

Aftonbladet
”Kaaos Pohjolassa, valtatyhjiö lamaannuttaa viisaiden valtakunnan”
Ruotsin media yllätettiin housut kintuissa, kun demaripääministeri Stefan Lofven yllättäen heitti hanskat tiskiin ja ilmoitti uusista vaaleista. Tilannetta kommentoivien toimittajien sanavarastosta olivat adjektiivit loppua kesken.
Paras huonoista vaihtoehdoista, otsikoi Expressen
– Vielä muutama päivä sitten ajatus uusista vaaleista olisi tuntunut täysin mahdottomalta, mutta nyt se on järkeenkäypä keino päästä ulos umpikujasta, Expressenin nettilehti järkeili ja perusteli:
– Valtiopäivien puhemies olisi luultavasti pyytänyt kokoomusta muodostamaan hallituksen ja jos se ei olisi onnistunut, sosiaalidemokraatit olisivat joutuneet yksin muodostamaan vähemmistöhallituksen.
Expressenin mukaan demarit toivovat nyt, että äänestäjät aukaisevat Ruotsin poliittisen umpisolmun. Mielipidemittaukset eivät syksyn vaalien jälkeen juuri ole heilahdelleet suuntaan tai toiseen, joten on mahdollista, että demarien toive on turha.
– On toki mahdollista, että nyt epävakaissa oloissa sekä kokoomus ja sosiaalidemokraatit lisäävät vaaleissa kannatustaan.
Lehden mukaan on myös mahdollista, että äänestäjät rankaisevat ruotsidemokraatteja itsevaltaisesta käytöksestä. Mahdollista on myös, että perinteinen blokkiajattelu politiikassa on ohi ja nyt puolueiden on löydettävä lääkkeet uuden ajan uusiin vaatimuksiin.
”Tästä tulee kaaos”
Aftonbladet oli löytänyt päivystäväksi dosentikseen valtiotieteen professori Olof Ruinin, joka näkee Ruotsin tilanteen sangen dramaattisena:
– Poliittinen tyhjiö, taloudellinen epävarmuus ja jatkuva poliittinen liikehdintä, tämä tulee muuttamaan koko maailman suhtautumista Ruotsiin.
– Ruotsi on tähän asti tunnettu viisaiden valtakuntana, jossa edetään määrätietoisin askelin kohti tulevaisuutta konsensuksen hengessä. Ja nyt täällä Pohjolan mallimaassa vallitsee kaaos, eläköitynyt professori luonnehtii.
– Epävarmuuden aika tulee vaikuttamaan kielteisesti myös maamme talouteen, päättelee professori.
Samaa mieltä Ruotsin talouden lähiajan näkymistä on myös Nordean pääekonomisti Torbjörn Isaksson, joka antoi lausuntonsa uutistoimisto TT:lle:
– Emme tule muuttamaan ennustettamme talouden kehityksestä uusien vaalien takia, mutta epävarmuuden aika jatkuu ja pitenee ja sillä saattaa olla kielteisiä vaikutuksia investointipäätöksiin tulevaisuudessa.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Miksi ruotsidemokraatit rynnistävät – tässä syy
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













