Tagi: Poikien asema

PS ARKISTO

Viime viikolla julkaistut Suomen heikot Pisa-tulokset puhuttavat yhä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että jo viime kaudella eduskunnan sivistysvaliokunta oli huolissaan romahtaneista tuloksista ja erityisesti poikien heikentyneistä oppimisen tuloksista.  Lue lisää >

HENKILÖKUVA | Kansanedustaja Juho Eerolan (ps.) on kuluvalla eduskuntakaudella toiminut varapuhemiehenä. Hän raottaa nyt Suomen Uutisille työskentelytilojaan ja kertoo ajatuksiaan eduskunnasta sekä oman roolinsa muutoksista. Hän puntaroi myös syitä sille, miksi miesten, isien ja poikien asema ei yhteiskunnassamme ole niin vahva kuin sen pitäisi olla.  Lue lisää >