Tagi: petos

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Ruotsissa on havaittu mielenkiintoinen ilmiö: pitkälti toistakymmentä perhettä on muuttanut pois Ruotsin Eskilstunasta jäätyään kiinni sosiaaliturvapetoksista. Tiukempi linja petoksia kohtaan siis toimii. Joissakin kaupungeissa sen sijaan sosiaalityöntekijät saattavat jopa toimia yhteistyössä rikollisverkostojen kanssa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Pelkästään Tukholmassa poliisin tutkinnassa on satoja selvittämättömiä murhia. Vähäisimmistä rikoksista Ruotsin poliisi selvittää muutaman prosentin. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan tilanne on vakava ja voi johtaa siihen, että kansalaiset menettävät luottamuksensa oikeuslaitokseen ja virkavaltaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Rikollisten kekseliäisyys on yltänyt aivan uusiin ulottuvuuksiin Intiassa, jossa konnat laittoivat pystyyn oman poliisiaseman. Valepoliisit tienasivat toimitusmaksuilla ja lahjuksilla ilmeisen hyvin, kertoo brittimedia. Rikolliset onnistuivat huijaamaan kaupunkilaisia kokonaista 8 kuukautta, ennen kuin virka-asun pieni yksityiskohta paljasti petoksen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Leppoisaksi muslimiksi itseään kuvaileva, Somaliasta Suomeen muuttanut kuntapoliitikko toimii tällä hetkellä Tampereen vihreiden varavaltuutettuna, mutta on äskettäin loikannut demareihin. Sosiaalisessa mediassa mies mainostaa edelleen olevansa ehdolla kuntavaaleissa.  Lue lisää >

ekobrottsmyndigheten.se

RUOTSI | Göteborgin kaupunki ja työvoimaviranomaiset lähtivät ennakkoluulottomasti tukemaan ideaa kamelipuiston rakentamisesta. Kamelikeskuksen oli tarkoitus houkutella seudulle kamelituristeja Japanista asti. Samalla kamelipuisto auttaisi maahanmuuttajien kotouttamisessa luomalla heille sopivia työpaikkoja. Nyt miljoonia niellyt kameliprojekti on yllättäen talousrikostutkinnassa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Ruotsalainen hyvinvointiyhteiskunta on perustunut molemminpuoliseen luottamukseen, kansalaisten ja valtion väliseen näkymättömään sopimukseen. Ulkomailta tullut järjestäytynyt rikollisuus käyttää säälittä hyväkseen ruotsalaisten hyväuskoisuutta. Tähtäimenä ovat kuntien rakennus- ja sote-miljardit ja keinona soluttautuminen julkiseen hallintoon.  Lue lisää >