Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Keskusta esittää julkisen talouden vahvistamista massamaahanmuutolla – Purra: ”Tätäkö maakunnissa halutaan?”

26.11.2025 |16:01

Keskusta on juuri julkaissut uusimman vaihtoehtobudjettinsa, joka lähinnä vaikuttaa siltä, että se on laadittu vaihtoehtoisessa todellisuudessa, sillä kepu muun muassa rahoittaisi uusia menoja perumalla veronkevennyksiä, joita ei edes tule ensi vuodelle. - Mieluiten näkisin ensi vuoden vaihtoehtobudjetin koskevan ensi vuotta, valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo.

Oppositiopuolue keskusta luottaa vahvasti maahanmuuttoon. Moni muistaa edelleen keskustan vaihtoehtobudjetin viime vuodelta, jonka mukaan ”ahkerat ja työintoiset maahanmuuttajat” toivotettaisiin tervetulleiksi Suomeen. Keskustan mielestä maahanmuutto samalla pysäyttäisi huoltosuhteen heikkenemisen.

Maahanmuuttoa hehkutetaan myös keskustan uudessa vaihtoehtobudjetissa, jossa kasvua haettaisiin tällä kertaa maahanmuuttajien pisteytysmallilla. Valtiovarainministeri Riikka Purra toteaakin, että kepun maahanmuuttolinja alkaa mennä jo SDP:stäkin ohi.

– Kasvutoimista keskusta listaa tuetun sähköpolkupyöräilyn ja julkista taloutta vahvistavan massamaahanmuuton. Mistähän sellaista saataisiin? Muutenkin maahanmuuttolinjanne on alkanut mennä SDP:stäkin ohi. Tätäkö maakunnissa halutaan? Minusta se vaikuttaa kovin punavihreältä, Purra tylyttää kepua.

Kepun mallissa vero kiristyy ja kevenee samanaikaisesti

Keskusta myös muun muassa rahoittaisi uusia menoja perumalla veronkevennyksiä, joita ei edes ole tulossa ensi vuodelle. Kepun talousvaihtoehdossa nimittäin lukee ”ei toteuteta yhteisöveron alennusta”. Toisaalta kepun paperissa lukee myös ”lasketaan yhteisövero 15 prosenttiin”.

Valtiovarainministeri huomauttaa kepua jojoliikkeestä ja epäjohdonmukaisuudesta.

– Keskusta rahoittaa omaa vaihtoehtoaan perumalla ensin yhteisöverokevennyksen 20 prosentista 18:aan ja sitten laskemalla sen 15:een. Vero kiristyy ja kevenee samanaikaisesti.

– Parasta tässä kuitenkin on se, että hallitus ei kevennä yhteisöveroa ensi vuonna, vaan vasta vuonna 2027, valtiovarainministeri Purra toteaa ja jatkaa, että mieluiten hän näkisi ensi vuoden vaihtoehtobudjetin koskevan ensi vuotta.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
6.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
7.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31
10.
Suomen uutiset logo

Johdateltu viestintä hämmentää – konsulttien käsikirjan opit ohjaavat keskustelua datakeskuksesta Mikkelissä

04.04.2026 |09:48

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää