

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Lihatiskit lukkoon, vahdit kassoille ja henkilöstö turvakoulutukseen – lähes puolet Ruotsin kaupoista kärsii rötöstelystä
Ruotsalaisista kaupoista katoaa tavaraa kiihtyvää vauhtia. Näpistysten sekä varkauksien lisäksi henkilökuntaa uhkaillaan ja petokset yleistyvät. Pahimmilla alueilla kauppiaan ainoiksi vaihtoehdoiksi jäävät liikkeen sulkeminen tai muutto muualle.
Rikoksen kohteeksi joutuneiden kauppojen määrä on jatkanut kasvuaan Ruotsissa. Jo lähes puolet kauppiaista kertoo epärehellisyyden lisääntyneen myymälässään. Svensk Handel eli paikallinen Kaupan liitto esittää turvallisuusbarometrissaan huolestuttavia lukuja.
– Kehityskulku on päivänselvä – aivan liian monet kauppiaat joutuvat jatkuvasti kasvokkain varkauksien, uhkausten ja petosyritysten kanssa. Rikosten määrä kasvaa ja monet kauppiaat joutuvat pienentämään tavaravalikoimaansa. On yksinkertaisesti mahdotonta pitää tiettyjä tavaroita esillä myymälässä, toteaa Svensk Handelin vt. turvallisuuspäällikkö Nina Jelver.
Talouden alamäki näkyy kassoilla
SVT jalkautui selvittämään tilannetta kentällä ja haastatteli kaupan työntekijöitä Jönköpingissä. Osa heistä ei ollut havainnut näpistysten tai varkauksien lisääntymistä ja toisten mielestä kyseessä on kasvava ongelma.
Esille nousi esimerkkinä vilppi itsepalvelukassoilla asioitaessa. Yhä yleisemmäksi on käynyt se, että kaikkia ostoksia ei vilautetakaan skannerille, vaan eväs sujautetaan kylmästi suoraan kassiin.
– Meidän täytyy olla yhä tarkkaavaisempia, sanoo Coopin myymäläpäällikkö Frida Gulass.
– Riskinä on vilpin lisääntyminen kasvavan inflaation myötä.
Usko oikeusjärjestelmään horjuu
Viralliset tilastot rikollisuuden kasvusta vähittäiskaupassa eivät välttämättä kerro koko totuutta, sillä kauppiaat eivät enää aina tee ilmoituksia näpistyksistä ja varkauksista.
Se voi johtua siitä, että rikoksen tekijästä ei ole tietoa tai sitten kauppiaan usko oikeusjärjestelmään on murentunut. Tapaukset kun tuppaavat jäämään tutkimatta virkavallan muiden kiireiden takia.
– Uuden hallituksen on otettava vakavasti kauppoja riivaava rikollisuus, Nina Jelver vaatii.
– Jo nyt kauppiaiden on muutettava tavaravalikoimaansa, aukioloaikoja tai jopa pistettävä kauppa kiinni rikosten takia. Muutosta on tultava pian – toimet eivät voi enää odottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ruotsin hallitus 2022 itsepalvelukassa turvallisuusbarometri köyhtyminen valikoima sortimentti Frida Gulass Nina Jelver vilppi näpistys Kaupan liitto vähittäiskauppa Svensk Handel virkavalta uhkailu varkaus oikeusjärjestelmä petos rikos Myymälävarkaudet Ruotsi Inflaatio Poliisi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rikosputki poikki nopealla tuomiolla – rötöksestä oltava välitön seuraus tekijälle

Jopa 95 prosentilla katujengiläisistä maahanmuuttajatausta: ”Haitallinen maahanmuutto aiheuttaa kehitysmaalaistumista”

Purra: Ruotsin asia on meidän

Perussuomalaiset: Sisärajatarkastusten poisto Romanialta ja Bulgarialta vaarantaa suomalaisten turvallisuutta

Marinin hallitus pyrkii parantamaan laittomasti maassa olevien palveluja – perussuomalaiset siirtyisi jo kotouttamisesta kotiuttamiseen:”Säästäisi rahaa ja yhteiskuntarauhaa”

Perussuomalaiset vaatii järkeä rangaistuksiin: Sarjakuristajat pidettävä lukkojen takana, taparikolliset vankilaan, Isis-vaimot tuomiolle – ”Suomalaiset ansaitsevat turvaa rikoksentekijöitä vastaan”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













