Rikolliset ostelevat koronan kurimuksessa kituvia ravintoloita Tukholmassa – motiivina rahanpesu

19.05.2020 |11:10

Alamaailmassa häärivät henkilöt ostavat nyt talousvaikeuksiin ajautuneita ravitsemusliikkeitä Tukholmassa. Koronakriisi kun on syönyt ravintoloiden kannattavan liiketoiminnan edellytykset, kertoo Ruotsin yleisradio. Kyse on usein rahanpesusta ja viranomaiset heittelevät konnille keppejä pinnoihin viemällä uudelta yrittäjältä anniskeluoikeudet.

Järjestäytynyt rikollisuus on aiemminkin uinut ravintoloitsijoiden liiveihin pestäkseen pääosin huumekaupalla hankittua harmaata rahaa. Koronakriisin pyörteissä riski kasvaa, kun ravintolat ovat joukolla ajautuneet ylitsekäymättömiin taloudellisiin vaikeuksiin.

– Poliisilla on tiedustelutietoa asiasta ja itse tiedämme aiemmasta kokemuksesta, että ravintoloitsijan ajautuessa taloushankaluuksiin alamaailma on äkkiä paikalla tarjoamassa palveluksiaan, sanoo Tukholman sosiaalijohtaja Jan Jönsson SVT:n uutisissa.

Anniskeluoikeudet pois rikollisilta

Tukholman lupayksikön päällikkö Carina Cutlip kertoo, että kriisiravintoloita on jo joutunut järjestäytyneen rikollisuuden käsiin. Viranomaisilla on keinonsa laittaa kapuloita konnien rattaisiin.

– Pyydämme selvityksiä veroviranomaisilta ja katsomme, keitä ostajayrityksen päättävissä elimissä istuu. Perehdymme yhtiön historiaan, omistajien tuomioihin ja saatamme saada selville, että anniskelulupaa ei uusille omistajille voida myöntää, Cutlip kertoo.

– Jos rahanpesuun pyhitetyssä ravintolassa ei voi voida tarjoilla alkoholia, se ei useimmiten ole kannattavaa uusille omistajille.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yhdysvallat otti pakolaisia Etelä-Afrikasta – vasemmistolaiset raivoissaan

13.05.2025 |20:14
5.
Suomen uutiset logo

Garedewin Facebook-kirjoitus šaria-laista hurjistutti opetusministerin – Junnila: ”Julkinen keskustelu näistä on tervetullutta erityisesti Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa”

14.05.2025 |14:44
6.
Suomen uutiset logo

Pudasjärvi ei enää ota kiintiöpakolaisia vastaan – PS-valtuutettu: ”Taloudellinen realismi palasi muihinkin puolueisiin”

12.05.2025 |19:48
7.
Suomen uutiset logo

Mari Rantanen: Perussuomalaiset on ainoa vaihtoehto muille puolueille – ”Jos ja kun maahan halutaan toisenlainen hallitus, sieltä tulee lisää maahanmuuttoa, avoimet rajat, lisää kehitysapua ja veroja”

12.05.2025 |14:22
9.
Suomen uutiset logo

Amerikkalainen laatujulkaisu ylistää porvarihallituksen talouslinjauksia – ”Jättäkää homma pienen mutta sisukkaan Suomen hoidettavaksi”

13.05.2025 |08:43
10.
Suomen uutiset logo

Trumpia jahdanneen syyttäjän omat asuntolainat tutkinnassa – syyllistyikö demokraattisyyttäjä itse väärien tietojen antamiseen?

10.05.2025 |20:18

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää