

LEHTIKUVA
Viikon 31/2024 luetuin
Tytöt päättivät kostaa nimittelyn: 14-vuotias puukotettiin kuoliaaksi ja video jaettiin someen
Tytöt olivat ystävystyneet nuorisokodissa, mutta riitautuivat nimittelyn seurauksena. 13- ja 15-vuotiaat tytöt päättivät kostaa ja houkuttelivat 14-vuotiaan ystävänsä ansaan. Pahoinpitely alkoi nöyryytyksenä ja päättyi murhaan. Väkivallanteko jaettiin saman tien someen.
Poliisipartio löysi kierroksellaan aikaisin tiistaina törkeästi pahoinpidellyn henkilön teollisuusrakennusten välistä Bandgårdsgatanilla Landskronassa. 14-vuotiaan Emilian kehossa oli pistohaavoja ja hänen kätensä sekä jalkansa oli sidottu ilmastointiteipillä. Uhria yritettiin turhaan elvyttää löytöpaikalla.
Murhasta epäiltynä pidätettiin teletietojen perusteella 13- ja 15-vuotiaat tytöt. Nuorempi jäi sosiaaliviranomaisten huomaan, mutta vanhempi on teostaan rikosoikeudellisessa vastuussa. Epäillyt ovat periaatteessa myöntäneet olleensa paikalla surman tapahtumahetkellä.
Epäillyillä rankka tausta
Emilia ja murhasta epäillyt tytöt olivat aiemmin sijoitettu samaan nuorisokotiin (SIS-hemmet) Skånessa. Siellä kolme tyttöä ystävystyivät. Ympäristö on kuitenkin sellainen, että tyttöjen välille syntyy helposti erimielisyyksiä.
13-vuotias oli otettu pakkokeinojen kohteeksi, koska hän oli jatkuvasti ”hatkassa” sijoituspaikastaan. Tyttö tiedettiin väkivaltaiseksi ja hän on itse tunnustanut käyttävänsä huumeita. Myös 15-vuotiaan epäillyn tausta on rankka ja hänen henkilöhistoriassaan on lukuisia pakkohuostaanottoja.
Kosto lähti käsistä
Murhaan johtanut riita oli poliisikuulustelujen mukaan alkanut siitä, että Emilia oli nimittänyt kolmikon yhteisesti tuntemaa tyttöä ”huoraksi”. Se on siis poliisin mukaan teon mahdollinen motiivi.
Epäillyt ovat kuulusteluissa tunnustaneet olleensa tekopaikalla ja kuvailleet sen, mitä heidän mukaansa tapahtui. Tytöt ovat kertoneet päättäneensä pahoinpidellä Emilian ja jakaa videon kostosta edelleen kavereilleen.
13- ja 15-vuotiaat tytöt väittivät kuulusteluissa, ettei heidän tarkoituksenaan ollut surmata Emiliaa. Kaikki vain lähti käsistä.
Landskronan edustajan mukaan kyseessä oli erillinen ja yksittäinen teko, eikä se vaikuta kaupungin yleiseen turvallisuustilanteeseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- karata ottaa hatkat pakkohuostaanotto chat Emillia SIS-hemmet nimittely nuorisokoti Landskrona kosto puukotus huumeet Murha Sosiaalinen media Some Pahoinpitely
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Nuori nainen syytteeseen jengimurhasta – ampui 17-vuotiaan keskelle katua

Historiallisen moni nuori kuolee rikoksen uhrina Ruotsissa – syynä jengien väkivalta

Nuori palkkamurhaaja ampui äidin läpi osuen tyttäreen – jengin kosto osui viattomaan perheeseen Tukholmassa

Nieminen: Väkivallan kasvavaan ilmiöön on puututtava
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen esitti Luonnonvarakeskukselle (Luke) joukon suoria kysymyksiä susikannan kehityksestä, kanta-arvion menetelmistä, laittoman tappamisen arvioinnista ja kansainvälisestä raportoinnista. Hän antoi Lukelle kaksi viikkoa aikaa vastata viralliseen tietopyyntöönsä. Määräaika kului kuitenkin umpeen ilman vastauksia. Vastaukset saapuivat vasta sen jälkeen, kun Antikainen oli 8.4. lähettänyt medialle tiedotteen vastaamattomasta tietopyynnöstä, ja tiedote oli julkaistu Suomen Uutisissa. Luke toimitti vastaukset sähköpostitse samana iltana klo 20.27.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.

Samuli Salminen ja Simo Grönroos avaavat karuja tutkimustuloksia: Maahanmuutto ei ole ratkaisu väestön ikääntymiseen vaan Ponzi-pyramidihuijaus, joka pahentaa tilannetta
Uusimmat

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla

Suomen antama kehitysapu väheni 165 miljoonaa euroa yhdessä vuodessa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää