

LEHTIKUVA
Ruotsissa nyt 4 000 koronaan kuollutta – tästäkin selvitään selittämällä
Ruotsissa ylitettiin Worldometersin mukaan 4 000 koronakuoleman raja maanantaina. Suhteellinen korokuolleisuus on ollut maassa hetkittäin maailman huippua. ”Tilastoinnin erot”, selittää ruotsalaisprofessori. Koko maailmassa koronakuolemia on tilastoitu vajaat 350 000.
Toukokuun 20. päivänä Ruotsissa raportoitiin 6.08 koronakuolemaa per miljoona asukasta. Lukema oli maailman korkein seitsenpäiväisen seurantajakson aikana. Seuraavana synkeässä tilastossa oli Iso-Britannia, jonka suhdeluku oli 5,57. Vertailun tulokset kiistetään kansankodissa.
Ei ole lainkaan yksinkertaista vertailla kuolleiden lukumäärää, koska tilastointimenetelmät vaihtelevat eri maissa, sanoo tilastotieteen professori Dan Hedlin SVT:n uutisissa.
Sattumanvaraisia lukuja
Osa valtioista tilastoi ainoastaan sairaalassa koronaan kuolleet mutta jättää vanhainkodeissa sattuneet tautikuolemat tilastoimatta.
– Kuolemantapausten vertailu on hankalaa, koska eri maissa tilastoidaan eri tavoin. Sitä paitsi kuolemia ei välttämättä ole raportoitu juuri sinä päivänä, kun ne ovat tapahtuneet, joka sekin vääristää tilastoja, muistuttaa professori Hedlin.
Valtion epidemiologi Anders Tegnell pitää hänkin tulosta sattumanvaraisena ja vertailu pitäisikin tehdä muiden muuttujien perusteella.
– Ruotsissa kuolleita on päivästä riippuen neljän ja 140 välillä, eikä se siten ole mielekäs luku vertailujen pohjaksi. Eri maat ovat pandemian kulussa myös eri tasoilla, hän sanoi tiedotustilaisuudessa viime viikolla.
Ruotsalaisturistit boikotissa
Kypros ilmoitti sunnuntaina, että ruotsalaisturisteja ei toistaiseksi päästetä maahan. Sen sijaan lennot saarivaltioon sallitaan 19 muusta maasta. SVT:n mukaan aiemmin Suomi, Norja ja useampi tanskalainen puolue ovat sanoneet ei ruotsalaisille.
– Ruotsalaisista on tullut Euroopan kiusattu kansa, tämä on kamalaa, toteaa matkailun asiantuntija Lottie Knutson.
Matkailutoimialalle on Knutsonin mielestä tulossa tuplasti turpiin, sillä hallitus ei ole antanut eväitä kesän kotimaanmatkailulle.
– Olemme vapaassa pudotuksessa, koska toimintaohjeet uupuvat. Ruotsalaiset eivät uskalla varata matkoja tällä hetkellä.
Ruotsin hallitus on ilmoittanut tiedottavansa kotimaanmatkailun suosituksista kesäkuun alussa. Ohjeissa tullaan sosiaaliministeri Lena Hallengrenin mukaan huomioimaan ”korona-aikojen uusi normaali”.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- turismi uusi normaali Lena Hellengran Lottie Knutson Dan Hedlin tilastointi boikotti koronaan kuolleet Anders Tegnell Covid-19 pandemia matkailu koronavirus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


THL:n tutkimusprofessori: Tukahduttaminen vai laumasuoja – mihin hallituksen hybridistrategia oikein pyrkii?

Ruotsin kiistellyn koronalinjan oppi-isä: ”Jokainen saa tartunnan – Pohjoismaiden koronakuolemat kaikki samalla tasolla vuoden sisällä”

Ruotsissa koronastrategiasta sentään keskustellaan: ”Virkamiehet kyvyttömiä, numerot pyörittävät tutkijoita, maassa valitsee massapsykoosi”

Valtion epidemiologi Tegnell: ”En ole lainkaan vakuuttunut siitä, että Ruotsi on toiminut oikein”

Tavio: Jos tartunnat saataisiin painettua mahdollisimman alas, yhteiskuntaa voitaisiin avata nopeammin – ”Strateginen valinta tulisi olla tukahduttaminen, eikä taudin leviämisen jatkuva hidastaminen”

Pandemia sai jopa puolet Ruotsin koululaisista jäämään kotiin – oppivelvollisuudesta huolimatta

Rantanen: ”Asiantuntijoiden viesti syytä ottaa vakavasti”

Expressen vaatii pääkirjoituksessaan: ”Lopeta turvapaikkapelleily, pääministeri Löfven – tai menetät kansan luottamuksen”

Vanhusten kuolemat kaksinkertaistuneet paikoin Ruotsissa – sosiaalihallitus kiistää ja hallituksen suosio romahtaa
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.

Maahanmuuttokriittinen huippumuusikko jäi sensuurin hampaisiin – brittiradio ei soita hittisinkkua
Legendaarinen brittimuusikko Morrissey tunnetaan rakastettujen laulujensa lisäksi massamaahanmuuton ja woken vastustajana. Morrissey on nyt esittänyt epäilyksiä, että hänen uusinta menestyssingleään ei soiteta radiossa poliittisen sensuurin takia.
Uusimmat

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi

Kolumni: Vasemmiston veropommi on talouskasvun tappaja

Koponen nuorten somekiellosta: ”Lapsi ei saa mennä pesuveden mukana”
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










