
Aftonbladet pääkirjoituksessaan: Riistokapitalismi uhka kansallisvaltioille – pitäisikö valta suuryrityksissä antaa työntekijöille ja verottaa tosirikkailta rahat pois?
Voitot ja omaisuudet kasautuvat maailmassa yhä harvemmille ja yritykset eivät enää maksa ammattilaiselle kunnon palkkaa kunnon työstä. Sellaista palkkaa, joka riittää perheen ja yksittäisen ihmisen arjen pyörittämiseen.
Miljardöörit, pankkiirit ja puliveivarit ohjaavat yhteiskuntaa ja pistävät kaiken omaan taskuunsa. Pitäisikö riistokapitalismille pistää kapulat rattaisiin ja ottaa valta yrityksissä kansan parasta ajatteleville kansallismielisille voimille?
Kapitalismin kriisistä puhutaan mediassa ja somessa suu vaahdossa kautta pallon. Lähinnä siksi, että puhtaaseen voitontavoitteluun perustuva yhteiskuntajärjestys näyttää tulleen tiensä päähän, koska se ei enää palvele kansalaisten enemmistön etua. Sosialismiin perustuva järjestelmä kohtasi sekin loppunsa Neuvostoliitossa jo lähes 30 vuotta sitten.
Omaisuudet pois rikkailta
Ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty sai syyskuussa löysät moniin kabardiinihousuihin vaatimalla kapitalismin alasajoa ja kaiken aloittamista puhtaalta pöydältä. Väite siitä, että miljardöörit loisivat työpaikkoja sekä kasvua on hänen mukaansa ”fake news”. Esimerkiksi Yhdysvalloissa miljardöörien määrä on 30 vuodessa kuusinkertaistunut, mutta tulot asukasta kohden ovat kasvaneet alle inflaatiovauhdin.
Niinpä Piketty pistäisi isorikkaille todellisen raippaveron. Ranskalaiselle L’Obs-lehdelle antamassaan haastattelussa Piketty vaatii asteittaista varallisuusveroa, joka olisi viisi prosenttia vähintään kahden miljoonan euron omaisuuksista ja 90 prosenttia yli kahden miljardin euron omaisuuksista.
Yritykset työntekijöiden omistukseen?
Tosirikkaiden omaisuudet perustuvat nimittäin Pikettyn mukaan ”yleiseen hyvään” eli yritysten työntekijöiden aikaansaannoksiin sekä yhteiskunnan panostuksiin väestön hyvinvointiin, koulutukseen ja tutkimukseen.
– Pörssinoteerattujen yritysten johtotähtenä on 1980-luvulta asti pitää osakkeenomistajansa tyytyväisenä. Nyt tahti on sen kuin kiristynyt ja voitot jaetaan osinkoina ulos firmasta. Yhtiöiden johdon palkkaus perustuu pörssikurssiin ja se taas johtaa tuotannon siirtämiseen halpamaihin ja täkäläisten työntekijöiden potkimiseen pellolle. Tällaisesta menosta markkinat pitävät, lataa puolestaan Daniel Swedin Aftonbladetin pääkirjoituksessa mielipidesivulla.
Uusköyhistä työntekijöistä onkin Swedinin mukaan tullut suuryhtiöiden tirehtöörien nöyriä hännystelijöitä. Swedinin mielestä eräs ratkaisu ongelmaan voisi olla palkansaajarahastot, jotka olisivat mukana yritysten omistuksessa. Tutkimusten mukaan palkat ovat korkeampia ja työolot paremmat yrityksissä, jotka työntekijät omistavat.
Otsikkoa päivitetty 7.10.2019 klo 12:46
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- uusköyhät halpamaat tuotanto voitot omaisuus kapitalismi palkkaus työolot työntekijät Yritykset media
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Työllisyysaste ei nouse, jos yhtä työssäkäyvää maahanmuuttajaa kohden maahan otetaan kaksi työtöntä maahanmuuttajaa

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä: Demarit pettivät työntekijät – Postin duunarille kylmää kyytiä

Sdp hamuaa Suomeen halpatyövoimaa polkemaan duunarien palkkoja – nämä kaikki demariedustajat allekirjoittivat lakialoitteen työvoiman saatavuusharkinnan poistamisesta

Halla-aho vaatii EU:n vapaan liikkuvuuden lopettamista: ”Johtaa epäterveeseen muuttoliikkeeseen, joka on haitallista valtioille”
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











