Kaunisteliko Italiakin talouslukujaan ennen euroon liittymistä?

26.06.2013 |12:46

Italian valtiovarainministeriöltä on vuotanut julkisuuteen 29-sivuinen raportti mahdollisesti Italian eteen tulevista johdannaiskauppatappioista. Raportissa ei olla tarkkaan määritelty tappioiden suuruutta, mutta sopimusten nimellisarvo on 31,7 miljardia euroa. Asiantuntijat sanovat Financial Timesille, että todennäköisesti vain muutama ihminen tietää, millaisista tappioista on tarkalleen kysymys. FT oli lasketuttanut arviot kolmella riippumattomalla asiantuntijalla, joiden mukaan tappioiden suuruusluokka olisi 8 miljardia euroa. Tämä on korkea lukema ottaen huomioon kauppojen nimellisarvon.

Raportissa käy ilmi, että ennen euroon siirtymistä Italia teki johdannaiskauppoja saadakseen vuotuisen alijäämänsä kasvu- ja vakaussopimuksen raameihin. Vuonna 1995 vuotuinen alijäämä oli 7,7 prosenttia, mutta vuonna 1998 alijäämä näytti 2,7 prosenttia, mikä on hieman Maastrichtin sopimuksien rajojen sisäpuolella. Raja on 3 prosenttia.

Näiden vuosien välissä verotulot kuitenkin kasvoivat vain hieman, eikä julkisen sektorin kulutuskaan pudonnut merkittävästi. Asiantuntijoiden mukaan Italia vastaanotti ennakkomaksuja usealta pankilta.

Saksalaislehti Der Spiegel uutisoi viime vuonna, että liittokansleri Helmut Kohl olisi jättänyt huomioimatta asiantuntijoiden varoituksia Italian kaunistelemista luvuista vuonna 1998 poliittisista syistä. EU oli kuitenkin tietoinen Italian johdannaiskaupoista.

Italian valtiovarainministeriön johtajana toimi vuonna 1998 nykyinen EKP:n pääjohtaja Mario Draghi. Myös Kreikan tiedetään trimmanneen kirjanpitoaan päästäkseen mukaan yhteisvaluuttaan.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
9.
Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10
10.
Suomen uutiset logo

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

09.06.2026 |13:43

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää