

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) eduskunnassa. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA
Jussi Niinistö: Ylen kaksoiskansalaisuutta koskevan ensimmäisen uutisen kaikki väitteet olivat virheellisiä
Keskustelu kaksoiskansalaisten asemasta Puolustusvoimissa jatkuu. Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) kommentoi illalla blogissaan Ylen alkuperäistä uutista, jota yhtiö ei oikaisuvaatimuksesta huolimatta ole suostunut korjaamaan. Niinistön mukaan Ylen ensimmäisen uutisen kaikki väitteet olivat virheellisiä.
Niinistö kirjoittaa jupakan alkaneen, kun toimittaja Päivi Happosen 31.1.2017 julkaisemassa uutisessa väitettiin: ”Jokaiselle Puolustusvoimiin töihin tulevalle tehdään turvallisuusselvitys. Jos siinä on käynyt ilmi henkilön Suomi–Venäjä-kaksoiskansalaisuus, häntä ei ole otettu töihin Puolustusvoimiin. Näin on toimittu jo jonkin aikaa.”
Niinistö toteaa, että väite ei pidä paikkansa, sillä kaksoiskansalaisuutta ei selvitetä turvallisuusselvityksessä. Siinä keskitytään muihin asioihin.
Ylen uutisen jatkui: ”Puolustusvoimat teki muutamia kuukausia sitten turvallisuusselvityksen henkilölle, jonka piti käyttää työssään Puolustusvoimien tietojärjestelmää, jossa on henkilökuntaa koskevia tietoja. Turvallisuusselvityksessä paljastui työntekijän Suomi–Venäjä-kaksoiskansalaisuus. Tämän jälkeen häntä ei päästetty työtehtävään, joka oli hänelle jo aiemmin suunniteltu.”
– Väite on virheellinen, sillä turvallisuusselvityksessä ei selvitetä kaksoiskansalaisuutta, ja kaksoiskansalaisuus ei ole virankelpoisuutta rajoittava tekijä, Niinistö muistuttaa.
Yle: ”Yksittäisten tapausten lisäksi Puolustusvoimissa on Ylen saamien tietojen mukaan alettu rajoittaa varusmiespalvelukseen tulevien Suomi–Venäjä-kaksoiskansalaisten toimintaa. Yle sai nähtäväksi Puolustusvoimien hiljattain antaman salaisen ohjeistuksen, jonka mukaan Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisuuden omaavien varusmiesten koulutusta muutetaan. Suomi–Venäjä-kaksoiskansalaisia ei enää kouluteta sellaisiin tehtäviin, joissa heillä on mahdollisuus päästä käsiksi turvallisuuden kannalta merkittävään tietoon.”
– Uutisessa väitetään Puolustusvoimilla olevan jokin ”salainen ohjeistus”. Tällaista ohjeistusta ei ole, eikä sellaista voi olla. Jo väitettä, että Puolustusvoimissa olisi laittomia ohjeita, on vaikea käsittää.
– Ylen ensimmäisessä uutisessa kaikki väitteet olivat siten virheellisiä. Syystä heräsi epäilys, josko Yle olisi joutunut informaatiovaikuttamisen uhriksi. Tai sitten Ylessä ei ole käsitystä siitä miten hierarkkinen organisaatio kuten Puolustusvoimat toimii. Annoin joka tapauksessa Ylelle kipakkaa palautetta, joka herätti herkkähipiäiset.
Lisää vettä Ylen myllyyn
Puolustusministeri muistuttaa Ylen laittaneen ”lisää vettä myllyyn” julkaisemalla 1.2.2017 toimittaja Happosen ns. uutisanalyysin, jossa edelleen väitettiin hyvin painokkaasti ja useaan otteeseen Puolustusvoimissa olevan laittoman ohjeistuksen. Samoin siinä todettiin: ”Oliko se yllätys, että Puolustusvoimat ja puolustusministeri kiistivät Ylen uutisen. Odottiko joku, että ministeri lausuu tiedotusvälineille, että kyllä juu Puolustusvoimissa on jo jonkin aikaa rikottu kansalaisuuslakia. Jos Ylen uutinen olisi myönnetty, se vasta olisikin ollut uutinen.”
– Tämä vahvistaa sitä Ylen salaliittoteorianäkökulmaa, joka kaksoiskansalaisuusuutisoinnissa on ollut kärkenä – eli väite, että Puolustusvoimissa olisi lainvastaisia normeja ja niiden olemassaolo kiistetään. Tähän nimenomaan viittasin todetessani useammallekin medialle, että Ylen on syytä lopettaa tällaisten valeuutisten levittäminen. Puolustusvoimat puolestaan teki oikaisuvaatimuksen, jonka Yle kuitenkin torppasi.
”Eräs dosentti” kiirehti toistamaan Ylen viestiä
– Sivuepisodi on, että Ylen virheellinen uutisointi levisi venäläisessä mediassa, jossa se mm. käännettiin Nato-ideologian vahvistamiseksi, ja ehtipä eräs surullisenkuuluisa dosentti kertomaan, että tässäpä taas yksi merkki Suomen valmistautumisesta sotaan.
– Sitten Yle sai uutisvihjeen Kainuun prikaatin tapauksesta. Sen Puolustusvoimat korjasi. Kyseessä oli yksittäistapaus, joka perustui yksittäisen virkamiehen virheelliseen toimintaan. (Mainittakoon tapaukseen liittyvä Helsingin Sanomien epäilys.)
– Kainuun tapauksen jälkeen Puolustusvoimissa tehdyssä selvityksessä löytyi toinenkin tapaus. Siinä on esitutkinta käynnistetty. Keskusrikospoliisi tutkii. Koska asia on esitutkinnan alainen, en voi kommentoida yksityiskohtia, mutta hyvin rajatusta varusmiesryhmästä on joka tapauksessa kyse.
– Ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan, jos hutkittavaa on. Pelkkien mediassa olleiden tietojen perusteella ketään ei hutkita. Sama koskee Ylen tämän päiväistä uutista.
Kaksoiskansalainen kelpaa Puolustusvoimille
Puolustusministeri Niinistö toteaa ykskantaan, että kaksoiskansalainen kelpaa Puolustusvoimille.
– Lain mukaan mennään. Puolustusvoimien palveluksessa on useita kaksoiskansalaisia. Mm. viime syksyn kadettikurssilta valmistui upseeriksi kaksi kaksoiskansalaista.
– Maailma on kuitenkin muuttunut kaksoiskansalaisuuden hyväksyneen kansalaisuuslain voimaantulosta vuodesta 2003. Sen jälkeen esimerkiksi Venäjä on muuttanut omaa kansalaisuuslainsäädäntöään. Venäjä edellyttää omilta kansalaisiltaan täydellistä lojaliteettia. Tästä syystä Suomessa tietyissä tehtävissä palvelevat kaksoiskansalaiset voivat ajautua lojaliteettiongelmiin tai heihin voi kohdistua ulkopuolista vaikuttamista.
– Lakia on siis tarkistettava, ja työ on jo käynnissä. Tätä vaatii kansallinen turvallisuus. Periaatteessa lainmuutos on hyvä asia myös virkamiehen itsensä kannalta siksi, ettei häntä aseteta sellaiseen asemaan tehtävissään, joissa voi tulla ilmeisiä intressiristiriitoja tai painostusalttiutta häneen itsensä tai hänen perheeseensä nähden.
Bloginsa lopussa Niinistö muistuttaa, että puolustushallinnon henkilöstö joutuu tehtävissään laajasti käsittelemään salassa pidettävää tietoa. Koko puolustushallinnon henkilöstö on sijoitettu poikkeusolojen edellyttämiin tehtäviin.
– Hallinnonalan henkilöstöltä edellytetään edellä mainituista syistä johtuen ehdotonta lojaaliutta Suomen valtiota kohtaan. Kaksoiskansalaisuuden poissulkemiselle erityisesti puolustushallinnon sotilasvirkoihin on siis olemassa erityisen painavat perusteet. Erivapauksille on kuitenkin tarkoitus jättää mahdollisuus.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen: Ylen uutisointi tarkoituksenmukaista ja vääristelevää – ”Toimittajien on kestettävä kritiikkiä omista journalistisista valinnoistaan”

Ylen Venäläinen kaksoiskansalaisuusasiasta: Uutisessa ei väitetty, että kyseessä olisi virallinen yleissääntö
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Niin mikä salaliittoteoria, ministeri Adlercreutz?

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.