Tanskan hallitus aikoo rangaista tuplasti koronakatastrofia hyödyntäviä rikollisia. Tarkoitus on puuttua voimallisesti varkauksiin, murtoihin ja huijauksiin, jotka vahingoittavat kansallisia ponnisteluja pandemian hillitsemiseksi.

-Hallitus iskee voimalla niitä vastaan, jotka yrittävät rikoksia tehdessään hyödyntää yhteiskunnan haavoittuvuutta, muotoilee Tanskan oikeusministeri Nick Hækkerup. Hän vie esitystään kiireellisenä eteenpäin kansankäräjillä soraäänistä huolimatta.

Rikollinen ei tunne myötätuntoa

Tanskan viranomaiset ovat huomanneet, että tietyntyyppiset rikokset ovat lisääntyneet koronatartuntojen myötä. Käsidesiä ja tärkeitä suojavarusteita on varastettu sairaaloista ja lisääntyvät petokset kertovat siitä, että rikolliset yrittävät hyötyä yhteiskunnassa vallitsevasta hädästä ja epätietoisuudesta.

Poliisiylijohtaja Thorkild Fogde näkeekin hallituksen toimet tarpeellisena, sillä poliisi tarvitsee työssään kansan luottamusta.

-Suuri enemmistö kunnioittaa tehtyjä päätöksiä ja he eivät saa joutua kärsimään vähemmistön teoista.

Tiukennukset voimaan tiistaina

Oikeusministerin esityksessä huomioidaan myös keplottelevat yritykset. Rangaistus nelinkertaistetaan, jos yritys esittää väärennettyjä tietoja anoessaan korvauksia liiketoiminnan menetyksistä.

Tanskan hallitus lisää myös muita toimia koronapandemian hillitsemiseksi. TV2:n mukaan hallitus aikoo kieltää yli kahden henkilön kokoontumiset perheitä lukuunottamatta. Poliisi voisi tarpeen tullen myös sulkea alueita ja sakottaa tuntuvammin määräysten rikkojia. Uudet määräykset astuvat voimaan mahdollisesti ensi tiistaina.

SUOMEN UUTISET