Jordan Peterson takoo, kun rauta on kuumaa – 12 Rules for Life on elämäntaito-opas, josta tuli sekä kaupallinen hitti että liberaalien ykkösinhokki

Toronton yliopiston psykologian professori ja psykoterapeutti Jordan B. Peterson kirjoitti self-help-kirjan, joka sai kirjakauppojen kassakoneet laulamaan. Elämäntaito-opasta pinnallisesti muistuttava esseekokoelma 12 Rules for Life. An Antidote to Chaos ottaa kuitenkin kantaa myös nykyiseen länsimaiseen kulttuuriin ja sen poliittisesti korrekteihin uskomuksiin. Vaikka Peterson pitää itseään epäpoliittisena tutkijaluonteena, on kirja raivostuttanut liberaalin laidan kommentaattorit.

– Kenenkään, joka haluaa ymmärtää kuinka elää, ei kannata lukea tätä kirjaa. Jokaisen, joka on kiinnostunut kasvavasta hyökkäyksestä liberaaleja arvoja kohtaan, tulisi kuitenkin lukea se pelosta väristen, kirjoitti Julian Baggini kirja-arviossaan Financial Timesille.

The Johannesburg Review of Books kuvaa Petersonin “juuri nyt läntisen maailman vaikutusvaltaisimmaksi intellektuelliksi”. Arvostelu on silti tyly.

– This is just the fucking worst, aloittaa kirja-arvionsa kanadalais-eteläafrikkalainen kirjailija Richard Poplak.

Minkälainen on tämän idioottien ajan johtava intellektuelli, Poplak kysyy. Sellainen joka kirjoittaa elämäntaito-oppaan perserei’ille, hän vastaa.

Los Angeles Review of Booksin arvostelija Houman Barekat vertaa Petersonia alt-right-hahmo Milo Yiannopoulosiin. Molemmat ovat Youtuben kautta julkisuuteen nousseita hahmoja, joiden ”pahamaineisuus takaa kovat myyntiluvut”, Barekat väittää.

Barekatin mielestä näiden sosiaalisen median hahmojen kirjalliset työt voisi ohittaa samalla välinpitämättömydellä kuin parikymppisten urheilijoiden haamukirjoiteut elämäkerrat, jotka heijastavat samaa kyynistä kaupallisuuden logiikkaa.

Kirja ei ole yhtä viihdyttävä kuin videot

Petersonin kirjaa on vaikea tunnistaa liberaaleista arvosteluista. Mutta myös innostuneesti Petersonin lukuisia Youtube-videoita katsoneelle lukijalle 12 Rules for Life voi olla pettymys.

Peterson nousi maailmanmaineeseen videoilla, jotka kritisoivat kulttuurimarxilaisuutta, postmodernismia ja vasemmistoliberaalia identiteettipolitiikkaa. Esimerkiksi ”marxilaista valetta valkoisesta etuoikeudesta” käsittelevällä videolla on 1,4 miljoonaa näyttökertaa.

Vuosi sitten pitämässään puheessa Peterson esittää 12 periaatetta 2000-luvun konservatiiveille. Siinä käsitellään samat teemat kuin kirjassa, mutta poliittisemmasta näkökulmasta.

Masentuneesta hummerista kulkukissan silittämiseen

Kirjan luvuista osa sivuaa politiikkaa, osa on puhtaammin psykologisia tai elämänfilosofisia.

Ensimmäinen ohje kuuluu: Seiso selkä suorana hartiat taakse vedettynä. Tässä luvussa Peterson perustelee dominanssihierarkioiden luonnollisuutta ottamalla vauhtia satojen miljoonien vuosien takaa evoluutiosta. Jopa hummeri tuntee asemansa lajitoveriensa sosiaalisessa hierarkiassa, Peterson väittää – ja mikä hauskinta, hummerin itsetuntoa säätelevät samat hermovälittäjäaineet, jotka ihmisillä säätelevät mielialaa ja itsevarmuutta. Luvun poliittinen viesti on, että ihminen on luonnostaan hierarkinen laji, eikä mikään vasemmistolainen tasa-arvo-ohjelma voi tätä muuttaa.

Toinen ohje on: Kohtele itseäsi kuin jotakuta, jonka hoitamisesta olet vastuussa. Tämä luku on epäpoliittisempi. Peterson tietää, että monet omistajat huolehtivat paremmin lemmikkiensä lääkityksestä kuin omastaan. Jos luvussa haluaa nähdä poliittisen viestin, se on se että monet ihmiset eivät huolehdi itsestään, eikä heidän pahoinvoinnistaan oikein voi yhteiskuntaakaan syyttää.

Kolmannen ohjeen mukaan kannattaa ystävystyä sellaisten ihmisten kanssa, jotka toivovat sinulle parasta. Kaikki eivät toivo; kateus myrkyttää ystävyyssuhteitakin. Kateus on tuhoisa voima myös yhteiskunnallisesti, ja usein se, mitä perustellaan oikeudenmukaisuuden vaatimuksella, on tosiasiassa kateuden ilmenemismuoto.

Neljäs ohje kehottaa: vertaa itseäsi siihen, mitä olit eilen, älä siihen, mitä joku muu on tänään. Pienissä yhteisöissä on helpompaa, mutta varsinkin suurissa kaupungeissa ihmiset kohtaavat jatkuvasti verrokkeja, jotka ovat elämässään paljon paremmin onnistuneita. Liiallinen vertailu muihin herättää kaunaa ja kateutta.

Viides ohje käsittelee lastenkasvatusta: älä anna lastesi tehdä mitään, mikä saa sinut olemaan pitämättä heistä. Petersonin maailmassa ei ihannoida ”itsensä toteuttamista”. Jos omien lastesi käytös ärsyttää sinua, voit olla varma, että se ärsyttää muita vielä enemmän. On suuri karhunpalvelus lapsille antaa heidän ”olla oma itsensä” – lasten on opittava sopeutumaan sosiaalisiin normeihin, ja jos he eivät opi sitä jo lapsena, sen ikävämpi se on oppia aikuisena.

Kuudes ohje kehottaa panemaan oman talon täydelliseen kuntoon ennen kuin alkaa kritisoida maailmaa. Tämä on Petersonin viesti ennen kaikkea niin sanotuille sosiaalisen oikeudenmukaisuuden sotureille, joista useimmat eivät tiedä yhteiskunnasta ja sen mahdollisista epäkohdista mitään, vaikka he itse muuta kuvittelevat. Aktivismi antaa heille elämän tarkoituksen ja korvaa tarpeen kasvaa aikuiseksi.

Seitsemännen ohjeen mukaan tulisi tavoitella sitä, mikä on merkityksellistä, ei sitä, mikä on helppoa. Tämä ohje on epäpoliittinen ja ehkä hengellisin kaikista 12 ohjeesta: se kehottaa pyrkimään arvokkaisiin päämääriin ja tähtäämään korkealle pikkuporvarillisten tavoitteiden sijaan. Onni ei ole seuraus onnellisuuden, vaan merkityksellisyyden tavoittelusta.

Kahdeksas ohje kuuluu: Kerro totuus – tai älä ainakaan valehtele. Tässä luvussa Peterson käsittelee ensi sijassa ihmissuhteita, mutta sen voi lukea poliittisestikin. Pitemmän päälle äänestäjät arvostavat enemmän sitä inhorealistipoliitikkoa, joka lupaa verta, hikeä ja kyyneleitä kuin sitä, joka lupaa unelmahöttöä – jota ei kuitenkaan kykene järjestämään.

Yhdeksäs ohje on, että kannattaa olettaa, että henkilöllä, jota kuuntelet, on jotakin tietoa, jota sinulla ei ole. Tälläkin ohjeella on helppo nähdä poliittinen merkitys. Olisivatko valtapuolueet nyt hätää kärsimässä, jos ne olisivat aidosti kuunnelleet tyytymättömiä entisiä äänestäjiään?

Kymmenes ohje kehottaa olemaan täsmällinen puheissasi. Tämä ohje käsittelee lähinnä ihmissuhteita, eikä Peterson tämän luvun kohdalla noudata kovin hyvin omaa ohjettaankaan.

Yhdestoista ohje kehottaa olemaan välittämättä rullalautailevista nuorista. Tässä luvussa Peterson ihailee fyysistä riskinottoa, joka yhdistyy taitoon. Pojat ovat poikia, eikä maskuliinisuutta pidä pelätä, vaan ennemminkin ohjata rakentaviin uomiin.

Kahdennentoista ohjeen mukaan kannattaa silittää kissaa aina kun sellainen tulee kadulla vastaan. Tämä ohje on perinteistä elämäntaitokirjallisuutta: ota hetkestä kiinni.

Peterson syksyllä Suomeen

Myös kirjailija Joonas Konstig totesi Ylen KulttuuriCocktail-ohjelmassa, että Petersonin hittikirja ei ole aivan niin kiinnostavaa Petersonia kuin monet hänen Youtube-videoistaan. Konstigin näkökulma Petersoniin on kiinnostava, koska hän on hiljattain julkaissut kirjan Vuosi herrasmiehenä, joka käsittelee Petersonin tapaan nykyajalle poliittisesti liian epäkorrekteja, konservatiivisia ja maskuliinisia hyveitä ja ihanteita.

Ylen mukaan WSOY julkaisee Petersonin 12 Rules for Lifen suomeksi. Peterson on pyydetty syksyksi myös vierailemaan Suomessa.