

Italian Liitto marssittaa eurovaaliehdokkaiksi eurovastaisia ja hamuaa keskuspankin kultaa italialaisille – maan eurovastainen taistelu valmistellaan huolellisesti
Italian suosituin puolue Liitto on julkistanut eurovaaliehdokkaansa. Kisassa on mukana kovan luokan yhteisvaluutan vastustajia. Tämä on omiaan herättämään keskustelua siitä, onko maa täysin sitoututunut yhteisvaluutta euroon.
Liiton puheenjohtaja ja maan varapääministeri Matteo Salvini on eurovastaisten ehdokkaiden ohella hahmotellut uusia lakeja, joilla varmistettaisiin Italian kultavarantojen olevan Euroopan keskuspankkijärjestelmän tavoittamattomissa. Tällaiset liikkeet kielivät siitä, ettei Italian hallitus ole pidä maan euroeroa täysin mahdottomana.
Liiton eurovaaliehdokkailta eurovastaisia kommentteja
Uutistoimisto Reuters kertoo Liiton kahdesta jyrkän eurovastaisesta ehdokkaasta. Antonio Rinaldi on todennut aloittavansa välittömästi epäluottamusmenettelyn Euroopan komission puheenjohtajaa Jean-Claude Junckeria vastaan. Hän toteaa komission olevan Euroopan historian huonoin.
Rinaldin mukaan eurojärjestelmä on jäykkä ja joustamaton ”järjettömissä säännöissään”. Poliitikoiden tehtävä on tehdä korjausliikkeitä talouden häiriötilanteissa, eikä antaa automaattisten sääntöjen määrätä valuutasta.
Toinen eurovaaliehdokas, Francesca Donato, johtaa puolestaan Eurexit-järjestöä. Hänen mukaansa maan euroero tarvitaan Italian talouden uudelleenkäynnistämiseksi ja demokratian palauttamiseksi.
Kultavarat italialaisille
Italian kultavarannot ovat maailman kolmanneksi suurimmat. Maan kullan massa on mykistävät 2 452 tuhatta kiloa.
Salvini on pyöritellyt julkisuudessa ajatusta siitä, että maan kultavarannot ostettaisiin vuoden 1930 hinnalla takaisin valtiovarainministeriölle. Jos Italian hallitus kaavailisi eroa yhteisvaluutta eurosta, olisi kultavarojen turvaaminen melkoisella varmuudella asialistalla.
Vaikeuksissa olevilla pankeilla on vain kultaosuudet
Talousanalyytikko Tom Luongo kirjoittaa, että Italian hallitus on varmasti laittanut merkille sen, mitä EKP teki espanjalaispankki Banco Popularelle. Pankki myytiin muodollisella yhden dollarin hinnalla kilpailija Santanderille. Samalla pankin vanhojen omistajien osuudet pyyhittiin tylysti nollille.
Vastaava temppu jollekin italialaispankille tietäisi mittavia tappioita italialaisille kotitalouksille. Italiassa on maan tapana säästää ja kartuttaa varallisuutta pankkien kautta. Karmeinta italialaisten näkökulmasta olisi se, että Italian keskuspankin ja sen kultavarannot omistavat italialaispankit ajautuisivat tällaisten yhden dollarin pakkomyyntien vuoksi ulkomaisille pankeille.
Luongo muistuttaa, että tuottamattomien luottojen vastapainona on arvokas omistusosuus maan kultavarannoista.
Salvinin askelmerkit?
Luongon arvioimat Salvinin askelmerkit poikkeavat mielenkiintoisesti yleisestä eurovaalien populistipaniikista. Luongo tulkitsee, ettei Salvinin strategiana ole jyrkkä ja ehdoton uho EU:ta kohtaan.
Salvinin ensimmäisenä askeleena on saavuttaa järisyttävä vaalitulos europarlamenttivaaleissa. Sitä varten hän on kasaamassa täysin uutta europarlamenttiryhmää. Tavoitteena on yhdistää eurokriittiset voimat.
Seuraavaksi Salvinin tavoite on muuttaa EU:n sääntöjä, ja tässä hänellä on ässä hihassaan. Hän voi masinoida EU-vastaisen kampanjan kotimaassaan. Tässä hän onnistunee sitä paremmin, mitä laajemman kannatuksen Italian hallituspuolueet saavat.
Jos tämä ei onnistu, valtiovarainministeriön kultaomistusten avulla hän voi alkaa rakentaa maalleen uutta valuuttaa. Tästä arvatenkin syntyisi melkoinen myrsky eurooppalaisiin talousnäkymiin. Heikentynyt euromyönteinen konsensus olisi pahoissa vaikeuksissa.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














