Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Poliisikansanedustaja Anne Rintamäki: Rangaistusten kiristäminen on tarpeellista katujengiongelman kitkemiseksi

27.02.2025 |13:30

Keskiviikkona eduskunnassa käytiin lähetekeskustelu hallituksen esityksestä rikoslain muuttamiseksi. Perussuomalainen poliisikansanedustaja Anne Rintamäki näkee uudet kiristykset lakiin oikeansuuntaisina. Hän kiittää perussuomalaista oikeusministeriä Leena Merta uusista säädöksistä ja katsoo, että oikeusjärjestelmä on kohdellut katujengejä aivan liian löysästi.

Anne Rintamäki kertoo, että tarkoituksena on säätää rikoksen tekeminen osana rikollisjoukon toimintaa rangaistuksen koventamisperusteeksi. Kysymyksessä on siis lainsäädäntö, joka puuttuu kovalla kädellä huolestuttavasti kasvussa olevaan jengirikollisuuteen.

– Uudistuksessa huomioidaan lainsäädännön tasolla määritelmä rikollisjoukolle, Rintamäki täsmentää.

Lapsia välineellistetään rikollismaailmassa

Rintamäki tietää työnsä puolesta, että rikollisjoukot ovat käyttäneet hyväkseen alle 15-vuotiaita varhaisnuoria, sillä he eivät ole teoistaan vielä rikosoikeudellisessa vastuussa. Nyt kuitenkin tähänkin puututaan säätämällä alle 15-vuotiaiden käyttäminen rikoksen välikappaleena erilliseksi rikokseksi.

Rintamäki tuo esiin uudet koventamisperusteet, joihin lisätään myös henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvien rikosten tekeminen erityisen nöyryyttävällä tavalla. Tarkoituksena on osaltaan puuttua ilmiöön, jossa nuoret, etenkin maahanmuuttajataustaiset nuoret, kuvaavat suorittamaansa väkivaltaa videoille ja jakavat nettiin.

– Niissä on nähty esimerkiksi uhrin pakottamista kengänpohjien nuolemiseen, tai sitten väkivallan uhri on pakotettu riisumaan itsensä alasti, ja muita aivan käsittämättömän nöyryyttäviä tekoja, Rintamäki toteaa.

Katujengiongelma on todellinen

Rintamäki muistelee, kuinka takavuosina Suomessa vielä aivan silmät kirkkaina puhuttiin, että mitään katujengiongelmaa ei ole olemassakaan. Suurimmissa kaupungeissamme, joissa maahanmuuton keskittymiä on, ongelma on todellinen.

– Aihe on ollut mediassa herkkä, ja mieluummin on kirjoitettu Ruotsin katujengeistä kuin omistamme, Rintamäki sanoo ja jatkaa:

– Onneksi meillä on nyt hallitus, joka tunnistaa ongelman ja tekee toimenpiteitä jengien kitkemiseksi eikä lakaise ongelmaa maton alle rasismisyytösten pelossa.

Uutena ilmiönä postinumerojengit

Rintamäki kertoo, että modernin katujengiongelman ytimessä ovat niin sanotut postinumerojengit, jotka profiloituvat mielellään jonkin kaupunginosan tai vaikka kadun hallitsijoiksi, joiden alueille muilla jengeillä ei ole asiaa. Tällä alueella sitten juuri tämä kyseinen jengi tekee huumekauppaa.

– Suurin osa katujengeihin kuuluvista, jopa 95 prosenttia, on joko ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajia, Rintamäki muistuttaa.

Suurin syy maahanmuuttopolitiikassa

Rintamäki pohtii sitä, että suuri osa tekijöistä on täysin meidän koulujärjestelmämme kasvatteja. Hän pohtii, olisiko jo syytä tunnistaa kulttuurilliset lähtökohdat ja perimä, mihin koulujärjestelmä ei pysty lyömään minkäänlaista kiilaa väliin, vaikka koulussa oltaisiin 24 tuntia vuorokaudessa 7 päivänä viikossa. Hän näkee ydinsyyn ongelmiin vääränlaisessa maahanmuuttopolitiikassa.

– Jos kysymys olisi pelkästään siitä, että Suomessa ollaan ennakkoluuloisia ja rasistisia kaikkia vähänkin erinäköisiä kohtaan, niin minkä vuoksi näemme vain tiettyjen maiden kansalaisten valtavan yliedustuksen rikostilastoissa? Kuka osaisi vastata tähän kysymykseen? Rintamäki kysyy ja toteaa:

– Merkillepantavaa on, että maassamme on olemassa myös maahanmuuttajaryhmiä, jotka osaavat elää lakiemme mukaan ihmisiksi, sopeutuvat maahamme eivätkä aiheuta viranomaisille ja oikeuslaitokselle työtaakkaa siitä puhumattakaan, että he aiheuttaisivat turvattomuutta asuinalueille ja kaduillemme.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
9.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää