Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Jussi Niinistö: Finaviaa vaikea ymmärtää

16.08.2013 |11:01

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Niinistö ihmettelee Finavian aikeita siirtää Tampereen Aitovuoressa toimiva Suomen aluelennonjohto Helsinki-Vantaalla toimivan Helsingin lähestymislennonjohdon yhteyteen säästösyistä ja mahdollisesti irtisanoa henkilökuntaa siirron yhteydessä.

Niinistö jätti eilen eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee hallituksen mielipidettä Finavian suunnitelmista. Hän kysyy, onko hallituksen mielestä hyväksyttävää, että voittoa tuottava valtionyhtiö haluaa irtisanoa työntekijöitä säästöjä saadakseen ja mitä mieltä hallitus on turvallisuusuhista, joita siirto saattaa aiheuttaa. Asianomaisen ministerin on vastattava kirjalliseen kysymykseen kolmen viikon kuluessa.

– On vaikea ymmärtää, miksi voittoa tuottava, 100-prosenttisesti valtion omistuksessa oleva yhtiö hakee säästöjä työntekijöitä irtisanomalla, Niinistö toteaa.

Hän huomauttaa myös, että toiminnan hajauttaminen tarjoaa strategisen edun. Tällä hetkellä yksiköt voivat häiriön sattuessa paikata toisiaan. Jos kaksi maamme tärkeintä lennonjohtoyksikköä toimivat samoissa tiloissa, voi sähkökatkos tai muu häiriö johtaa tilanteeseen, jossa kukaan ei hetkellisesti vastaa Suomen yllä tapahtuvan lentoliikenteen turvallisuudesta ennen väistötiloihin siirtymistä.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28

Uusimmat










PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää