

Kansanedustaja ehdottaa: Turvanappi nuorten suosimille verkkosivustoille
Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko on tänään jättänyt kirjallisen kysymyksen lasten ja nuorten suojelemiseksi internetissä tapahtuvilta rikoksilta. Niikko ehdottaa Britanniassa käytössä olevan turvanappi-mallin käyttöönottoa Suomessa.
– Oulun hyväksikäyttötapaukset ovat yksi vakava esimerkki lisää kertomassa verkon pimeästä puolesta. Tässäkin tapauksessa poliisi epäilee, että uhreihin on otettu yhteyttä internetissä. Ehdotan, että suomalaisille lasten ja nuorten suosimille sivustoille sijoitetaan turvanappeja.
Lupaavia tuloksia Britanniassa
Kyseessä on väline, jolla voi helposti raportoida viranomaiselle, jos epäilee itseen tai toiseen kohdistuvaa hyväksikäyttöyritystä, kiusaamista tai muuta uhkaa.
Britanniassa turvanappijärjestelmää ylläpitävä CEOP (Child Exploitation and Online Protection Command) aloitti toimintansa vuonna 2006. Vuosittain saadaan noin tuhat raporttia. Jo viiden ensimmäisen toimintavuotensa aikana CEOPin toiminta johti yli tuhanteen pidätykseen ja 260 vaaralliseksi luokitellun seksuaalirikollisten verkoston tuhoutumiseen.
Ministeri lupasi selvittää
Niikko nosti turvanappimallin esiin täysistunnossa tiistaina. Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) arvioi, että asia kuulostaa tarpeelliselta ja lupasi selvittää, onko se jo ollut esillä.
– Lapset ja nuoret käyttävät verkkoa yhä enemmän, mutta viranomainen ei ole riittävän hyvin pysynyt perässä. Ilmoittamiskynnystä uhkatilanteissa on ehdottomasti laskettava, sillä ennaltaehkäisy on aina ensisijaista.
– Toistaiseksi lasten ja nuorten suosimat sivustot ovat olleet valitettavan haluttomia sijoittamaan yksinkertaisia raportointivälineitä sivustoilleen, mutta uskon, että tämä saadaan muutetuksi julkisen paineen ja loppuun mietittyjen ratkaisujen kautta, Niikko sanoo.
Eduskunta lisäsi ensi vuoden budjettiin 250 000 euroa verkossa tapahtuvan hyväksikäytön ennaltaehkäisyyn. Lisäyksen taustalla oli Niikon lokakuussa (18.10.) esittämä kysymys aiheesta suullisella kyselytunnilla
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Vihapuhe on medialle ja muille puolueille suurempi ongelma kuin se, että Suomessa raiskataan pieniä lapsia

Juvonen ja Rantanen Oulun epäillyistä lapsiraiskaajista: Me emme halua näitä tyyppejä Suomeen – karkotusautomaatti käyttöön ja ulos!

Niikko: KRP:lle lisärahaa pedofiilijahtiin
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












