

LEHTIKUVA
Ruotsidemokraattien vaatimus vaalien loppusuoralla: 20 miljardia kruunua vuodessa kansalaisten turvallisuuteen
Ruotsin valtiopäivävaalien loppusuora on käsillä ja ensi sunnuntain vaaleihin mennään viimeisimpien mittausten mukaan tasaväkisissä tunnelmissa. Muutosta halutaan, mutta muutos pelottaa sekaisin olevassa maailmassa. Muutoksen nimi on ruotsidemokraatit.
Ruotsidemokraatit lähtee ensi viikonlopun valtiopäivävaaleihin paremmista asemista kuin koskaan ennen. Puolue on mukana hallituskuvioissa ja enää vihervasemmisto jaksaa valtamedian ohella heiluttaa iänikuista rasismikorttia. Kaikki on siis mahdollista.
Mahdollista on myös se, että vaalien lopputulos lässähtää samaksi kuin neljä vuotta sitten, ja taas ollaan sormi suussa kuukausitolkulla etsimässä yhteistä pohjaa uudelle hallitukselle.
Demarit ovat lirissä vasemmistopuolueen sekä vihreiden kanssa ja oikeiston herruudesta käytäneen ruotsidemokraattien ja kokoomuksen välillä kovaa kamppailua sunnuntai-illan tuloslaskentaan asti.
Kansalaisten turvallisuus vakavasti uhattuna
Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson esitteli Eskilstunassa loppuviikosta puolueen ”ultimaatumin” eli ehdottoman vaatimuksen hallitusvastuuseen osallistumiseksi. Ruotsidemokraatit vaatii satsauksia oikeustoimeen ja niiden on mentävä kaikkien muiden panostusten edelle.
Oikeustoimeen eli käytännössä valtion sisäiseen turvallisuuteen on satsattava vähintään 20 miljardia kruunua vuosittain, jotta päälle kaatuva rikollisuusongelma saadaan selätetyksi. Åkessonin mukaan kansalaisten turvallisuus Ruotsissa on vakavasti uhattuna.
Esimerkkinä hän mainitsee Årbyn leikkipuiston Eskilstunassa, jossa viisivuotias lapsi ja nuori nainen haavoittuivat, kun he joutuivat rikollisten tulilinjalle.
– Syyttömiä ammutaan tänään jopa leikkipaikoilla. Tällainen peli ei Ruotsissa enää vetele, Åkesson painottaa.
Vankipaikkoja ulkomailta
Åkesson haluaa Ruotsiin lisää poliiseja, joiden on jalkauduttava ongelmalähiöihin. Poliisin on saatava lisää työkaluja, kuten mahdollisuus tarkastaa henkilöitä ilman akuuttia epäilyä rikoksesta, ja anonyymi todistaminen on otettava käyttöön.
– On kyse myös siitä, että vaaralliset henkilöt on saatava lukkojen taakse. Lisää vankipaikkoja on täten rakennettava tai vuokrattava vankipaikkoja ulkomailta siksi ajaksi, että saamme omamme valmiiksi.
Åkessonilta tiukattiin Eskilstunassa siitä, menevätkö satsaukset turvallisuuteen vaikkapa hoivapanostusten tai koulutuksen edelle. Åkessonin mukaan hän on vaalikampanjan aikana – äänestäjiä kuultuaan – tullut siihen tulokseen, että turvattomuus maassa on nyt siinä jamassa, että se on kaikkein ensimmäiseksi saatava kuntoon.
Kansa valitsee pääministerin
Ruotsidemokraatit on tuoreimmissa mielipidemittauksissa ajanut oikeiston perinteisen piikkipuolueen eli kokoomuksen ohitse. Åkessonilta kysyttiinkin, voisiko hän nähdä itsensä pääministerinä vaalien jälkeen.
– Juuri nyt päällimmäisenä on vallanvaihto. Se on kaikkein tärkeintä. Sosialidemokraatit on saatava kahdeksan vuoden jälkeen pois vallan kahvasta ja vasta sitten katsomme, mitä kansa tahtoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kansan tahto hoivapanostukset jengirikollilsuus pääministerin paikka loppusuora Årby rasismikortti anonyymi todistaminen muutos uusi hallitus valtiopäivävaalit 2022 sosialidemokraatit mielipidemittaus vallanvaihto Eskilstuna rikollisjengit ongelmalähiöt Jimmie Åkesson Ruotsidemokraatit Ruotsi Kokoomus koulutus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsin vaaleissa muhii jättiyllätys: Ruotsidemokraattien nousu jatkuu – oikeistoblokki jo vihervasemmistoa suurempi

Liberaali maahanmuuttopolitiikka kylvää tuhoa Pohjoismaissa – ”Ongelmat eivät poistu vaikenemalla”

Ruotsidemokraattien vaalimainonta herättää suuria tunteita: ”Tervetuloa palautusjunaan, vain menolippuja. Seuraava asema Kabul.”

Hallituksen vaivihkaa valmistelema humanitaarinen viisumi olisi täyskatastrofi: Suomeen pääsisi ilman passia – tulijalla ei velvollisuutta palata lähtömaahan

Ari Koponen: ”Kaikki haitallisen maahanmuuton vetovoimatekijät on poistettava”

Ruotsissa asuu moderaattien mukaan 700 000 ulkomailla syntynyttä työikäistä, jotka eivät pysty elättämään itseään – huomattava osa heistä äänestää vasemmistoa

Köyhä Järnbrott on ruotsidemokraattien teräslinnake monikulttuurisessa Göteborgissa: ”Töitä tehdään ja muita autetaan, räyhääjät voivat painua takaisin kotimaahansa”

Ruotsidemokraattien äänestysaktiivisuus ratkaisee valtiopäivävaalit – oikeisto- ja vasemmistoblokit tasoissa juuri vaalien alla

Lihatiskit lukkoon, vahdit kassoille ja henkilöstö turvakoulutukseen – lähes puolet Ruotsin kaupoista kärsii rötöstelystä
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












