Toimittaja huomauttaa, että Evan tutkimuksen mukaan 40 prosenttia suomalaisista kokee Yleisradion korostavan viestinnässään vasemmistolaista näkökulmaa. Saman tutkimuksen mukaan 75 % suomalaisista uskoo Yleisradion tuottavan totuudenmukaista kuvaa maailman tapahtumista.
Yle pitää luotettavuutta edelleen tärkeimpänä mittarina. Jos se rupeaa laskemaan vahvasti, on syytä huoleen.
Omaa pohdintaa
Rivien välistä voi lukea, että Yle ei pidä vasemmistolaisen näkökulman korostamista erityisen ongelmallisena.
Vaikka Ylen uutisten faktat olisivat oikein, näkökulmaongelma ei poistu. Maailman tapahtumat ovat aina monimutkaisia. Uutisiin poimittavat datapisteet ovat aina vain pieni osa kokonaisuudesta. Vaikka ne kaikki olisivat täsmälleen oikein, ei niiden perusteella muodostettu uutinen ole välttämättä oikein. Uutisoinnin pohjalla on aina valtava joukko aktiivisia valintoja. Jotain nostetaan esiin, jotain jätetään nostamatta.
Ylipäätään on niin, ettei yleisradioyhtiö voi mennä sen taakse piiloon, että kun tärkein mittari on kohtuullisen kondiksessa, muilla keskeisillä mittareilla ei ole väliä.
Jos Yle haluaa yhdistää suomalaisia, miksi se valitsee mittapuukseen kaikkein riitaisimman poliittisen aatteen? Vasemmistoteemojen syleileminen tarkoittaa yhteiskuntaa repivien riita-aatteiden syleilemistä. Jos Yle haluaa pitää kiinni suomalaisten yhdistämisestä, sen varmaan kannattaisi harkita hetken sitäkin, miksi sen tuottamat jutut niin innokkaasti repivät rikki niitä siteitä, joiden varaan Suomi on rakennettu – koti, perhe, uskonto, isänmaa, mies ja nainen, lapsille-hyvä-maa-syntyä, jokainen-oman-onnensa-seppä, perinteet, kunniallisuus, Suomi on suomalaisten koti.
Vai jotain ihan muuta? Tuskaa, ahdistusta, patriarkaatti-alistaa, miehet-ovat-pahoja, älä-tee-lapsia, olet-planeetan-polttaja, kannata-Elokapinaa. Kumpaa turkoosi ruutu enimmäkseen tuottaa? Miksi?
Ylen ”edistykselliset” periaatteet
Yle ujutti joitain vuosia sitten toimituskulttuuriinsa ”edistyksellisiä” periaatteita, joita olivat muun muassa all male -paneelien välttäminen, false balance -tasapainottelu sekä naisten määrän pikkutarkka laskeskeleminen. Koska kaikkiin keskusteluohjelmiin piti inhojen ja hikisten miesten sijasta saada a) 50 % naisia, mutta myös b) seksuaalivähemmistöläisiä sekä c) etnisten ryhmien edustajia, läheni kantaväestöön kuuluvien miesten määrä ohjelmissa asymptoottisesti kohti nollaa.
Silloinen päätoimittaja Jouko Jokinen kuljetti yhtiötä innokkaasti kohti vasemmiston hellimää representaatiologiikkaa. Siis sitä, että ihmiset nähdään ennen muuta ryhmiensä edustajina. Tässä ajattelussa on tärkeämpää, että Ylen asiantuntijavieraana huseeraa vähemmistön edustaja kuin se, että paikalle olisi kutsuttu Suomen paras asiantuntija.
Yle meni Jokisen kaudella täysin sekaisin. Se osallistui täysin riennoin läpipoliittisiin hankkeisiin ja syleili rikollisesti toimivaa äärijärjestö Elokapinaa. Se koulutti henkilöstönsä DEI-aatteeseen, joka on yhdenvertaisuuden nurin niskoin kääntävä rotusyrjintäoppi.
Myöhemmin Jokinen puolusti sepitettyjä faktoja, riitautui muun median kanssa ja näki lopuksi ufon. Pääsi lopulta eläkkeelle, mikä oli varmaan ihan järkevää kaikkien kannalta.
Yle on itse polarisaatiomoottori
Ei ole selvää, onko Jokisen sekoilurakenteita purettu. Suurelle yleisölle ei ole koskaan avoimesti kerrottu, millä tosiasiallisilla periaatteilla Yle toimii ja mihin sen ideologinen positio perustuu. Se, kuten muukin suomalainen toimituskunta, välttelee oman poliittisen suuntautuisuutensa tutkimista kuin ruttoa, vaikka kriittiselle tarkastelijalle on selvää, että Yle on vuosien ajan ajanut innokkaasti vasemmiston poliittisia hankkeita, joita se pitää hyvinä ja oikeina. Mutta jos yhtiö ei suostu tai pysty omaa tilaansa ymmärtämään, ei se pysty itseään myöskään korjaamaan. Ja kyseessä on siis tosiaan julkisen palvelun yleisradioyhtiö.
Mutta kuten yllä todettu, datapisteet tosiaan valitaan sillä tavalla kuin ne valitaan. Jos toimituksen poliittinen suuntautuneisuus ei ole valittujen datapisteiden joukossa, silloin ei asiasta myöskään tehdä uutisia eikä siitä käydä julkista keskustelua. Ehkä pitäisi. Uutisointi ja mediatalojen mielipiteellinen aines vaikuttaa erittäin vahvasti kansakunnan todellisuuskäsitykseen. Kuvaavaa on, että somessa asiasta puhutaan, mutta Yle korostaa jatkuvasti sitä, että some on väärässä. Toki se voi toisinaan ollakin väärässä, mutta on se tässä asiassa silti enemmän oikeassa kuin Yle itse.
Asiassa ei edes pitäisi olla mitään erityisen kummallista. On neutraalia todeta, että netin jotkin osat ovat oikeistopainotteisia. Tai vasemmistopainotteisia. Tämä on vain dataa. Journalismi on humanistiammatti, joten painotukset tuppaavat olemaan vasemmalla. Kyse on enää lähinnä siitä, ymmärtääkö laitavasemmistolainen aktivistitoimittaja olevansa äärilaidassa vai kuvitteleeko hän olevansa keskikenttäläinen.
Yle hahmottaa jollain tasolla polarisaatio-ongelman, muttei hahmota olevansa itse polarisaatiomoottori. Näistä lähtökohdista on melko helppo arvata, mitä seuraavat vuodet tuovat tullessaan. Asiat kun tuppaavat jatkamaan matkaansa suuntaan, johon ne ovat muutenkin menossa.
