa kehittymistä ja ihmisen kykyä selviytyä teknologian avulla.
llmaston kylmenemisen syistä on eri teorioita, kuten auringon aktiivisuuden heikentyminen. Historioitsija Philipp Blomin mukaan kylmä kausi vaikutti yhteiskuntien kehitykseen, sillä seurauksena oli nälänhätää, levottomuuksia ja jopa noitavainoja.
Samaan aikaan se kuitenkin vauhditti tieteellistä vallankumousta, teollistumista sekä mahdollisti tiedon ja valistuksen leviämisen yhä laajemmille kansalaispiireille.
Ei uutta auringon alla
Karkeasti ottaen on olemassa kolme tapaa suhtautua ilmastonmuutokseen ja päästöjen vähentämiseen. Ensimmäinen ajatussuunta kannattaa kulutuksen vähentämistä ja paluuta yksinkertaisempaan elämään. Toinen joukko ajattelee päin vastoin ja uskoo, että vihreä kasvu ja uusi teknologia ratkaisevat ongelman. Kolmas yhteenliittymä haluaa jatkaa vanhaan malliin.
Ensimmäiset suhtautuvat epäluuloisesti liialliseen teknologiauskoon ja katsovat, että kasvuajattelu koituu kohtaloksemme. Toiset eivät näe muuta ulospääsyä ongelmasta kuin teknologisen kehityksen. Kolmas ajatussuunta ei pidä ihmisen vaikutusta ilmastoon todellisena saatikka kohtalonkysymyksenä.
