Artikkeli kuva

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen eduskunnan täysistunnossa Helsingissä / LEHTIKUVA

Kansanedustaja tarttuu rumaa härkää sarvista – Lex Ronkaisella vakuutuslääkäreiden mielivallan kimppuun

22.09.2017 |12:08

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen on tänään perjantaina aloittanut allekirjoitusten keräämisen aloitteeseen lain muuttamiseksi siten, että vakuutusyhtiöiden korvaus- ja eläkepäätökset tehtäisiin lähtökohtaisesti vakuutetun oman lääkärin diagnoosin pohjalta.

– Vakuutusyhtiöiden lääkäreillä ei pidä olla mahdollisuutta evätä korvausta, elleivät he kykene lääketieteellisin perustein todistamaan korvaushakemusta olennaisilta osin virheelliseksi. Korvaustilanteissa tulee soveltaa käännettyä todistustaakkaa vakuutusyhtiöihin. Vakuutusyhtiö voi vapautua korvauksen maksamisesta vain, jos kykenee todistamaan diagnoosin, jolla korvaus vakuutetulle maksettaisiin olennaisilta osin virheelliseksi, Ronkainen täsmentää.

– Kolmen viimeisen hallituksen toimesta on lailla vapautettu vakuutuslääkärit totuusvelvoitteesta. Vakuutuslääkärit ovat voineet laatia arvionsa potilaasta ilman, että heidän tarvitsee allekirjoittaa asiakirjoja ”kunnian ja omantunnon kautta” toisin kuin muu terveydenhuollon ammattihenkilöstö.

– Vakuutuslääkärit ovat voineet päätöksissään kävellä jopa yliopistollisten sairaaloiden erikoislääkäreiden todistusten yli ja evätä korvaukset. Maksamatta jätetyt satojen miljoonien eurojen korvaukset jäävät vakuutusyhtiöiden kassaan ja omaisuudeksi. Summa jaetaan osinkoina osakkeenomistajille valtiolle ja kunnille sekä työntekijä- ja työnantajajärjestöille. Kärsijöinä ovat kansalaiset.

Ronkainen oli puhumassa asiasta eilen Ylen suorassa A-talk –lähetyksessä. Keskustelussa lakimuutokselle koettiin tarvetta.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä

08.10.2026 |10:31
9.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
10.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi