Tagi: uhkailu

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Rauhattomuus ja suoranainen väkivalta ovat Opettajaliiton selvitysten mukaan arkea ruotsalaiskouluissa. Opettajia saatetaan uhkailla, silmillekin käydään ja nimittelyä tulee varmasti. Kansankynttilä toki selviää ja viihtyykin työssään, jos luonne ja asenne ovat paikallaan. Työssä jaksamista auttaa hyvä palkka.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Rinnakkaisyhteiskunnat voivat Ruotsissa hyvin ja muut eivät niinkään. Näin voisi tiivistää kaupunginhallituksen tuottaman raportin, jossa selvitetään Göteborgiin pesiytyneen klaanipohjaisen rikollisuuden tilaa. Klaaneja tulee lisää ja ne taistelevat jo nyt keskenään vaikutusvallasta, kertoo Expressen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Jengirikolliset lähtevät Ruotsissa yhä useammin yrittäjiksi. Firman liiketoiminta-ajatuksena on hyvinvointijärjestelmän laiton hyödyntäminen ja rahanpesu. Petosten seurauksena valtio (siis veronmaksajat) menettää vuodessa kymmeniä miljardeja kruunuja. Poliisin mukaan ongelma on yhteiskunnalle jopa suurempi, kuin mediassa voimalla näkyvä jengiväkivalta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Valtakunnansyyttäjä on tänään tehnyt päätöksen olla nostamatta Twitter-viesteistä syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Vasemmistoliiton läntisen alueen entisen toiminnanjohtajan Misha Dellingerin hallinnoimalta Twitter-tililtä on lähetetty viestejä, joissa yllytetään tappamaan ja tuhoamaan.  Lue lisää >