
Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
Kansanedustaja Vilhelm Junnila kirjoittaa hallituksen päätöksistä, joilla on saatu painettua polttoaineiden hintaa alemmas.
Junnila kirjoittaa:
“Mediat kirjoittavat BENSAN KALLISTUVAN! Mainitsematta jää kuinka nykyinen hallitus on päättänyt useista toimista, jotka todellisuudessa ovat ALENTANEET polttoaineiden hintoja NOIN 20 SENTTIÄ LITRALTA edellisen hallituksen ilmastopolitiikkauraan verrattuna.
Huomioiden julkisen talouden tila ovat nämä ratkaisut historiallisen suuria ja kertovat kuinka autoilijaystävällinen nykyinen hallitus on. Ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan (tai peräti koskaan?) autoon ja sen käyttöön liittyviä veroja ja velvoitteita alennetaan. Ajoneuvoverokin alenee ensi vuonna noin 1,8 miljoonan auton osalta.
Jakeluvelvoitteen alennukset ja polttoaineverojen alennukset merkittävästi pienentävät veronmaksajille aiheutuvia kustannuksia matalampien polttoaineiden hintojen ja indeksisidonnaisten etuusmenojen pienentymisen muodossa.
Esimerkkinä hallitus alentaa vuosien 2024–2027 jakeluvelvoitetasoja verrattuna Marinin-Saarikon hallituksen säätämiin tasoihin. Vuonna 2027 jakeluvelvoitteen yleisvelvoite tulee olemaan 7,5 prosenttiyksikköä ja lisävelvoite 2 prosenttiyksikköä matalampi. Tämä tulee alentamaan polttoaineiden hintaa noin 9 senttiä litralta vuoden 2027 tasolla.
Lisäksi 2024 alusta toteutettu polttoaineveron alennus sekä julkisen talouden suunnitelman mukaiset polttoaineverojen alennukset vuosina 2026 ja 2027 alentavat polttoaineiden kuluttajahintaa vuoden 2027 tasolla yhteensä noin 8 senttiä litralta.
On syytä muistaa myös Marinin-Saarikon hallituksen keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma, johon sisältyi polttoaineverojen indeksitarkistukset tästä vuodesta alkaen. Näiden indeksitakistusten tekemättä jättämisen vaikutus polttoaineiden kuluttajahintoihin on noin 6 senttiä litralta vuoden 2027 tasolla.
Toisin kuin edellinen Marinin-Saarikon hallitus, nykyinen hallitus tavoittelee, ettei sen päättämät liikenteen polttoaineisiin kohdistuvat toimet lisää suomalaisten veromaksajien kokonaiskustannuksia.
Suomi on logistisesti ajateltuna kuin saari ja siksi on aivan välttämätöntä huolehtia, että liikenteen kustannukset pysyvät hallinnassa tiukassakin taloustilanteessa. Se on yksinkertaisesti oikea linja ja olisi kohtuullista, että mediat myös huomioisivat hallituksen autoilijaystävälliset päätökset, sen sijaan, että tehdään kivalta kuulostava klikkiotsikko.
Turvallisia kilometrejä ja hyvää uutta vuotta kaikille tienkäyttäjille!”
Mediat kirjoittavat BENSAN KALLISTUVAN! Mainitsematta jää kuinka nykyinen hallitus on päättänyt useista toimista, jotka todellisuudessa ovat ALENTANEET polttoaineiden hintoja NOIN 20 SENTTIÄ LITRALTA edellisen hallituksen ilmastopolitiikkauraan verrattuna.
— Vilhelm Junnila (@vilhelmjunnila) December 31, 2024
Huomioiden julkisen…
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.
Lue lisää
Lue lisää