

LEHTIKUVA
Expressen vaatii pääkirjoituksessaan: ”Lopeta turvapaikkapelleily, pääministeri Löfven – tai menetät kansan luottamuksen”
Luottamus pääministeri Stefan Löfvenin demarivetoiseen hallitukseen on noussut koronapandemian myötä. Kuten lähes kaikkien hallitusten joka maassa. Jos Ruotsin poliittinen johto aikoo säilyttää kansan kasvaneen luottamuksen, sen on tehtävä loppu turvapaikkaoikeuden väärinkäytöksistä. Näin vaatii Expressen pääkirjoituksessaan.
Ruotsissa on voimassa maahantulokielto Euroopan unionin ulkopuolelta, mutta sillä ei ole vaikutusta oikeuteen hakea turvapaikkaa. Monet maat ovat sulkeneet rajojaan EU:n sisällä ja tämä yhdessä rajusti vähentyneen lentomatkustamisen kanssa on toki vaikuttanut vähentävästi turvapaikkahakemusten määrään Ruotsissakin.
Turvapaikanhakijat pimeissä töissä
Maahanmuuttoviraston viikkoseurannasta näkyy, että turvapaikkahakemusten määrät ovat puolittuneet edelliseen vuoteen verrattuna. Viraston pääjohtaja Mikael Ribbenvik totesi huhtikuun puolivälissä yleisradion Ekot-ohjelmassa, että ”vain murto-osa” hakemuksista on peräisin ihmisiltä, jotka ovat saapuneet Ruotsiin muualta.
Hakemuksia tulee Expressenin mukaan sen sijaan henkilöiltä, jotka olivat Ruotsissa jo maahantulokiellon astuessa voimaan. Ei liene vaikeata arvata, että osa nyt turvapaikkaa hakeneista on työskennellyt Ruotsissa pimeästi ja jäänyt sittemmin työttömäksi rajoitustoimenpiteiden iskettyä voimalla maan talouteen.
Ilmainen asunto ja päälle päivärahaa
Turvapaikanhakija saa valtiolta sekä asunnon että päivärahaa. Täysin riippumatta siitä, onko hänellä perusteita hakemukselleen vai ei. Ruotsi tarjoaa tämän edun ja samalla mahdollisuuden väärinkäytöksiin, koska Maahanmuuttovirastolla ei ole oikeuttaa poistaa maasta ketään nopeutetulla menettelyllä.
EU-mailla on jo vuodesta 2013 ollut mahdollista listata maat, joihin karkotettavat voidaan palauttaa nopeutetusti. Ruotsalaiset poliitikot ovat tosin kieltäytyneet kunniasta.
– Tästä syystä maahanmuuttajat ovat voineet tehtailla perusteettomia hakemuksiaan työskennelläkseen maassa pimeästi tai tehtaillakseen rikoksia, kuten georgialaiset varasliigat ovat tehneet, kirjoittaa Expressen.
Hätä keksii keinot
Tammikuussa maahanmuuttoministeri Morgan Johansson vihdoin ilmoitti, että hallitus valmistelee listan turvallisista maista, joihin ilman oleskelulupaa jääneet voitaisiin palauttaa joskus vuodesta 2021 alkaen. Tämä ei tosin ratkaise kaikkia ongelmia, sillä esimerkiksi Uzbekistaniin on lähes mahdotonta palauttaa ketään edes pakolla.
Vanhoista itäblokin maista voi edelleen tulla EU:n alueelle täysin laillisesti jäsenvaltion myöntämällä turistiviisumilla. Näin tekevät esimerkiksi Latviaan ja Liettuaan saapuvat uzbekit. Ja sieltä matka jatkuu vaikkapa Ruotsiin pimeisiin töihin.
”Maahanmuuttopolitiikkaan tultava muutos”
Dublinin sopimus antaa jäsenvaltiolle oikeuden palauttaa henkilö siihen maahan, joka on myöntänyt hänelle viisumin EU:n alueelle. Expressen antaakin pääministerille vakavan neuvon:
– Jos Ruotsi toimisi edellä kuvatulla tavalla ja palauttaisi turvapaikkaoikeuden väärinkäyttäjät välittömästi viisumin myöntäneeseen EU-maahan, Liettua ja Puola varmasti miettisivät politiikkansa uusiksi. Luottamus Löfvenin hallitukseen on juuri nyt korkealla. Jotta luottamus olisi ylhäällä vielä pandemian jälkeenkin, on maahanmuuttopolitiikkaan tultava muutos”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- turistiviisumi Uzbekistan Löfvenin hallitus pimeä työ Mikael Ribbenvik Liettua pandemia koronavirus Morgan Johansson karkotukset pakkopalautukset oleskelulupa Maahanmuuttopolitiikka Puola Stefan Löfven Turvapaikanhakijat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsidemokraattien keinot selvitä koronakriisistä: ”Tärkeintä on aina asettaa oma kansa etusijalle”

Ruotsin viranomaiset vahvistavat: Somalit, turkkilaiset ja irakilaiset sairastuvat muita useammin koronaan – myös suomalaiset mainittu

Tukholman ongelmalähiöiden edustaja lukuisten koronatartuntojen taustoista: ”Tarvitsemme parempia töitä ja lisää liksaa”

Korona näkyy Ruotsin mediassa – sunnuntain sanomalehdessä yhdeksän sivua kuolinilmoituksia

Ruotsalaisyritysten toimitusjohtajat yhtä mieltä kahdesta asiasta: ”Epävarmuus on totaalista ja pahin vasta edessä”

RO-luku painui Ruotsissa alle yhden – koronapandemia hiipuu

Ruotsissa nyt 4 000 koronaan kuollutta – tästäkin selvitään selittämällä

Ruotsi kulkee kohti kaaosta – ”työnantajat ja jopa poliitikot saattavat joutua vielä oikeuden eteen puuttuvien suojavarusteiden takia”

Jimmie Åkesson pääministerin erosta: ”Löfvenin lähtö on merkki hajoavan poliittisen liikkeen epätoivosta”
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













