

KUVAKAAPPAUS/TWITTER
Kannustiko tamperelaiskoulu oppilaitaan vihan lietsontaan? – perusopetuksen on oltava poliittisesti sitoutumatonta
Tamperelaisen koulun oppilastyönä tekemästä Suomeen vai kuoleen -kuvateoksesta saa vaikutelman, jonka mukaan kansanedustaja Laura Huhtasaarella sekä perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aholla olisi jotain tekemistä ihmisten kuoleman kanssa.
Kansanedustaja Laura Huhtasaaren some-tililleen julkaiseman kuvan yhteydessä Huhtasaari tuo esille, kuinka joidenkin koulujen opettajat kannustavat oppilaita vihaan demokraattisesti valittuja poliitikkoja kohtaan. Tamperelaisen koulun oppilaiden tekemässä Suomeen vai kuoleen -kuvateoksessa Huhtasaari sekä Halla-aho on esitetty “kuoleen”-tekstin alla.
Perusopetuksen yhteydessä tarjottava poliittinen propaganda on viime vuosina noussut esille kansalaiskeskustelussa. Oppilaille on kouluissa jopa jaettu kirjoja, joissa väitetään, kuinka meidän jokaisen tulisi olla feministejä. Opetushallitus on taas aiemmin julkaissut tasa-arvo-oppaan, jossa muun muassa väitetään, että sukupuolia olisi enemmän kuin kaksi.
Vasemmistoräppäri ylistää kuvaa
Peruskoulussa tapahtuvan opetuksen valtakunnallisena ohjesääntönä toimii opetushallituksen julkaisema opetussuunnitelman perusteet (OPS). OPS on tarkoitettu kansalliseksi opetuksen kehysohjeeksi, jonka pohjalta paikallinen opetussuunnitelma laaditaan.
Opetussuunnitelman perusteissa on yleensä korostettu, että perusopetuksen arvopohja on poliittisesti sitoutumatonta ja uskonnollisesti tunnuksetonta. Tämä periaate on luettavissa sekä vuosien 2004 että 2014 OPS-sisällöistä.
Suomeen vai kuoleen -juliste on tehty oppilastyönä osana Taidekaari-ohjelmaa, jossa oppilaita on kannustettu ottamaan kantaa. Kuva tekijöiden etunimineen on julkaistu jo alkuvuodesta Taidekaaren Instagram-tilillä. Kuvaa somessa ylisti esimerkiksi vasemmistoräppäri Paleface. Koulu puolestaan kommentoi posteria ”tosi hienoksi”.
Rehtori: Pyrimme sitoutumattomuuteen
Tamperelaiskoulun rehtori sanoi aiemmin tänään Ylen haastattelussa, että Huhtasaaren nyt julisteesta julkaisema kuva olisi irrotettu asiayhteydestään. Rehtori myös paheksui oppilaiden nimien julkaisemista ilman lupaa.
Tosiasiassa julisteessa lukee kuitenkin vain etunimiä, joita ei voi yksilöidä keneenkään. Kuva samasta julisteesta oli myös siis jo aiemmin julkaistu verkossa nimineen kaikkineen Taidekaari-projektin Instagram-tilillä. Kuvan yhteydessä kuitenkin lukee koulun nimi.
Suomen Uutiset tavoitti tamperelaiskoulun rehtorin, jolta kysyimme onko oppilastyönä tehdyn poliittisen julisteen esilläpito ja julisteen kuvan julkaiseminen verkossa yhdenmukaista voimassaolevan OPS:n kanssa, jonka mukaan perusopetuksen tulee olla poliittisesti sitoutumatonta.
– En ota tähän kantaa. Kuva julisteesta on julkaistu Taidekaaren Instagram-sivulla. Pyrimme siihen, että toimintamme olisi poliittisesti sitoutumatonta, rehtori sanoo.
Koulu ei kanna vastuuta
Rehtorin mukaan Suomeen vai kuoleen -julisteen laatimisessa tarkoitus oli harjoitella yhteiskunnallista vaikuttamista.
– Oppilaat ovat itse valinneet aiheet, joista julisteet on tehty, rehtori sanoo.
Julisteen kuvitus on kuitenkin omiaan antamaan vaikutelman, jonka mukaan Huhtasaarella ja Halla-aholla olisi jotain tekemistä ihmisten kuoleman kanssa. Kuvan esilläpito sekä julkaiseminen Taidekaari-projektin some-tilillä puhuu sen puolesta, että tamperelaiskoulun toiminta ei ole ollut poliittisesti sitoutumatonta.
Huhtasaari itse on tänään korostanut nimenomaan koulun vastuuta muun muassa sen suhteen, minkälaisia oppilastöitä on julkisesti esillä koulun tiloissa tai sosiaalisessa mediassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset esittelivät koulutuspoliittisen ohjelmansa: Kännykät pois tunneilta, opetusryhmiä pienemmiksi, oppilaille koulurauha

Raatikainen: Opetusministeriön tehtävä ei ole levittää verovaroin poliittista propagandaa koululaisille

Tamperelainen koulu julkaisi “Suomeen vai kuoleen”-kuvan itse jo helmikuussa, oppilaille syötetään Palefacea

Huhtasaari Sannikan revolverihaastattelussa: “MIKSI LIETSOIT VIHAA lapsia ja koulua kohtaan” – mitä mieltä sinä olet?

Immonen: Politikointi kouluissa ja päiväkodeissa lopettava – ”Opettajat pelottelevat lapsia ja nuoria järjestelmällisesti ilmastokatastrofilla”
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa
Entinen puhemies Matti Vanhanen (kesk.) on syyttänyt tiedotusvälineissä nykyistä puhemiestä Jussi Halla-ahoa (ps.) puolueellisuudesta puheenvuorojen jakamisessa eduskunnan kyselytunneilla. Väitteet ovat saaneet laajaa huomiota mediassa, joka on kritiikittömästi toistanut niitä ilman faktapohjaista tarkastelua. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen omien tutkimusten perusteella väitteet eivät pidä ollenkaan paikkaansa.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.