Odottaako Suomea vuosien mittainen ”Älä osta mitään” -päivä? Tätä pohtii kansanedustaja Jani Mäkelä (ps.) blogissaan. Hän vaatii hallitusta pysäyttämään turhat Suomen ulkopuolelle suuntautuvat ja ylimitoitetut ilmastotoimet.

Eduskunnassa keskusteltiin julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2021-2024, nyt kun koronakriisi on mullistanut entiset suunnitelmat. Eduskunnan arvovallan kannalta häpeällistä oli, että ministeriaito oli tyhjä jo aivan alkupäässä keskustelua. Tämä asenneilmapiiri ja arvostuksen puute ei ole hyväksyttävissä, kun puhutaan näin suuresta, pitkälle vuosia vaikuttavasta asiasta. Lieneekö tässä poissaolossa kysymys lähinnä tämän istunnon televisioinnin puutteesta?

Hallitus väittää, että koronan torjuntatoimet Suomessa ovat olleet oikea-aikaisia. Tämä ei pidä paikkaansa. Jos ulkorajoille olisi laitettu karanteeni ja kulkurajoitukset jo ajoissa, valvontapisteitä ei ehkä olisi tarvinnut rakentaa Uudenmaan rajoille. Jos testaamista olisi tehostettu ajoissa, tartunnat olisi kenties voitu rajata, ja nykyisen kaltaisia laajoja ja kalliita yhteiskunnan sulkemisia ei olisi välttämättä tarvittu ainakaan tässä mittakaavassa.

Nyt tauti on levinnyt sen verran laajalle, että hallitus on lähtenyt epidemian hidastamisen linjoille. Tämä voi käydä meille arvaamattoman kalliiksi rahallisestikin, koska yksityisen kulutuksen toipumista ei voida taata nimellisestä rajoituksien loppumisesta huolimatta. Ihmiset voivat pelätä tartuntaa, eivätkä sen vuoksi liiku eivätkä kuluta. Toisaalta ostovoima laskee lomautusten ja irtisanomisten seurauksena. Pahimmassa tapauksessa saamme vuosien mittaisen ”Älä osta mitään” -päivän. Siinä nähdään nyt näiden todellisuudelle vieraiden ideologioiden oikeat vaikutukset.

Jo ennen koronakriisiä talouden ja työllisyyden näkymät olivat hyvin heikot. Nyt ne ovat suorastaan lohduttomat. Jo aiemmin hallituksen talousennusteet olivat todellisuuspohjaa vailla, koska ne perustuvat kasvulukuihin, jotka eivät tulisi tapahtumaan taantuvan talouden Euroopassa ja maailmassa, ja toisaalta työllisyyslukemiin, jotka hallitus oli laittanut tavoitteeksi esittämättä mitään todellisia keinoja sen 75 prosentin tavoitteen saavuttamiseen.

Yhä vieläkin vasemmistopuolueissa eletään sen harhakuvan vallassa, ettei mitään tarvitse tehdä. Useissa puheenvuoroissa vannotettiin, että nyt ei ole aika keskustella julkisen talouden leikkauksista. Kysyn, koska se aika on – jos se ei ole lasku- eikä nousukaudella, ei kriisin aikaan tai sen ulkopuolella? Kuitenkaan talousarvio ei ole tasapainossa, lisää tuloja tuskin on luvassa, joten ainoaksi keinoksi jäävät leikkaukset.

Hallituksen riveistä on esitetty näkemyksiä, ettei koronakriisin varjolla pitäisi politikoida tai tehdä ideologisia esityksiä. Kuitenkin hallitus itse koko ajan politikoi kriisin varjolla ja tekee itse ideologisia esityksiä. On halpaa kriisin hyväksikäyttöä, että jotkut puolueet hinnoittelevat vastuunkantonsa näissä olosuhteissa pitääkseen hallitusohjelmassa sovittuja uskonkappaleita kuten oppivelvollisuuden pidentämistä mukana siitä huolimatta, ettei se ole realistisesti mahdollista tässä taloudellisessa tilanteessa.

Kaikkein absurdeimmissa puheenvuoroissa jopa nimitettiin ”leikkaukseksi” vaatimuksia perua oppivelvollisuuden pidentäminen. Miten sellaisen aikeen peruminen voi olla ”leikkaus”, jota ei ole edes toteutettu vielä?

Hallituksen tarkoituksena oli sysätä lasku seuraavalle hallitukselle velanotolla ja omaisuuden myynnillä. Kun hyvänäkään aikana ei pystytä säästämään, ei ole mitään puskuria, mistä ottaa huonona aikana. Jäljellä on vain velanotto, eikä näköpiirissä ole aikaa, jolloin nämä velat voitaisiin maksaa takaisin.

Jotta velanotto tässä määrin voisi olla mitenkään hyväksyttävissä, on pidettävä suorastaan lähtökohtana, että kaikki turhat ulospäin tehtävät tulonsiirrot ja ylimitoitetut ilmastotoimet leikataan pois perussuomalaisen linjan mukaan. Muutakin tehostettavaa yhteiskunnasta varmasti löytyy.

Kriisi on maailmanlaajuinen ja vaikuttaa erityisesti Euroopassa. Moni Suomea heikomman talouden maa on ainakin tähän asti kärsinyt koronasta jopa meitä enemmän. Nyt muutaman suuren euromaan talous oli kriisin partaalla jo ennen koronaakin, ja näyttääkin todennäköiseltä, että nämä maat ainakin jollain tapaa kaatuvat, ja sitä yritetään padota jättimäisillä paketeilla ja yhteisvastuun kasvattamisella.

2010-luvun eurokriisissä pelastettiin Saksan ja Ranskan teollisuuden intressit Kreikassa. Nyt Ranskan pankkisektorilla on valtavat intressit Italiassa. Pelastetaanko ne nyt muun muassa Suomen veronmaksajien rahoilla? Kaataako Italia tai Espanjan muiden vastuulle kaikki muutkin valtavat, koronasta johtumattomat talousongelmansa?

Vaadinkin siis kuulla hallitukselta suunnitelmat sen varalle, että euro tai jopa EU kaatuvat tämän kriisin seurauksena, tai mitä teemme, jos Suomen eteen asetettaisiin mahdottomia vaatimuksia yhteisvastuista, joita emme mitenkään voi hyväksyä. Mikä on suunnitelmamme lähteä ulos rahaliitosta tai koko unionista?

JANI MÄKELÄ