Italiassa Salvinin Liitto myötätuulessa – Ranskassa Macron vapaassa pudotuksessa

05.09.2018 |09:29

Italian sisäministeri ja varapääministeri Matteo Salvinin luotsaama Liitto on nykäissyt suosiomittauksissa ohi Viiden tähden liikkeen. Ranskan presidentti Emmanuel Macronin suosio on puolestaan rojahtanut. Saksassakin vaihtoehtopuolue AfD on noussut toiseksi suosituimmaksi puolueeksi.

Italian kevään vaalituloksen perusteella hallituksen apupuolueeksi jäänyt Liitto on kovassa nousukiidossa. Puolue oli kesällä pitkään tasoissa Viiden tähden liikkeen kanssa. Tuoreimmissa kyselyissä Liitto on kuitenkin kasvattanut suosiotaan lisää.

Liiton kannatusnousu on samalla nostanut koko hallituksen suosiota. Salvini on padonnut sisäministerinä ihmissalakuljetusta Välimerellä. Hallitus on lisäksi napit vastakkain Euroopan komission kanssa maan ensi vuoden budjetista.

Macron sukelsi alle Hollanden lukujen

Macronin suosio rojahti peräti kymmenellä prosenttiyksiköllä, uutistoimisto Bloomberg uutisoi. Hänen 31 prosentin suosio on jopa alhaisempi kuin edeltäjänsä François Hollandella heidän oltuaan yhtä kauan presidenttinä. Hollande sai myöhemmin virkakaudellaan kyseenalaisen ennätyksen. Hänelle mitattiin lohduton 4 prosentin suosio.

Kyselyyn vastanneet ranskalaiset kertoivat, ettei Macronin talouspolitiikka ole hyvää, eikä hänellä ole maalleen visiota. 78 prosenttia ranskalaisista kertoi, ettei presidentti ymmärrä kansalaisten huolia. Ironiaa lisää se, että juuri visioillaan ja talouspolitiikan uusilla otteillaan Macron saavutti vaaleissa äänivyöryvoiton.

Macronin suosiota ei ole auttanut hänen henkivartijaskandaalinsa. Lisäksi kaksi ministeriä erosi viime viikolla.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
9.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää