Itävallan kansa luottaa vapauspuolueeseen – paikka EU-parlamentista napsahti myös kohupoliitikolle

28.05.2019 |23:09

Itävallan vapauspuolueen entinen puheenjohtaja ja maan entinen varaliittokansleri Heinz-Christian Strache aiheutti melkoisen kalabaliikin juuri EU-vaalien alla. Hän jäi kiinni kyseenalaisesta, videolle tallentuneesta suhmuroinnista venäläisen hämärähenkilön kanssa. Strache palasi kuin bumerangi takaisin politiikan parrasvaloihin, kun kansa valitsi hänet edustajakseen Euroopan parlamenttiin. Vapauspuolue (FPÖ) sai vaaleissa 17,2 prosenttia äänistä.


Strachen paluulippu politiikkaan on oikeastaan sosiaalisen median ansiota, sillä vapauspuolueen jäseniä maaniteltiin somessa osoittamaan tukensa Strachelle hädän hetkellä, viime viikkojen kaoottisten tapahtumien jälkeen. Ja tuen osoitus tarkoitti Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan nimenomaan Strachen avittamista EU-parlamenttiin.

Strachen aikeista ei tietoa

Toistaiseksi on epäselvää, aikooko Strache ottaa vakanssin vastaan. Hän lupasi palata asiaan Facebookissa, mutta kyseinen postaus on sittemmin kadonnut. Vapauspuolueen uusi puheenjohtaja Norbert Hofer sanoi Itävallan yleisradioyhtiö ORF:n haastattelussa, että hän aikoo ottaa asian esille Strachen kanssa, mutta päätös mandaatin vastaanottamisesta on täysin Strachen omassa harkinnassa.

Strachen aikaansaama sekasotku johti maanantaina lopulta koko Itävallan hallituksen kaatumiseen, kun liittokansleri Sebastian Kurz (ÖVP) hävisi luottamuslauseäänestyksen parlamentissa. Myös vapauspuolue äänesti hallituksen epäluottamuksen puolesta. Maata johtaa toimitusministeriö syksyn ennenaikaisiin vaaleihin ja uuden hallituksen muodostamiseen asti.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
6.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11
9.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi