

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Opettajat pukeutuvat Ruotsin kouluissa jopa luotiliiveihin – rankassa työssä jaksamista auttaa kelpo palkkaus
Rauhattomuus ja suoranainen väkivalta ovat Opettajaliiton selvitysten mukaan arkea ruotsalaiskouluissa. Opettajia saatetaan uhkailla, silmillekin käydään ja nimittelyä tulee varmasti. Kansankynttilä toki selviää ja viihtyykin työssään, jos luonne ja asenne ovat paikallaan. Työssä jaksamista auttaa hyvä palkka.
Lähes puolet yläasteen ja joka viides lukioiden opettajista on joutunut oppilaan uhkailujen kohteeksi viimeisen kahden vuoden aikana. Eskarissa ja peruskoulun kuudella ensimmäisellä luokalla meno on hurjempaa: joka toisen opettajan fyysistä koskemattomuutta on opettajien kertoman mukaan loukattu ja 7 opettajaa kymmenestä on joutunut tilanteeseen, jossa oppilas on uhkaillut tai käyttäytynyt aggressiivisesti.
Tilanteesta kouluissa kertoo Opettajaliiton selvitys, jolla on paljon puhuva nimikin: ”Turpa kiinni ämmä” (Håll käften kärring).
SVT on tutkinut opettajien kouluarkea viimeksi joulukuussa. Peruskouluista tulleet ilmoitukset uhkailusta ja väkivallasta ovat sen mukaan kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa Tukholman alueella.
Opettajilla ja vanhemmilla luotiliivit
Expressen on puolestaan haastatellut kokemusasiantuntijana naisopettajaa, joka on koko työikänsä opettanut Järvan alueella Tukholmassa. Hän on jo tavallaan tottunut vakivaltaiseen ja uhkaavaan työympäristöön.
– Olen ottanut tavakseni käyttää luotiliiviä ja muutkin opettajat tekevät niin. Jopa oppilaiden huoltajilla voi olla, kun tulevat koululle vanhempainiltaan, ”Gunvor” kertoo.
Opettajaa huoritellaan ja muitakin törkeyksiä – ihonväriin ja uskontoonkin liittyen – kuulee niitäkin jatkuvasti.
”En pelkää työssäni”
”Gunvoria” on häiritty myös vapaa-ajalla ja kotonaan, mutta se ei saa häntä luopumaan työstään. Epäkohtien sietämistä auttaa ammatin arvostus sekä hyvä palkka.
– En pelkää työssäni, vaikka se onkin joskus epämiellyttävää. Enkä luovuta, sillä viihdyn kuitenkin. Palkka on tosi hyvä ja sekin auttaa, hän pohtii.
Sen verran opettaja on kuitenkin antanut varovaisuudelle valtaa, ettei hän koskaan mene kouluun julkisilla liikennevälineillä. Autolleen hän on järjestänyt hallipaikan ja jatkuvan vartioinnin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- varovaisuus työssä jaksaminen törkeydet solvaukset huorittelu turvaliivi luotiliivi vanhempain ilta vanhempain vartti rauhattomuus opettajien työolot Ruotsin opettajaliitto koululaitos työssä viihtyminen uhkailu Järva palkkaus selvitys lukio Peruskoulu esikoulu Tukholma Tutkimus Turvallisuus Ruotsi Väkivalta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ristivetoa koululaitoksessa: Ruotsidemokraatit lopettaisi vieraskielisen äidinkielen opetuksen – Malmössä taas saatetaan käydä koulua pian arabiaksi

Purra esitti epäluottamusta: Suomalaiset ovat kyllästyneet haittamaahanmuuton ongelmiin, mutta hallitus ei edelleenkään kehtaa myöntää nuoriso- ja katurikollisuuden juurisyitä

Junnila: Suomettumisesta siirrytty mamutukseen – ”Yhteiskunta sulkee silmänsä ja antaa kansalaisten kohdata pahoinpitelyt, ryöstöt ja raiskaukset”

PS-Naiset: ”Laitammeko varoja laittomasti maassa olevien sosiaalipalveluihin vai omien nuortemme tulevaisuuteen?”

Koulukiusaaminen raaistunut ja saanut uusia muotoja – Elomaa: Varhaiseen puuttumiseen panostettava
Viikon suosituimmat

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

OPH tiesi islamin oppikirjojen lainvastaisuudesta vuosia – Antikainen: Vasemmistoliiton Kelhän on lähdettävä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhää vastuuseen siitä, että OPH on kustantanut yli kymmenen vuoden ajan lainvastaista islamin oppimateriaalia suomalaisiin peruskouluihin.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.















