Kansan Uutiset: Katainen on liian suurissa saappaissa!

05.04.2013 |12:47

Vasemmistoliiton äänenkannattaja Kansan Uutiset jatkaa hallituksen linjan suomimista. Lehden pääkirjoituksen mukaan pääministeri Jyrki Katainen  on liian suurissa saappaissa.

Lehti arvioi kehysriihenkin todistaneen, että EU:sta tuttu hätäkokousten kulttuuri on rantautunut myös Suomeen, eivätkä jäljet näytä hyviltä. Ensin kokoonnutaan kiireesti päättämään päälle kaatuvia asioita, sitten taputellaan toisiaan selkään. Sitten mietitään, mitähän oikein päätettiin.

– Hallituksen kehysriihestä syntynyt osinkofarssi on tästä tuorein, mutta ei ainoa esimerkki. Kunta- ja sote-uudistus on yhtä soutamista ja huopaamista. Myös sen osalta ministerit olivat heti kehysriihen jälkeen eri mieltä siitä, mitä oli päätetty, Kansan Uutiset johdattelee.

– Suurimman vastuun hallituksen toiminnasta kantaa pääministeri. Vuosia sitten yhtenä yönä markkinavoimista niskalenkin ottanut Jyrki Katainen on selvästi liian suurissa saappaissa. Hän on parhaimmillaan tunnelman luojana kokoomuksen sisällä, mutta innokas menestyspropaganda pääministerinä näyttää aina vain koomisemmalta, kun päätöksenteko todellisuudessa tuottaa hirveää sekasotkua.

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

10.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttokriittisyys kasvaa – eliitti ja media kieltäytyvät näkemästä Euroopan poliittista muutosta

03.10.2024 |13:12

Uusimmat