Puheenjohtaja Jussi Halla-ahon tuumaustunnilla 21.6.2021 pitämä puhe. Suomen Uutiset julkaisee puheen kokonaisuudessaan.
Hyvää päivää, arvoisat perussuomalaiset, muut suomalaiset sekä median edustajat!
Tämän päivän tuumaustunnin teemana on perussuomalaisten sääntömääräinen puoluekokous, joka pidetään Seinäjoella 14. ja 15. päivä elokuuta. Itselleni tulee tietty ympyrä täyteen, koska osallistuin ensimmäiseen puoluekokoukseeni juuri Seinäjoella vuonna 2009.
Puoluekokous on meille perussuomalaisille tärkeä kokoontumisajo ja tilaisuus nähdä tuttuja ja ystäviä. Useimmista muista puolueista poiketen puolueessamme on käytössä ns. suorajäsenyys. Kaikilla puolueen yli 15 tuhannella jäsenellä on läsnäolo-, puhe- ja äänioikeus kokouksessa, kunhan jäsenmaksu on maksettu ajoissa. Puoluekokous päättää puolueen säännöistä ja valitsee puoluevaltuuston. Eniten mielenkiintoa kuitenkin herättää aina puoluejohdon valinta. Jäsenet valitsevat puolueelle puheenjohtajan, kolme varapuheenjohtajaa sekä puoluesihteerin.
Olen saanut toimia puolueemme puheenjohtajana kaksi kautta ja neljä vuotta. Keväällä 2017 julkaisin puheenvuoron, jossa kerroin syistäni lähteä puheenjohtajakisaan. En lähde tässä yhteydessä siteeraamaan itseäni, koska puhe on katsottavissa taltiointina YouTubesta, ja ne syyt ovat varmaan selviä useimmille perussuomalaisille, kun tarkastellaan silloisia tapahtumia jälkikäteen.
Nämä neljä vuotta ovat avanneet itselleni, mitä kaikkea puolueen puheenjohtajuus tarkoittaa. Ensinnäkin puheenjohtaja edustaa puolueen linjaa ja ilmaisee puolueen kannan. Hän ei muodosta puolueen kantaa yksin. Hän pikemminkin tulkitsee puolueen jäsenten, äänestäjien, kansanedustajien ja aktiivien näkemyksiä ja rakentaa niistä synteesin. Joissakin kysymyksissä yhteinen näkemyksemme on selkeä. Toisissa asioissa on enemmän vaihtelua, ja niissä puheenjohtajalla on enemmän liikkumatilaa viedä puoluetta oman näkemyksensä mukaiseen suuntaan. Joskus käy niin, että puolue – siis ne ihmiset, joista puolue muodostuu – seuraa puheenjohtajaa ja puolueelle muodostuu selkeä näkemys asiaan, jossa sitä ei aiemmin ollut. Toisinaan taas kenttä palauttaa puheenjohtajan maan pinnalle ja tämä toteaa, että se ei ollutkaan oikea suunta. Minulle henkilökohtaisesti on ollut tärkeää vähentää perussuomalaisten politiikasta epämääräisyyttä ja lisätä koherenssia. Sitä, että iskulauseiden taakse tulee sisältöä, ja että näkemyksemme eri politiikkasektoreilla muodostavat johdonmukaisen kokonaisuuden eivätkä ole ainoastaan kokoelma erilaisia ja pahimmillaan keskenään ristiriitaisia näkemyksiä.
Toiseksi puheenjohtaja on puolueen kasvot ulospäin. Keulakuva siinä jatkuvassa seuraaviin vaaleihin valmistautumisessa, jota poliittinen vaikuttaminen on. Puheenjohtaja ei tee vaalikampanjoita yksin. Paljon suurempi joukkue kirjoittaa vaaliohjelmat, suunnittelee kampanjat, kerää ja haastattelee ehdokkaat. Mutta puheenjohtajalle keskittyy vastuu siitä, että puolueen viesti ja vaihtoehto välittyy kansalaisille ja äänestäjille parhaalla mahdollisella tavalla. Minulla on ollut kunnia toimia perussuomalaisten puheenjohtajana kaikissa yleisissä vaaleissa: presidentinvaaleissa 2018, eduskunta- ja eurovaaleissa 2019 sekä kuntavaaleissa 2021.
Kolmanneksi puheenjohtaja johtaa puolueorganisaatiota, yhdessä puoluesihteerin ja muun puoluetoimiston kanssa. Hän on puoluehallituksen ja puoluevaltuuston puheenjohtaja ja jatkuvassa suorassa kontaktissa myös piirien ja paikallisyhdistysten kanssa. Perussuomalaisissa puheenjohtajan kädet ovat ns. mullassa enemmän kuin monessa muussa puolueessa. Meillä puheenjohtajan odotetaan ja edellytetään kiertävän pitkin maata muulloinkin kuin vaalien alla. Meillä puheenjohtajan odotetaan vastaavan puhelimeen ja olevan kiinnostunut kentän asioista.
Perussuomalaisissa on toistakymmentätuhatta jäsentä, 16 piirijärjestöä, lähes yhtä paljon paikallisyhdistyksiä kuin Suomessa on kuntia ja lisäksi erillisjärjestöjä kuten nais- ja nuorisojärjestö. Mikään inhimillinen ei ole näin suuressa yhteisössä vierasta. Ihmisten välillä on näkemyksellisiä ja henkilökemiallisia kähinöitä. Osa niistä on niin vanhoja, että osapuolet itsekään tuskin muistavat kiistojen alkuperäisiä syitä. Myös tällaisiin konflikteihin haetaan viime kädessä ratkaisijaksi puoluejohtoa. Tässä tehtävässä en ole läheskään aina onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut. Riitojen ratkaisu vaatii herkkää psykologista silmää, jota monella muulla varmasti on enemmän kuin minulla.
Yksi keskeinen tavoitteeni puheenjohtajakisaan lähtiessäni oli kannustaa itsenäistä ajattelua ja toimintaa puolueen kaikilla tasoilla. Samoin delegoida valtaa ja tehtäviä laajemmille harteille. Johtaminen on aina tietyllä tavalla yksinäistä työtä, mutta siitä voi tehdä vielä yksinäisempää vahtimalla omaa valtaansa mustasukkaisesti. Puheenjohtaja on todella yksinäinen, jos kukaan ei uskalla sanoa eikä tehdä mitään kysymättä häneltä lupaa. Olen todella iloinen ja tyytyväinen siihen, miten asiat ovat kehittyneet tässä suhteessa. Meillä on keskusteleva puoluehallitus. Itseohjautuva ja itsenäisesti toimiva media, jonka ei tarvitse pyytää johdolta siunausta omalle toiminnalleen. Varapuheenjohtajamme eivät ole koristeita, vaan heidät voidaan lähettää, ja he menevät, kaikkialle minne puheenjohtajakin. Me olemme vahvoja yhdessä, ja juuri siksi meillä ei ole toisiaan kyräileviä kuppikuntia, selkäänpuukotusta tai sisäisiä valtataisteluja yhtä paljon kuten monissa muissa liikkeissä. Toivon ja uskon useimpien ihmisten jakavan sen tuntemuksen, että puolue-elimissä, puoluetoimistolla ja eduskuntaryhmässä on tilaa ajatella, puhua ja hengittää.
Sanoin neljä vuotta sitten, että puoluejohtajan ei ole hyvä takertua liian lujasti asemaansa eikä viihtyä siinä liian pitkään. Liian pitkissä johtajakausissa vaanii Kekkos-syndrooman vaara. Johtaja alkaa itse uskoa välttämättömyyteensä ja korvaamattomuuteensa. Myös muut saattavat alkaa uskoa johtajan välttämättömyyteen ja korvaamattomuuteen. Puheenjohtajaksi pyrkivän on kysyttävä itseltään: Miksi haluan puheenjohtajaksi? Pohdinko, mitä voin antaa puheenjohtajuudelle? Vai mietinkö, mitä puheenjohtajuus voi antaa minulle? Tämä jälkimmäinen on väärä motiivi. Henkilökohtainen kunnianhimo tai vallanhimo eivät itsessään ole huonoja asioita, mutta niiden ei pidä olla määrääviä tekijöitä, kun teemme valintoja. Puolue ei ole itsetarkoitus, mutta se on paras ja ainoa työkalumme yhteiskunnallisten tavoitteiden edistämiseksi. Siksi puolueen kokonaisedun on mentävä kaikkien muiden näkökohtien edelle.
Kun lähdin tavoittelemaan puheenjohtajuutta vuonna 2017, panin vaakakuppeihin yhtäältä sen, minkä koin välttämättömäksi ja siten velvollisuudekseni, ja toisaalta sen, mihin itse olin valmis, halukas ja kykenevä. Vuonna 2019, kun pyrin jatkokaudelle, kävin läpi samanlaisen punninnan ja pohdinnan. Nyt jälkikäteen pidän kumpaakin ratkaisuani oikeana, vaikka emme tietenkään saa koskaan tietää, mitä olisi tapahtunut, jos olisin tehnyt toisenlaisia ratkaisuja. Ja samojen kysymysten äärellä olen taas vuonna 2021, kun puoluekokous lähestyy.
Mikä on puolueen sisäinen tila? Mikä on puolueiden välinen tilanne? Mikä on yleispoliittinen tilanne? Millaisia tulevaisuuden skenaarioita on olemassa? Mikä on perussuomalaisten lyhyen ja pitkän tähtäyksen intressi? Mikä on oma tilanteeni? Miten nämä kaikki suhteutuvat toisiinsa? Näitä kysymyksiä olen miettinyt pitkään.
En pyri jatkokaudelle Seinäjoen puoluekokouksessa.
Kaikki eivät pidä tästä ratkaisusta, ainakaan nyt heti. Heille totean, että en tee tätä, kuten en mitään muutakaan, ratkaisua kevein perustein enkä mielijohteesta vaan pitkän ja perusteellisen harkinnan tuloksena. Tämä on oikein ratkaisu, jonka osaan tehdä. Velvollisuuteni puolueen edun valvojana on tehdä oikeita ratkaisuja, ei helppoja tai miellyttäviä ratkaisuja.
Asiasta herää varmasti erinäisiä kysymyksiä, joista joihinkin yritän ennakoivasti vastata. Ensinnäkin: olen kuvaillut varsin yleisellä tasolla niitä näkökohtia, joita olen puntaroinut, ja niitä vaikuttimia, jotka ovat ratkaisuni takana. Sen sijaan en ole sanonut mitään siitä, millaisia vastauksia olen löytänyt omiin kysymyksiini. Puheenvuoroni on suoraan sanottuna melko kryptinen. Olen tästä tietoinen. Mikään ei olisi minulle mieluisampaa kuin olla teille täysin avoin, mutta täydellinen avoimuus on ylellisyyttä, johon minulla ei ole varaa. Kaikkea, mitä sanon, voidaan käyttää ja käytetään minua ja perussuomalaisia vastaan. Havainnoillani ja pohdinnoillani olisi liian paljon käyttöarvoa niille, jotka eivät pidä meistä ja jotka haluavat meille pahaa. Ei ole omissa intresseissäni eikä puolueen intresseissä tehdä heille palveluksia.
Nykyään on muotia, että politiikassa aktiivisesti toimivat henkilöt julkaisevat ns. muistelmakirjoja. Tämä on ongelmallista kahdellakin tavalla. Ensinnäkin näissä kirjoissa laverrellaan julki yksityisiä keskusteluja ja tietoja, mikä johtaa siihen, että kukaan ei uskalla puhua kenellekään mitään. Toiseksi tällaiset muistelmat ovat historiankirjoituksen kannalta täysin arvottomia, koska kirjoittaja pyrkii esittämään tapahtuneet asiat itselleen edullisessa ja omaa poliittista tulevaisuuttaan palvelevassa valossa.
Voisin toimia kuten nämä muistelijat ja sepittää sellaisen version, joka palvelee itseäni ja puoluetta parhaalla mahdollisella tavalla. Olen kuitenkin itse eräänlainen historiantutkija, ja historiallisella totuudella on minulle arvo itsessään, ei pelkästään käyttöarvoa tai välinearvoa. Me olemme osa historiaa, enkä haluaisi, että meitä koskeva myöhempi historiankirjoitus perustuu sepitettyihin tarinoihin.
Voisin myös kirjoittaa perusteellisemman selostuksen muistelmissani joskus myöhemmin. Tässä on se ongelma, että ihmisellä on inhimillinen taipumus muistaa asiat ja varsinkin omat ajatuksensa jälkikäteen väärin, itselleen edullisella tavalla, jälkiviisastellen.
Mitä siis tehdä? Kun totuutta ei voi kertoa, eikä halua valehdella, on vaiettava. Olen kuitenkin keksinyt kompromissiratkaisun. Minulla on tässä kirjekuoressa pitkähkö tiedote, joka on päivätty tälle päivämäärälle. Tiedotteessa kerron seikkaperäisesti ja yksityiskohtaisesti kaikki ne havainnot, tuntemukset, analyysit ja arviot, joihin ratkaisuni perustuu. En ole lisännyt mitään, enkä jättänyt mitään pois. Tiedotteessa on tavallista pidempi embargo eli julkaisukielto. Se on julkaisuvapaa 21.6.2031 eli tasan kymmenen vuoden kuluttua. Tällä tavoin saan ajatukseni kirjattua tuoreeltaan, ilman jälkiviisauden ja unohtelun vaaraa, mutta kymmenen vuoden kuluttua näillä tiedoilla ei ole enää käyttöä kenellekään muulle kuin niille, jotka ovat kiinnostuneita historiasta ja totuudesta niiden itsensä vuoksi.
Totean varmuuden vuoksi, että kenenkään perussuomalaisen ei pidä olla huolissaan tämän kuoren sisällöstä. Siinä ei ole juoruja, salaisuuksia eikä yksityisiä keskusteluja, eikä siinä mainita nimiä.
Jotta välttäisin kiusauksen peukaloida tekstiä myöhemmin, luovutan siitä kopion yhdelle politiikasta työkseen kirjoittavalle, johon uskon voivani luottaa, ja joka huolehtii siitä, että se tulee minusta riippumatta saataville sanottuna ajankohtana.
Toinen helposti ennakoitava kysymys on se, kenestä tulee perussuomalaisten seuraava puheenjohtaja. En tiedä. En tiedä, kuka tai ketkä asettuvat ehdolle puheenjohtajaksi tai varapuheenjohtajiksi, tai puoluesihteeriksi. Odotan sitä samalla mielenkiinnolla kuin kaikki muutkin. En liioin aio ottaa suorasti tai epäsuorasti kantaa kenenkään puolesta tai ketään vastaan. Sen tiedän, että puolueen jäsenistö osaa valita itselleen johdon seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Hän on eri näköinen ja eri kuuloinen kuin minä olen ollut, mutta tästä ei pidä olla huolissaan. Perussuomalaisissa ei ole kyse johtajista vaan meistä kaikista. Jäsenistä, aktiiveista, äänestäjistä.
Puoluejohto tarvitsee sekä uudistumista että jatkuvuutta, ja olen varma, että ehdolle asettuvista ja valituksi tulevista henkilöistä löytyy kumpaakin. Uudistumista tarvitaan siksi, että päästään eteenpäin. Jatkuvuutta siksi, että on asioita, joita ei opi muuten kuin tekemällä. Toivon, että puheenjohtajistoon pyrkii monia ja monenlaisia ihmisiä. Sekä niitä, joiden mielestä puolueen nykyinen linja on oikea, että niitä, joiden mielestä sitä on syytä korjata. Demokratia toteutuu, kun on vaihtoehtoja. Ja kun on vaihtoehtoja, toteutuu myös valitsijoiden, tässä tapauksessa puolueen jäsenten, vastuu valinnoistaan ja niiden seurauksista.
En halua kovin paljon viisastella, mutta annan muutaman evästyksen niille, jotka tämän tuumaustunnin jälkeen pohtivat omaa ehdokkuuttaan, sekä niille, jotka valitsijoina arvioivat ehdokkaita. Ensimmäinen on tämä: Älä pohdi, mitä jonkun muun pitäisi tehdä puolueen hyväksi. Pohdi, mitä sinä voit tehdä puolueen hyväksi. Toinen on se, jonka sanoin jo aiemmin: Älä mieti, mitä puheenjohtajuus voisi antaa sinulle. Mieti, mitä sinä voit antaa puheenjohtajuudelle. Kolmas evästys liittyy kannatukseen. Voimme vaikuttaa asioihin vain olemalla voimakas puolue. Voima syntyy kannatuksesta, ja kannatus syntyy luottamuksesta. Kannatus ja luottamus ovat pääomaa, joka kertyy siitä, mitä me teemme. Se on korvamerkittyä pääomaa: sitä voi käyttää vain siihen, mihin sitä on annettu. Ei pidä hetkeäkään luulla, että kannatus olisi pysyvää ja itsestäänselvää varallisuutta, jota voimme käyttää haluamiimme tarkoituksiin. Meillä on puolen miljoonan suomalaisen antama mandaatti, mutta meidän on pystyttävä tulkitsemaan tuon mandaatin sisältämä viesti ja toimintaohje. Tai pikemminkin puolen miljoonan viestin yhteinen nimittäjä, kova perussuomalainen ydin. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Viestin tulkinta ja sen soveltaminen joka päivä on puolueen puheenjohtajiston tärkein tehtävä.
Kolmas ilmeinen kysymys on se, mitä aion itse nyt tehdä. Onko minulla jokin juoni? Onko minulle luvattu jostakin hillotolppa? Ei ole. Aion jatkaa sitä, mitä olen tehnyt viimeisen vuosikymmenen. Toimia parhaan kykyni mukaan suomalaisen Suomen puolesta kansanedustajana ja Helsingin kaupunginvaltuutettuna, sillä mandaatilla, jonka olen vaaleissa äänestäjiltä saanut, ja niin kauan kuin luottamus on olemassa. Olen myös valmis antamaan uudelle puoluejohdolle mitä tahansa tukea tai neuvoja, jos sellaisia pyydetään ja kaivataan.
Hyvät perussuomalaiset! Kiitän teitä kaikkia siitä työstä, jota teette ja olette tehneet yhteisen asiamme eteen, ja siitä tuesta, jonka olette antaneet minulle. Erityisesti kiitän niitä työtovereitani, jotka ovat seisseet rinnallani paitsi hyvinä päivinä myös kaikkein mustimpina hetkinä. En mainitse nimiä, koska puoluekokouksen alla sekin tulkittaisiin väärin, mutta te tiedätte, keitä olette.
JUSSI HALLA-AHO
Katso tilaisuuden videotallenne:
SUOMEN UUTISET