Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Koponen vaatii huntukieltoa Suomeen: Burkat ja niqabit symboloivat naisten alistamista

20.05.2025 |20:10

Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen esittää, että Suomeen on säädettävä laki, joka kieltää kasvojen peittämisen julkisilla paikoilla. Koposen tavoite on kieltää kasvoja peittävien huntujen, kuten burkan ja niqabin, käyttö.

– Nämä vaatekappaleet eivät kuulu suomalaiseen katukuvaan, koska ne symboloivat naisten alistamista, Ari Koponen korostaa.

Perusteltua myös turvallisuussyistä

Koposen mukaan huntukielto on perusteltu myös turvallisuussyistä. Hänen mukaansa viranomaisten ja kansalaisten on voitava tunnistaa toisensa julkisissa tiloissa.

– Suomi on länsimainen oikeusvaltio, jossa tulee puolustaa naisten oikeuksia ja suomalaisia arvoja myös jatkossa, Koponen sanoo.

Monet Euroopan maat ovat jo kieltäneet kasvojen peittämisen. Koposen mukaan Suomen on aika seurata esimerkkiä ja tehdä selväksi, että maahanmuuttajien on sopeuduttava suomalaisiin sääntöihin, ei päinvastoin. Koponen on jättänyt aiheesta aiemmin myös toimenpidealoitteen eduskunnalle.

PS ARKISTO

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
4.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
6.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
7.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää