Konservatiivinen kanadalaisprofessori on nuorille miehille eräänlainen akateeminen rock-tähti – kapinallinen Youtube-julkkis, jota liberaalit eivät halua lastesi katselevan

Suurille ikäluokille voi olla vaikeaa ymmärtää, että nykynuorten kapina ja kyseenalaistaminen ei suuntaudukaan kotia, uskontoa, ja isänmaata vastaan. 2000-luvulla syntyneiden voi taas olla mahdotonta hahmottaa, miten heidän vanhempiensa edustama tämän päivän liberaali valtakulttuuri on muka joskus voinut olla vastakulttuurista kapinaa.

Konservatismista on tullut uusi vastakulttuuri, ja Toronton yliopiston psykologian professori Jordan Petersonista on tullut tämän konservatiivisen nuorisoliikkeen ikoni ja idoli – hieman samanlainen hahmo kuin mitä saksalais-amerikkalainen sosiologi ja filosofi Herbert Marcuse oli 1960-luvun hippiliikkeelle.

Vielä pari vuotta sitten Petersonista ei ollut Toronton yliopiston ulkopuolella juuri kukaan kuullutkaan. Kaikki muuttui toissa vuonna, kun Peterson alkoi ladata Youtubeen kolmiosaista videosarjaa. Sarjassa hän kritisoi kanadalaista lakiehdotusta, joka rangaistuksen uhalla pakottaa käyttämään keksittyihin sukupuoliin viittaavia, poliittisesti korrekteja pronomineja.

Nyt Peterson on Youtuben listaykkönen, jota fanittavat varsinkin nuoret miehet.

Peterson ja häneen henkilöityvä ilmiö on äskettäin löydetty myös suomalaisten konservatiivien piirissä. Kristillinen verkkojulkaisu Uusi Tie teki viikko sitten professori Petersonista pitkän jutun.

– Vanhempi! Tiedätkö, minkälaisia videoita opiskelijapoikasi katsoo yömyöhällä, toimittaja Miikka Niiranen kysyi jutussaan.

– Oikea vastaus luultavasti on, että kanadalaisen psykologian professorin luentoja psykologiasta, elämän tarkoituksesta, kärsimyksestä, länsimaisesta sivistyksestä, postmodernin uusvasemmistolaisuuden vaaroista ja Raamatun kertomuksista, Niiranen vastasi omaan retoriseen kysymykseensä.

Melkein yhtä suosittu kuin Beatles

Artikkelin mukaan professori Petersonista videoineen on tullut suorastaan nuorten miesten isähahmo internetissä. Niiranen osoittaa Petersonin valtavan suosion muun muassa tilastoitujen Google-hakujen avulla. Jos John Lennon aikanaan arveli bändinsä olevan suositumpi kuin Jeesus, on Peterson nyt lähellä Beatlesin lukuja.

Jordan Petersonin Google-hakujen määrä (sin.) lähenteli suosiossa The Beatles-bändin määriä (pun.) tammi-helmikuun vaihteessa. Lähde: Google Trends.

Mikä on tehnyt Petersonista huippusuositun? Kuuluisuus olisi todennäköisesti jäänyt vaatimattomaksi, jos Peterson olisi jäänyt professoriksi, joka valveutuneisuuttaan vain sattui vastustamaan sananvapautta polkevaa lainsäädäntöä, Niiranen analysoi.

– Kävi kuitenkin toisin. Suuri yleisö löysi Petersonin varsinaisen tuotannon. Petersonin omaksikin yllätykseksi nimenomaan nuoret, 20-30-vuotiaat nuoret miehet tulvivat katsomaan hänen videoitaan, kuuntelemaan podcastia, lukemaan kirjoja ja täyttämään elämänhallinnan opasta, Niiranen kirjoittaa.

Niirasen mukaan vaikuttaa siltä, että Peterson on tullut jonkinlaiseksi isähahmoksi sadoille tuhansille, ellei miljoonille nuorille miehille lännessä, jotka sellaista syystä tai toisesta ovat kaivanneet.

– Tätä on eittämättä siivittänyt paitsi kahdenkymmenen vuoden kokemus terapeuttina, myös säälimättömän pureva kritiikki erityisesti englanninkielisen maailman yliopistojen humanistisissa tieteissä vaikuttavaa uusmarksilaisuutta ja kolmannen aallon feminismiä kohtaan. Näitä liikkeitä tuntevalle ei ole yllätys, että juuri nuoret miehet ovat vastaanottavaista maaperää mille tahansa liikkeitä vastustavalle viestille, Niiranen arvioi.

Kulttuurimarxilaisuuden ja kolmannen aallon feminismin vastustus – tämähän kuulostaa joltain alt-right-suuntaukselta. Siitä ei kuitenkaan ole kysymys, vaikka koko ilmiö alt-right ylipäätään on niin epämääräisesti määritelty, että jonkin ajattelijan niputtaminen alt-right-yhteisön sisä- tai ulkopuolelle ei kerro tuosta ajattelijasta oikeastaan yhtään mitään.

Peterson vastustaa myös alt-rightia

Vasemmiston totalitarismitaipumus ei ole Niirasen mukaan ainoa ilmiö, josta Peterson on huolissaan, vaan Peterson näkee uudelle marksismille vastareaktioksi syntyneen amerikkalaisen vaihtoehto-oikeiston yhtä lailla vaarallisena liikkeenä.

– Hän kertookin saaneensa läjäpäin kirjeitä, joissa jotkut nuoret miehet kertovat, että Petersonin luennot suoranaisesti estivät heitä radikalisoitumasta alt-rightin suuntaan. Lisäksi tuhannet kertovat parantuneensa jopa masennuksesta tai saaneensa muuten elämänsä järjestykseen, Niiranen kirjoittaa.

Kapea asiantuntijuus harvoin synnyttää massasuosiota. Petersoninkin suosio perustuukin pitkälti siihen, että hän pystyy jalostamaan kliinisen ja akateemisen psykologian asiantuntemuksensa jonkinlaiseksi kokonaisvaltaiseksi elämänfilosofiaksi – ja sellaisethan aina vetoavat nuoriin, jotka etsivät elämälleen johtotähteä.

Petersonilla on myös raamattuluentoja, vaikkei hänellä teologista koulutusta olekaan. Niitä Niiranen pitää Petersonin heikoimpana antina.

– Kun psykologian parissa Peterson tukeutuu tutkimuksiin ja vakiintuneisiin koulukuntiin, Raamatun selittämisen tapauksessa näin ei ole, Niiranen kritisoi.

– Hän lukee Raamattua selvästi sveitsiläisen psykoanalyytikko Carl Jungin (1875-1961) näkemysten läpi, ja Petersonista kertomukset ilmentävät jotain ihmissuvun jaetusta biologisesta ja sosiaalisesta perimästä, psykologisista arkkityypeistä.

Niirasta häiritsee, että vaikkakaan Peterson ei kiellä jumalallisen ilmoituksen mahdollisuutta sinänsä, luennot eivät näytä käsittelevän tekstejä juuri siitä näkökulmasta, mitä Jumala tahtoo kertoa ihmiskunnalle.

Peterson on saanut laajan seuraajakunnan niin ateisteista kuin uskonnollisistakin ihmisistä. Yksi syy siihen voi olla, että ateistikin voi arvostaa kristinuskon realistista ihmiskuvaa.

– Petersonin mukaan joka tapauksessa kannattaa elää kuin kristinusko olisi totta, sillä kaikista aatteista juuri se vastaa ihmisen eksistentiaalisiin tarpeisiin parhaiten, Niiranen kirjoittaa.

Vastakulttuurista tuli valtakulttuuria

Toinen Petersonia Suomessa käsitellyt kirjoittaja on kirjailija Joonas Konstig, joka tarkasteli blogillaan Petersonia valtakulttuurin ja vastakulttuurin kehikossa.

Konstigin mielestä keskeinen asia aikamme ymmärtämiseen on se, että kaikki mikä oli 60-luvulla vastakulttuuria on nyt jo vuosikymmeniä ollut valtakulttuuria.

– Nyt 60-lukulaiset ovat uudet 50-lukulaiset: Järjestelmä, Systeemi, koneisto, stagnaatio, taantumus ja inertia, mitä näitä on. Heille nousee vastakulttuuri, kuten he itse nousivat 50-lukulaisia vastaan. Se, että he vain yhä käyttävät vanhaa kapinallisen ja vastarintaan kohotettujen nyrkkien retoriikkaa, on pitkään estänyt ihmisiä näkemästä tätä, Konstig toteaa.

Kaiken kääntyminen päälaelleen näkyy erityisen hyvin Kalifornian yliopiston Berkeleyn kampuksella.

– 60-luvulla Berkeleyn yliopiston opiskelijat olivat ensimmäisiä nuoria radikaaleja, jotka mellakoivat sananvapauden puolesta. Viime talvena Berkeleyn yliopiston nuoret radikaalit opiskelijat mellakoivat sananvapautta vastaan, koska nyt he edustavat valtakulttuuria ja siis pystyvät siihen, Konstig kirjoittaa.

Konstigin mielestä kaikki kiteytyy henkilöihin.

– 60-lukulaisilla oli Herbert Marcusen kaltaisia rokkitähtiprofessoreitaan, joita nuoret kuuntelivat silmät kirkkaina. Nyt miljoonia youtubenkatsojia on psykologian professorilla, joka puolustaa sananvapautta ja luennoi mytologiasta ja postmodernismin piilo-opetussuunnitelmasta, ja jonka nettimeemiksi noussut kehotus on käsky siivota huoneesi. Clean your room!

Myös Konstig kiinnittää huomiota siihen, että Petersonista on tullut eräänlainen isähahmo sille sukupolvelle miehiä, joiden isät ovat pelänneet ottaa perheessä auktoriteetin aseman.

– Hän näyttäytyy lukemattomien nuorten miesten isähahmona, sinä viisaana ja ankarana isänä, joka ei ole 60-luvun jälkeen ollut enää muodissa, jos oli edes paikallakaan.