

LEHTIKUVA
Korona luo epävarmuutta – diktaattoreiden pallit huojuvat ja alamaailmassa otteet kovenevat
Pandemia on tukalaa aikaa totalitäärisille valtioille ja ryhmittymille. Se nimittäin osoittaa, että omaa totuutta ei ole olemassa, korona koskee kaikkia. Turkki reagoi kiirehtimällä EU-jäsenyysneuvotteluja, Pohjois-Korean johtaja hakee tukea pikkusiskosta ja rikollisjengien johtajat halaavat yhä tiukemmin aseitaan.
Vielä viime viikon lopulla Turkin terveysministeri kehotti jokaista turkkilaista julistamaan ”oman hätätilan” koronan takia ja testituloksista oli erimielisyyttä. Lisäksi valtionjohto joutui torjumaan nousevaa paniikkia ja huhuja siitä, että Turkki vetäisi joukkonsa Syyrian Idlibistä. Maanantai-iltaan mennessä pandemia oli vaatinut Turkissa 37 uhria ja sairastuneita oli virallisen tiedon mukaan 1 529.
Turkki käänsi kelkkansa
Turkin ulkoministeri Mevlüt Çavuşoğlu sai lopulta kynänsä kuuluviin Financial Timesin mielipidesivuilla. Kun kohteliaisuudet on vaihdettu, ulkoministeri vertaa Hurriyet-verkkopalvelun mukaan Syyrian pakolaisten tilannetta palestiinalaisten asemaan Gazan alueella ja sanoo Syyrian sodan maksaneen Turkille tähän mennessä 40 miljardia dollaria.
Kirjoituksen lopussa seisoo yllätys: Turkin, Britannian ja EU:n on löydettävä yhdessä keinot Syyrian tilanteen vakauttamiseksi ja samalla EU:n on nopeutettava Turkin jäsenyysprosessia.
Pikkusiskoon voi aina luottaa
Pohjois-Koreassa ei kuulemma ole tavattu koronaa ja vielä viikonloppuna valtion sotilasjohto tarkkaili ampumiaan ohjuksia toinen toisensa kyljessä, vailla minkäänlaista suojanhaituvaa. Johtajan henkivartijoilla hengityssuojat tosin on jo nähty. Pohjois-Korea on tiukasti liitoksissa Kiinaan, joten nolla koronatartuntaa on tilastollinen mahdottomuus.
Diktaattoreilla on henkiriepunsa takeena tarkka poliittinen vainu tai ainakin vainoharhaisuus. Al Jazeeran julkaisemien tietojen mukaan Pohjois-Koreaan on julistettu hätätila koronan takia, ensimmäinen tapaus havaittiin jo 27. tammikuuta.
– Maan johto on huolissaan väestön panikoinnista ja sosiaalisesta rauhattomuudesta mahdollisessa tilanteessa, jossa koronavirus tappaisi maassa satojatuhansia ihmisiä, sanoo tutkija Peter Ward Al Jazeeran verkkopalvelussa.
Niinpä yksinvaltias Kim Jong-un on kansannousun ja palatsivallankumouksen pelossa kiirehtinyt jakamaan valtaansa luotetuilleen ja lähin heistä on pikkusisko Kim Yo-jong. Sisko näyttää ottaneen maan ulkopoliittiset ohjakset sillä aikaa, kun veljen katse porautuu mahdollisiin pettureihin, jotka voisivat syöstä diktatuurin historian roskatynnyriin.
Tehostettua perintää ja uusia tulonlähteitä
Rikollisjengien johtajilla on samat olemisen ongelmat kuin muillakin väkivaltaan nojaavilla yksinvaltiailla. Kehenkään ei voi luottaa ja lähtö on aina lähellä. Koronan ja rajoitusten myötä juhlivan yläluokan kokaiininkysyntä on romahtanut ja se johtaa kovempiin otteisiin kentällä.
– Kun myytävä loppuu täytyy keksiä uusia tulonlähteitä ja se lisää kilpailua jengien välillä. Toimet kovenevat, sanoo poliisin analyytikko Sven Granath SVT:n uutisissa.
Rikollisten toimeliaisuus lisääntyy poliisin suunnatessa resurssinsa koronan takia muualle.
– Seurauksena ampumiset lisääntyvät. Rikolliset lukevat uutisia siinä kuin muutkin ja he tietävät, että poliisi on tällä hetkellä erityisen haavoittuvainen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kim Yo-jong Peter Ward Mevlüt Çavuşoğlu Idlib koronavirus Kim Jong-un Euroopan unioni Jengirikollisuus Pohjois-Korea Turkki Syyria
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yskästä on tullut rikollisten ase ja pilavideon aihe – ruotsalaisia ei naurata

Rikolliset ostelevat koronan kurimuksessa kituvia ravintoloita Tukholmassa – motiivina rahanpesu
Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

Kuvernööri Walz armahti lapsenraiskaajan estääkseen karkotuksen – ulkoministeri Rubio puuttui asiaan
Minnesotan kuvernööri Tim Walz antoi lapsenraiskauksesta tuomitulle ulkomaalaismiehelle armahduksen, jotta tämä saisi jäädä maahan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun demokraatit käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja estääkseen karkotuksen. Lopulta ulkoministeri Marco Rubio joutui puuttumaan peliin.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

STEA leikkasi Riemu Finlandin rahoituksen – toiminnanjohtaja kiistää väärinkäytökset
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi ehkäisevän päihdetyön järjestölle Riemu Finland ry:lle (ent. Music Against Drugs ry) vuodeksi 2026 enää toiminnan alasajoon tarkoitetun avustuksen. Taustalla on STEA:n laillisuustarkastus, joka kohdistui vuoteen 2024.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











