

Juho Eerola puhuu kauniisti isien ja poikien puolesta
HENKILÖKUVA | Kansanedustaja Juho Eerolan (ps.) on kuluvalla eduskuntakaudella toiminut varapuhemiehenä. Hän raottaa nyt Suomen Uutisille työskentelytilojaan ja kertoo ajatuksiaan eduskunnasta sekä oman roolinsa muutoksista. Hän puntaroi myös syitä sille, miksi miesten, isien ja poikien asema ei yhteiskunnassamme ole niin vahva kuin sen pitäisi olla.
Katso haastattelu täältä: :
Suomen Uutisten toimittaja Maria Asunta haastattelee varapuhemies Juho Eerolaa. Youtube, 15 min 25 sek.
Eerola pohtii kulunutta vuosikymmentä. 2011 eduskuntaan nousseen miehen viestintätyyli on nykyään rauhallisempi, mutta huolenaiheet ovat pysyneet samoina. Miesten, isien ja poikien asema huolettaa.
– Pojat ovat hukassa. He pärjäsivät entisessä maailmassa paremmin. Yhteiskunta häivyttää maskuliinisia roolimalleja. Naisten asioissa on menty eteenpäin, mutta miesten asioissa ei ole edetty niin paljon kuin olisi ollut suotavaa, Eerola pohtii.
Hän oudoksuu erityisesti sitä, miksi valtavia ihmisjoukkoja koskevat ongelmat – kuten lastensuojelu ja huostaanotot – eivät saa mediassa ansaitsemaansa huomiota. Sen sijaan translain tapaisista marginaalisen kokoista ihmisryhmää koskevista asioista vouhkaa koko mediakenttä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäenpää: Lastensuojelun tilanne on kartoitettava

Lastensuojelun nykytila ja tulevaisuus huolestuttavat: ”Valitettavasti läheskään kaikki lasten kokemat ikävät asiat eivät koskaan edes tule julkisuuteen”

PS-Nuoriso: Lastensuojelun ongelmia ei korjata toteuttamiskelvottomilla asiakasmitoituksilla
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää