Tagi: oikeusjärjestelmä

LEHTIKUVA

Eduskunta käsitteli tänään oikeudenhoidon selontekoa. Perussuomalaisten kansanedustaja, lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri totesi puheensa kärkeen, että oikeudenhoidon viranomaiset ylläpitävät yhteiskuntarauhaa ja turvallisuutta ja asia ansaitseekin siksi oman selontekonsa. Meren mukaan rahoituksen riittämättömyys on johtanut siihen, että oikeudenhoito Suomessa on pahasti kriisiytynyt.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Eduskunnassa käsiteltiin eilen keskiviikkona hallituksen esitystä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2023. Perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen mukaan oikeusministeriön hallinnonalan perusrahoitus on edelleen puutteellinen. Toisaalta hallinnonalalla olisi mahdollista priorisoida menoja, jos oikeusjärjestelmää kuormittava maahanmuutto ja muut haittailmiöt saataisiin kuriin.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Hallitus käy mielellään kansainvälisissä pöydissä heristelemässä sormea muiden maiden oikeudenhoidon ja erityisesti oikeusvaltion tilasta, vaikka omakaan pesä ei taida olla ihan kunnossa. Lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meren mielestä suomalaiseen oikeusvaltioon tulisi laittaa noin 30 miljoonan panostukset, ja rahat voisi leikata suoraan kehitysavusta.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Eilen keskiviikkona uutisoitiin oikeusasiamiehen Oulun poliisilaitokselle antamasta kehotuksesta, jossa todettiin lapsiin kohdistuvien rikosten esitutkinnan viivästyneen kohtuuttomasti. Lain mukaan esitutkinta on suoritettava kiireellisesti, kun uhrina on lapsi. Syyksi esitutkinnan viivästymiseen ilmoitettiin priorisoinnissa epäonnistuminen.  Lue lisää >