

Riikka Venäläinen Helsingissä Ylen Radiotalolla Pasilassa 4. tammikuuta 2017. / LEHTIKUVA
Ylen Venäläinen kaksoiskansalaisuusasiasta: Uutisessa ei väitetty, että kyseessä olisi virallinen yleissääntö
Yle julkaisi tiistaina uutisen, jonka mukaan Puolustusvoimissa on käytössä salainen kaksoiskansalaisuuteen liittyvästä ohjeistus. Puolustusministeri Jussi Niinistö on kiistänyt väitteet jyrkästi. Suomen Uutiset haastatteli Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittaja Riikka Venäläistä asian tiimoilta.
Suomen Uutiset: Onko Ylellä aikomus julkaista dokumentti, johon kaksoiskansalaisuusjutun tehnyt toimittaja Päivi Happonen viittaa?
Riikka Venäläinen: Oikeustoimittajamme Päivi Happonen on nähnyt dokumentin ja lukenut sen huolellisesti moneen kertaan läpi, mutta hänellä ei ole sitä hallussaan.
Ylen jutussa viitattiin kahteen eri ohjeistukseen. Toinen on se, jonka toimittaja Happonen on nähnyt…
Kyllä, ja tämä koski nimenomaan varusmiespalvelusta.
… ja sitten on toinen puoli siitä, että kaksoiskansalaisia ei niin sanotun salaisen ohjeistuksen takia lainkaan palkattaisi. Onko tästä asiasta dokumenttia?
Tämä puoli pohjautuu lähteisiin. Ja meidän päälähteemme on puolustusvoimien sisällä. Hän on merkittävässä asemassa puolustusvoimien sisällä oleva henkilö.
Prikaatinkenraali Kim Mattson totesi tänään Iltalehden haastattelussa, että virallisia ohjeita ei saa lähettää sähköpostitse. Happosen hallussa oleva dokumentti on nimenomaan sähköposti. Voisiko nyt olla kyseessä jokin ylivarovainen yksittäinen upseeri, jonka näkemys nyt yleistetään koko puolustusvoimien näkemykseksi?
Tähän on vaikea ottaa kantaa. En ole oikea henkilö arvioimaan tätä. Joka tapauksessa tällainen dokumentti – siis tällainen sähköposti – on ollut. Pitkän linjan tekijämme, oikeustoimittaja Happonen on nähnyt tämän sähköpostin. Hänellä on tämän lisäksi useita, toisistaan riippumattomia lähteitä.
Kiinnostavinta on tässä kaksoiskansalaisuusasia ja sen turvallisuusulottuvuudet. Tätä asiaa koskeva lakihan on jumittanut lainsäädäntöelimissä. Jussi Niinistö itsekin sanoi, että tällaisia muutoksia olisi tarve tehdä lakiin, ja että mietittäisiin kaksoiskansalaisuusasiaa puolustusvoimissa uudelleen sellaisten tehtävien osalta, joissa ollaan tekemisissä turvallisuuden kannalta oleellisen tiedon kanssa.
Puolustusministerin avustaja Petteri Leino twiittasi tänään, että syksyllä 2016 olisi valmistunut kaksi kadettia, joilla on molemmilla kaksoiskansalaisuus. Molemmat on sittemmin vakinaistettu. Jos olisi yleinen sääntö koko puolustusvoimissa, joka estäisi kaksoiskansalaisten palkkaamisen, niin eikö näiden kahden olisi pitänyt silloin jäädä rannalle?
Uutisessa ei väitettykään, että kyseessä olisi virallinen yleissääntö. Siinä ei väitetty näin. Varmasti on näin voinut tapahtua. Tästä puolustusvoimat itse tietää paremmin.
Pidättekö lainkaan mahdollisena sitä, että tässä asiassa saattaisi olla kyse informaatiovaikuttamisesta?
Se on mahdollista siinä tapauksessa, että puolustusvoimien sisällä olisi käynnissä jonkinlainen Venäjän informaatio-operaatio. Päälähteemme on puolustusvoimien sisällä. Ajatus mahdollisesta informaatio-operaatioista on hyvin erikoinen ja hyvin raju väite. En usko siihen. Jos näin rajua terminologiaa käytetään, pitäisi pystyä yksilöimään, millä tavalla tässä olisi kyse informaatiovaikuttamisesta.
Matias Turkkila
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen: Ylen uutisointi tarkoituksenmukaista ja vääristelevää – ”Toimittajien on kestettävä kritiikkiä omista journalistisista valinnoistaan”

Jussi Niinistö: Ylen kaksoiskansalaisuutta koskevan ensimmäisen uutisen kaikki väitteet olivat virheellisiä
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













