

LEHTIKUVA
Juncker: ”EU selviytyy Le Penista”
Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker otti kantaa useaan Euroopan kannalta merkittävään asiaan saksalaislehti Bild am Sonntagin haastattelussa.
Juncker valitteli muun muassa populismin nousua, minkä ”osa-aikaiset eurooppalaiset” ovat mahdollistaneet. Hän kaipaa enemmän kokoaikaisia eurooppalaisia. Hän kertoi myös, ettei Marine Le Pen voita Ranskan presidentinvaaleja, eikä EU:sta ole Ison-Britannian lisäksi lähdössä muita maita. Lisäksi hän iloitsi Hollannin vaalituloksesta. Saksalaislehden haastattelusta kirjoitti Politico.
Juncker torjuisi äärilaidat
Juncker halusi tehdä selvän eron äärioikeistolaisen populismin ja eurokriittisyyden välillä. Hän torjuisi suoraan äärilaidat, mutta ottaisi eurokriittisten kritiikin hyvin vakavasti vastaan. Hän kehotti kriitikoiden selventävän kurkkujaan saadakseen viestinsä kuuluville. Junckerin mielestä ääriliikkeet ovat aina askeleen edellä, jos rakentavaan kritiikkiin kykenevät jäävät löhöämään nojatuoleihinsa.
Juncker vertasi osa-aikaisia eurooppalaisia niihin, jotka ovat valmiita poimimaan herkut katetusta pöydästä. Hän valitteli, ettei nykyisin ole tarpeeksi kokoaikaisia eurooppalaisia, jotka osallistuvat myös tarjoilupöydän antimien tehtailuun.
”Le Pen ei voita”
Juncker osasi kertoa, ettei Ranskan presidenttiehdokas Le Pen voita vaaleja.
– EU selviytyy Le Penista, sillä hänestä ei tule Ranskan presidenttiä, Juncker muotoili.
Hän lisäsi kuitenkin, että eurooppalainen projekti etenee, vaikka Le Pen voittaisikin vaalit. Presidenttiys ei silti keikuttaisi venettä. Juncker kertoi toivovansa eurooppamyönteisen ehdokkaan voittoa.
Juncker uskoi, ettei Ison-Britannian lisäksi muita EU-maita ole ottamassa hatkoja unionista. Hän luottaa siihen, että briteille käy köpelösti erottuaan. Sen vuoksi muut maat saavat huomata, että EU-ero on huono ajatus.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Riikka Purra varoittaa Suomea Ranskan kaksoiskatastrofista: Finanssikriisi ja epäonnistuneen massamaahanmuuton seuraukset
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa Facebook-päivityksessään Suomea Ranskan kaltaisesta kaksoiskatastrofista. Hänen mukaansa Ranskan talousvaikeudet ja yhteiskunnalliset jännitteet voivat kärjistyä yhtä aikaa.

Perussuomalaiset kokoontuvat Vantaalla – katso kuvat
Reipas joukko perussuomalaisia kokoontuu Vantaalla puolueen kokoontumisajoihin. Viikonlopun tilaisuudessa keskitytään yhdessäoloon ja toiminnan kehittämiseen. Kokoontumisajot järjestetään nyt kolmatta kertaa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Kehitysjärjestö Fingo ryhtyi kielipoliisiksi – haluaa kieltää toistakymmentä vakiintunutta sanaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo kehottaa uudessa oppaassaan luopumaan sanoista kehitysapu ja kehitysmaa. Ohje koskee kieltä, jota käyttävät myös toimittajat ja poliitikot. Fingon toiminta on pääosin ulkoministeriön rahoituksen varassa.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Tynkkynen varoittaa vasemmiston klaanikytköksistä: ”Kyse on todellisuudesta, jota meidän on turha katsoa sormien läpi”
Perussuomalainen europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen jyrähtää Facebookissa Berliinin osavaltiovaalien jälkipuinnista ja Euroopan vasemmiston suunnasta. Tynkkynen nostaa esiin saksalaisen vasemmistopuolue Die Linken yhteydet rikollisklaaneihin ja terroristijärjestö Hamasin tukijoihin sekä vaatii Suomea ottamaan Saksan ja Ruotsin tapahtumat vakavana varoituksena.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













