
Migri kiristää linjaa – satojen työntekijöiden oleskeluluvat kaatuivat jälkivalvonnassa
Maahanmuuttovirasto on peruuttanut tänä vuonna jo 468 työperusteista oleskelulupaa automaattisen jälkivalvonnan seurauksena.

LEHTIKUVA
Eduskunta käsittelee tänään hallituksen esitystä ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämisestä. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius syyttää keskustan esitystä "ohituskaistaksi halpamaahanmuutolle".
Ehtoja esitetään kiristettäväksi monilta osin. Nykyinen neljän vuoden asumisaika korottuisi pääsääntönä kuuteen vuoteen. Lisäksi uusina ehtoina edellytettäisiin suomen tai ruotsin kielen taitoa ja työhistoriaa. Myös rikoksista seuraavia sanktioita luvan saamiseen tiukennettaisiin.
Nykyisellä neljän vuoden asumisajalla luvan voisi saada jatkossa vain 40 000 euron vuosituloilla, ylemmällä korkeakoulututkinnolla yhdessä työhistorian kanssa tai erityisen hyvällä kielitaidolla yhdessä työhistorian kanssa.
Myös Suomessa suoritettu ylempi korkeakoulututkinto, jatkotutkinto tai yliopiston alempi korkeakoulututkinto oikeuttaisi yhdessä kielitaidon kanssa pysyvään oleskelulupaan.
Hallintovaliokunta yhtyi hallituksen esitykseen. Mietintöön vastalauseen jättäneet keskustan Petri Honkonen ja Hanna Räsänen esittivät hallituksesta poiketen, että korkeakoulututkintojen lisäksi myös Suomessa suoritettu ammatillinen perustutkinto oikeuttaisi pysyvään oleskelulupaan.
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius syyttää keskustan esitystä ”ohituskaistaksi halpamaahanmuutolle”.
– Keskusta on korvaamassa suomalaiset ammattiosaajat ulkomaalaisilla. Kouluissa ja työpaikoilla. Amiksissamme on jo nyt kymmeniä tuhansia ulkomaalaisia. Jos toisen asteen 2-3 vuoden tutkintosuoritus oikeuttaisi pysyvään oleskelulupaan, se loisi merkittävän ohituskaistan halpamaahanmuutolle.
– Heidän oleskelunsa olisi luvan saamisen jälkeen pysyvää eikä perustuisi enää ehdolle työllistymisestä ja omillaan toimeentulosta. Tähän uhkapeliin meillä ei ole varaa.
Vigelius painottaa, että hallituksen esitys pyrkii kiristämään pysyvien oleskelulupien saantia kautta linjan ja suuntaamaan myönnytyksiä vain ”korkean lisäarvon maahanmuuttajille”.
– Keskustan vastuuton esitys romuttaisi tämän tarkoituksen täysin.
Myös SDP ja vihreät esittivät vastalauseensa hallituksen tiukennuksille. Vihreät esittävät koko lain hylkäämistä ja sosiaalidemokraatit laajentaisivat lupien myöntämistä myös alemman ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Maahanmuuttovirasto on peruuttanut tänä vuonna jo 468 työperusteista oleskelulupaa automaattisen jälkivalvonnan seurauksena.

Eduskunnan lähetekeskustelussa on tänään hallituksen esitys, jolla pysyvän oleskeluluvan edellytyksiä tiukennetaan. Oleskeluluvan hakijalta muun muassa edellytetään kotimaisten kielten taitoa tai työhistoriaa.

Maahanmuuttovirasto on peruuttanut useisiin vakaviin rikoksiin syyllistyneen sekä katujengeistä tunnetun Milan Jaffin oleskeluluvan ja hänet on määrätty karkotettavaksi Irakiin. Sisäministeri Rantasen mukaan rikoksia tekevät maahanmuuttajat tulee lähtökohtaisesti poistaa maastamme.

Tänä ja viime vuonna voimaantulleet lakimuutokset sekä maahanmuuton kiristykset ovat osaltaan vaikuttaneet lupien käsittelyaikoihin ja kielteisten päätösten määrän kasvuun.

Hallitus esittää tuntuvia tiukennuksia pysyviin oleskelulupiin, sisäministeriö kertoo tiedotteessaan. Pysyvän oleskeluluvan saaminen vaatii jatkossa aiemman neljän vuoden sijaan vähintään kuuden vuoden yhtäjaksoista oleskeluaikaa.
Viikon suosituimmat

Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.

Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.