

MATTI MATIKAINEN
Juho Eerolan ehdokashaastattelu: EU:n osallistuttava viisumivapauden kustannuksiin
Politiikkaan Juho Eerola lähti vuonna 2006 liityttyään perussuomalaisiin. Sen jälkeen hän on osallistunut kaksi kertaa kunnallisvaaleihin sijoittuen molemmilla kerroilla kolmen Kotkassa eniten ääniä saaneen ehdokkaan joukkoon ja kaksi kertaa eduskuntavaaleihin. Edellisissä eurovaaleissa hän toimi kotkalaisen Freddy Van Vonterghemin vaalipäällikkönä, joka keräsi toiseksi eniten ääniä koko Kymen vaalipiirissä Timo Soinin jälkeen.
Eduskunnassa Eerola on muun muassa EU-asioita käsittelevän suuren valiokunnan jäsen ja maailman ensimmäisenä perussuomalaisena Euroopan neuvoston kunta- ja alueparlamentin jäsen. Eerola on myös Pohjoismaiden neuvoston viidenneksi suurimman puolueen Vapaan Pohjolan (Nordisk Frihed) puheenjohtaja, jonka muodostavat perussuomalaiset ja Tanskan Kansanpuolue.
– Koska sekä Kymen että Etelä-Savon piirit kannattivat minua eurovaaliehdokkaaksi, oli kyseessä jo niin kova mandaatti, ettei siitä enää voi kieltäytyä. Olen huomannut, että minulla on kohtalaisesti kannatusta kentällä. Mieltäni lämmitti sijoittumiseni kymmenen suosituimman perussuomalaisen kansanedustajan joukkoon ministeriehdokkaaksi Ylen kyselyssä viime kesänä, Eerola kertoo.
Ei yhteisvastuille
Tärkeä kysymys nimenomaan kaakkoissuomalaisten kannalta on EU:n ja Venäjän välinen viisumivapaus, joka on tulossa, halusimmepa sitä tai emme. Pietari on lähempänä kotkalaisia kuin Turku ja siellä asuu enemmän ihmisiä kuin Suomessa yhteensä.
– Viisumivapaus tulee koskettamaan eniten Kaakkois-Suomea, niin hyvässä kuin pahassakin. Edellytän, että EU:n on osallistuttava täysimääräisesti niihin kustannuksiin, joita Suomelle tästä koituu.
Eerola vastustaa myös eteläeurooppalaisten ajamaa yhteisvastuuta siirtolaisuudesta. Suomen ei tule osallistua millään tavalla maahanmuuton aiheuttamiin kustannuksiin näissä maissa, kustannammehan niiden ongelmia jo nyt hyvin monella eri tavalla. Viisumivapauden myötä itärajan toiselta puolelta tulevan maahanmuuton kustannukset Suomelle tulevat huimasti kasvamaan, missä on riittävästi maksamista meille.
– Euroopan unioni on joiltain osin toimiva enkä halua sitä purkaa, mutta liittovaltiokehitys on pysäytettävä. Budjetti- ja päätösvaltaa on palautettava jäsenmaille. Tulevaisuuden unionin näen jäsenmaidensa välisenä vapaakauppa-alueena, jota päämäärää kohti haluan taistella.
Vaalikampanja jäi päälle
Juho Eerola on paitsi poliitikko, myös laulaja ja sanoittaja rock-yhtyeessä nimeltä Suuri Tuntematon. Syksyllä yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa, joka nousi heti ensimmäisellä viikolla Suomen virallisen albumilistan sijalle 28. Se on huima saavutus ennestään tuntemattomalle yhtyeelle ottaen huomioon, ettei bändi ole mitenkään ratsastanut Eerolan maineella.
Vaalikampanjaansa Eerola aikoo heittäytyä samalla kuviolla, jolla on menestynyt aikaisemmissakin vaaleissa. Hänen tyylinsä poikkeaa perinteisestä, mutta sen tarkemmin Eerola ei halua vaalikampanjansa yksityiskohtia vielä paljastaa.
– Sen verran voin sanoa, että minulle jäi vuoden 2007 eduskuntavaalikampanja päälle, eli minulla on käynnissä jatkuva matalan intensiteetin vaalikampanja. Mitään hirmuista loppukiriä en aio ottaa, sillä olen havainnut tasaisesti jatkuvan työn johtavan huomattavasti parempaan tulokseen kuin jos vasta juuri ennen vaaleja puskisin itseni sairaalakuntoon.
Aikaisempiin vaaleihin Eerolan ei ole rahallisesti juuri tarvinnut panostaa. Tähän mennessä hän on käyttänyt omaa rahaa kaikkiin aikaisempiin kampanjoihinsa yhteensä viisituhatta euroa. Näissä vaaleissa hän aikoo tuplata tuon summan.
– Lisäksi puolueelta tulee jonkin verran tukea, mikä myös kaikki käytetään. Todennäköisesti jonkin verran tulee myös lahjoituksia, jotka myös otan kiitollisena vastaan.
Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 15/2013 -lehdessä.
MIKA MÄNNISTÖ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle
Kansanedustaja Laura Huhtasaaren emännöimässä Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa vieraina ovat Yhdysvaltoihin perehtyneet dosentti Markku Ruotsila sekä tohtori ja politiikan tutkija Risto E.J. Penttilä. Kolmikko pohdiskelee ohjelman avausjaksossa, mitä Donald Trumpin alkaneella presidenttikaudella maailmassa tulee tapahtumaan sekä mitä seurauksia Suomelle tulee.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Antikainen: Ilmastokeskustelu on kummelikamaa – nyt muka Suomen metsät tuottavat päästöjä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.