Italiassa kytee jälleen kerran hallituskriisi – riitaa EU:n elpymisrahaston käytöstä

06.01.2021 |14:31

Italian hallitus on ajautumassa taas uuteen kriisiin. Parlamenttivaalit ovat silti epätodennäköisiä kahdesta syystä. Ensiksi hallituspuolueet menettäisivät kannatuskyselyjen perusteella useita paikkoja. Toiseksi vaalien järjestäminen pandemian keskellä merkitsee terveysriskiä.

Italian entinen pääministeri Matteo Renzi on uhannut kävellä ulos hallituksesta. Hän on tyytymätön EU:n elpymispaketin rahojen käyttötavasta. Italia olisi saamassa hieman yli 200 miljardia euroa paketin myötä.

Renzi johtaa myös pientä Italia Viva -puoluetta, jonka kannatus on vain noin kolme prosenttia. Pääministeri Giuseppe Conte turvaunee todennäköisesti ministerivaihdoksiin. Italia Vivalla on kaksi ministerisalkkua.

Maan oikeistoblokki voisi uusissa vaaleissa saavuttaa yli 50 prosentin vaalituloksen. Blokin kaksi suurpuoluetta ovat kansallismielisiä ja euroskeptisiä. Blokin valtaannousu tietäisi Italian ja Euroopan komission välien kiristymistä. Maassa pidetään parlamenttivaalit viimeistään noin kahden vuoden päästä.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi